Karavaanarin keskustelufoorumi
Matkailukeskustelut => Matkailu ulkomailla => Aiheen aloitti: reissajanainen - 28.03.2014 kello on 18:23
-
Lähden Hollantiin töihin omalla autolla. Melko piankin. Viimeistään kesäkuun lopulla. Tarjolla olisi pelkääjän paikka autossa. Ja saa ajaa puolet matkasta. Itse ajattelin mikäli yksin lähden, ajaa Ahvenanmalle saaristoreittiä, siitä ilmaislipuilla Eckerö Linella Ruotsiin, Ruotsi, Tanska (siltamaksut), saksan lautalla eteenpäin. Ajaen Hollantiin.
Toinen vaihtoehto olisi ajaa Via Balticaa, halvalla asemalla ottaa polttoainetta kannuun (monta kertaa olen tuon tehnyt). Varsovasta tieutullit jakamalla (4 tietullia saksaan).
Halvin on yhä tuo Via Baltica mutta en yksin enää koskaan sitä lähde ajamaan.
Eli jos on matkaa tulossa näille reiteille ja haluaa jakaa kustannukset, tänne viestiä. Annan sitten sähköpostin.
Itsellä on turvana Autoliiton ulkomaan vakuutus, ja se kattaa koko seurueen.
Koirille allrgiset ei sovi autoon kosa mukana on 3 suojelukoiraa takapaksissa. Turvallisuuden takuina.
-
Ihan uteliaisuudesta.
Millaisella autolla ja missä yöpymiset. Nuo ovat seikkoja joita itse haluaisin tietää mikäli asia muuten kiinnostaisi.
-
Siis aivan farkulla reissaan ja pelkääjän paikka vapaana. Yövyn yleensä BB majoituksissa tai jos on toinen kuski, nukutaan vuoroin.
Uteliaisuudesta ei kannata kysellä. (Mitä tämä ylipäätään sinulle kuuluu) Vaan ihan haen matkaseuraa reiteille. (en siis muuta seuraa). Suosittelen lukemaan alkuperäisen kirjoitukseni.
-
Uteliaisuudesta ei kannata kysellä. (Mitä tämä ylipäätään sinulle kuuluu) Vaan ihan haen matkaseuraa reiteille.
No onhan se nyt selvää että uteliaisuudella asiat selviävät myös sille henkilölle josta saattaisi olla matkaseuraksikin. :-\
-
Uteliaisuudesta ei kannata kysellä. (Mitä tämä ylipäätään sinulle kuuluu) Vaan ihan haen matkaseuraa reiteille. (en siis muuta seuraa). Suosittelen lukemaan alkuperäisen kirjoitukseni.
Kas kummaa, luin sen alkuperäisen toistamiseen ja kysymäni asiat ei siinä ollut. Toki minua ja monia muita kiinnostaa se mitä foorumilla kirjoitetaan, kyselenkin seuraavaksi ruokailusta. Jalostajan hernerokkaa Trangialla lämmitrettynä vaiko jotain muuta?
-
Siis aivan farkulla reissaan ja pelkääjän paikka vapaana. Yövyn yleensä BB majoituksissa tai jos on toinen kuski, nukutaan vuoroin.
Uteliaisuudesta ei kannata kysellä. (Mitä tämä ylipäätään sinulle kuuluu) Vaan ihan haen matkaseuraa reiteille. (en siis muuta seuraa). Suosittelen lukemaan alkuperäisen kirjoitukseni.
Minulle tuli ekana mieleen, että oikein matkailuautolla mentäisiin, mutta sitten selvisikin, että henkilöautossa istutaan ja kolme suojelukoiraa selän takana.
Mielleyhtymä hieman muuttui, joten varsin valaiseva lisäys puitteisiin. :)
-
Mielleyhtymä hieman muuttui, joten varsin valaiseva lisäys puitteisiin. :)
Kyllä. Tai se vahvistui, ei muuttunut.
Saattaisi joku toinen saitti olla parempi tällaiselle tarjoukselle.
http://www.kimppakyyti.fi/1-tarjotaan-kyytia
http://www.kyydit.net
http://www.kimppa.net
-
Oma äitini sanoi aina ja edelleenkin kun tiesi että ilta myöhällä tai yöllä ajetaan niin vänkäri valvoo myös ja pitää huolen että kuski pysyy hereillä. Sama laki myös armeijassa autokomppaniassa.
-
Kuten kirjoitin, lähden töihin, en ole seuraa hakemassa. Jos joku olisi lähdössä samaan suuntaan, voisi jakaa kustannukset.
Jotta ei lynkata, on myös asuntoauto mutta se ei lähde mukaan, koska tosiaan töihin lähden ja tuolla on helpompi ihan farkulla olla. Asuntoauto jää kotiin (vuokralle)
-
Oma äitini sanoi aina ja edelleenkin kun tiesi että ilta myöhällä tai yöllä ajetaan niin vänkäri valvoo myös ja pitää huolen että kuski pysyy hereillä. Sama laki myös armeijassa autokomppaniassa.
Tästä mäkin pidän kiinni, vaikka kuinka nukuttaisi. Pasin voisi kyllä olla kivampi ajaa, jos en tekisi koko ajan huomautuksia tai kysymyksiä ihan vaan "puhumisen ilosta" eli varmistaakseni, että se on 100% hereillä ja tolkuissaan. :-\
-
Tossahan ois hyvä reissu tiedossa ;)
-
Tossahan ois hyvä reissu tiedossa ;)
Siitä vaan karttaa lukemaan. Tai ei varmaan tarvi, kun kuski on niin kokenut että osaa reitin ulkoa. Thumb
-
Apparihan voisi varmuudeksi haulikolla zoomailla tienpiennarta jottei pääse rosmot yllättämään:-P
Lähetetty minun HUAWEI G700-U20 laitteesta Tapatalkilla
-
Siitä vaan karttaa lukemaan. Tai ei varmaan tarvi, kun kuski on niin kokenut että osaa reitin ulkoa. Thumb
Riippuu vähän ulko......... ;)
-
^
Ulkomaille on menossa! Mutta huomaathan, että ei ole rehvi-ilmoitus.
-
Voisha olla kivak reissuretki jollekki extreemi ihmisel...autol sinne ja lentsikal takas...
-
Voisha olla kivak reissuretki jollekki extreemi ihmisel...autol sinne ja lentsikal takas...
;)
-
Minä kyllä joutasin.
-
Siitä vaan karttaa lukemaan. Tai ei varmaan tarvi, kun kuski on niin kokenut että osaa reitin ulkoa. Thumb
Ja varmaan koirillekin tuttu reitti ::)
-
No huh huh mitä viestejä.
Itse olen aina ottanut jos mahdollista, reissukumppanin, jos lähtee esim. samaan maahan töihin tai matkan varrelta töihin.
En voi lentää koska on koirat mukana ja viimeksi kun lähdin Espanjaan, tuli kaksi ihmistä, mahduttiin hyvin autoon, ajettiin vuorotellen ja tuli tosi edulliseksi. Lisäksi oli turvallista kun oli koirat matkassa. Via balticaa ajoimme ja siitä eteenpäin, otettiin halpaa bensaa asemilta kanistereihin. Laitettiin ruokaa omassa grillissä ja ruoka ostettiin esim Puolasta jossa ruoka on halpaa!
Pieni epämukavuus oli tietty mutta yksi nukkui takapenkeillä, koirat takapaksissa, ja 2 valvoi.
Ja ei nukuttu missään, eli auto liikkui koko ajan.

Hmm..
Kuulostaa kyllä aika ahdistavalta matkanteolta...
Ihmettelen vain, miksi ne kaksi muuta eivät harkinneet halpaa lentoa itselleen vaihtoehdoksi, vai oliko niillä jokin lentopelko?
-
Jos saa jakaa, elämäni paras reissu, oli ensimmäinen Via-Baltica reissu ehkä noin 20 vuotta sitten, ei ollut moottoritietä Varsovasta. Oli vain paikallistiet. Mummot möi omenoita. Niitä ostettiin.
Yövyin vanhan vankilan pihalla, paikallinen poliisi yöpyi kanssani. Aivan ihania olivat. Sanoivat että nuku rauhassa, me olemme täällä.
Ajoin silloin 48 tuntia, mutta sain nukkua Liettuan poliisin ansioista. Meni siitä Belgiaan 35 kappaletta RedBullia jotka ostin Viron satamasta.
-
Ei ollut lentopelkoa, vaan jos ajattelet että muuttaa maahan esim vuodeksi. kannattaa ottaa matkatavarat autoon. Ja auto mukaan.
-
Kysymys olikin, jotta miksi joku lähtee kyytiisi kärsimään ainakin ahtaudesta ja koirista, kun halpalennolla selviää nopeasti ja edullisesti.
-
Ei se matka vaan se kohde.
Itse matkustan mahdollisimman halvalla. Lomat sitten erikseen.
Työt kutsuvat, nyt viikon kuluttua lähden Espajaan 4 kk, siitä sitten Svetsiin ja loppuvuosi Hollantiin. Siksi ajattelin, mikäi on muitakin kuin varhaiseläkeläisiä, jaan mielelläni kustannukset.
Tosin nyt lähden Ruotsin kautta, sain vapaaliput Tukholmaan, Tanska - Saksa lautalle. Mutta pitkä on ajo, kummityttö asuu tuossa matkan varrella, sinne ilmainen koiraystävällinen majoitus, sekä siitä eteenpäin yksi entinen karavaanari tuttu joka tarjosi majoituksen Itävallasta.
Karavaanari, vaikka ei ollakaan kaikki suomalaisia, on kaikkien kaveri.
Kysymykseen vastaus. En lennä koska koirat ja vuoden matkatavarat mahtuvat autoon, lenoille ei mahdu. Ja koska haluan myös elää ja kokea. Muutakin kuin lentokenttiä. Toki nekin tuttuja, Afrikkaa myöten...

Saako olla utelias ja kysyä Mitä teet työksesi?? ...ei tarvii vastata jos on liian yksityinen kysymys.
-
Todellakin. Mikäli kerrot mitä sinä työksesi teet, voin kertoa, en usko että rohkeutta siellä löytyy.
-
Noin laajan matkailukokemuksen omaavalla tuskin on mitään syytä olla vastaamatta, paitsi jos on salainen agentti.
-
Todellakin. Mikäli kerrot mitä sinä työksesi teet, voin kertoa, en usko että rohkeutta siellä löytyy.
Työkseni teen maanmittausta! eli maanmittaus teknikko....sanooko mitään..
-
009.. Oikeasti jos sopii. Jättäkää minut rauhaan kirjoituksillanne, halusin vain jotakin muuta joka muuttaa ulkomamaille, ajaa osan matkasta, jakaa kustannukset. Ja joka lähtee töihin eli lentokulut olisivat yliopaino matkalaukulla liikaa
-
Joku vain kyseli ammattiasi ja lupasit vasta, mikäli hän kertoo omanasa. Ei sen kummempaa ystäväni.

Mulla on aikaa vaikka vain käydä ulkomailla eikä mitään estettä. Laitaa yv niin voitas sopia miten homma hoituis.
-
Joku vain kyseli ammattiasi ja lupasit vasta, mikäli hän kertoo omanasa. Ei sen kummempaa ystäväni.
Taitaa olla satusetä ::)
-
Taitaa olla satusetä ::)
Onks toi sun määritelmä, Weicco, sama, kuin "namusetä"?
-
Satusetä tai -täti. Oletko mistään viestistä huomannut, että täällä on karavaanareita?
-
Terve!
Noit "peeloi" riittä joka sivul. Niit ko yrittä kohrel asiallisest, nee yltty vaa. Alottelija pakka hermostuma, ko ne jää kiine, eikä evä' riit jatkama juttu. Kokenemma ja viksumma saatta sotke koko saiti, jolsei niit paljastet aikonas.
http://urbaanisanakirja.com/word/peelo/343/
-
Sää sen sit uskalsit ääneen sanoa-ite en viittiny :D :D :D t migel
-
Mulla on aikaa vaikka vain käydä ulkomailla eikä mitään estettä. Laitaa yv niin voitas sopia miten homma hoituis.
mahtaaks laittaa sulle yv:tä
kun tuolla jo ilmoitti
ettei ota ketään varhaiseläkeläisiä matkaan ??? ;D ;)
-
mahtaaks laittaa sulle yv:tä
kun tuolla jo ilmoitti
ettei ota ketään varhaiseläkeläisiä matkaan ??? ;D ;)
Ei oo mitään kuuluna. Enkä minä ole varhaiseläkkeellä vaan työeläkkeellä. emeritus ?
-
Ei oo mitään kuuluna. Enkä minä ole varhaiseläkkeellä vaan työeläkkeellä. emeritus ?
ei uskois
oot niin hyvin säilyny
et luulin ihan pikku poijaks :)
nooh on tainnut saada matkaseuraa mualta
kuin meistä täältä Orgista
sinne maailman kiertueelle tai jonnekkin ???