Obelinkista mentiin pienelle maalaisleirintäalue
elle Hollannin puolella, jossa ilkesivät ottaa lapsista 5 euroa per nenä, 12 euron ACSI -hinnan päälle. No olipa tarpeeseen hyvät suihkut ja uima-allaskin, ja todella rauhallista. Hollantilaisen harvoja vikoja vaan on, että mitään ei saa ilmaiseksi ja kustannukset yllättävät usein. Ero Ranskaan on huomattava. Mukava oli katsella hollantilaista maalaismaisemaa pari sataa km. Miellyttää minun silmää paljon, ja on kiva katella sisään ihmisten koteihin. Verhot kun pitää olla auki, sillä muuten on jotain salattavaa, ajattelevat.
Sieltä seuraavana aamuna Bremerhavenin merimuseoon ja stellplatzille yöksi. Keskustaa lähin sijaitsee osoitteessa An der Neuen Schleuse, 27570 Bremerhaven, muitakin on. Tuolla oli suihkut ja halukas olisi saanut sähköäkin. Kävelyä merimuseolle 1,5 km, pari kauppakeskusta ja keskusta ovat välittömässä läheisyydessä. Museo on mainio, pääsee moneen laivaan ja tekemistä on lapsillekin. Hyvä kohde.
Sitten ajeltiin kauppojen kautta Hansaparkin pihaan yöksi. Kaupoista koko reissulla seuraavat havainnot:
- Ranskan ruokakaupat ovat huikeita, ja niissä käyvät luottokortit. Kannattaa silti katsella hintoja, paras tavara maksaa sielläkin
- Ranskalaiset viinitilat ne vasta kivoja onkin. Rauhallinen maistelu ja ostelu on mukavaa taukoa ajamiselle. Takatallissa ei ole paljoa tilaa eikä mulla Alkoon asiaa.
- Sveitsissä hinnat ovat osin korkeita, eli kaupassa kannattaa käydä muualla
- ranskalainen urheilukauppaketju Decathlon on vierailun arvoinen, etenkin lapsiperheelle. Ei tuu Suomen Intersportin hintoja ikävä. On leviämässä myös Saksaan, löytyy Bremerhavenista ja Hannoverista
- Bremenin outletkylän varmaan moni tietää. Parasta Crocsin ja Lindtin kaupat.
- Lähellä edellistä on Edeka-ketjuun kuuluva Marktkauf, josta ostaa suomieväät sujuvasti, ja kortit käy. Halpakaupoissa ja Kaufhofissa ei kelpaa edelleenkään.
Hansapark oli hyvä. Laadukas perushuvipuisto kohtuullisilla hinnoilla; sisäänpääsy nelihenkiseltä perheeltä 116 euroa on vielä hyväksyttävissä. Yllätys oli erinomainen ja kohtuuhintainen ravintola. Lounastettiin reiluun kolmeen kymppiin juomineen ja ruoka oli ihan oikeaa, ei vain makkaraa ranskalaisilla. Harvassa huvipuistossa on laitteista merinäköala, täällä oli ja on varmaan mukavan viileää kesähelteillä. Matkaa Traveen reilut 30 km eli mainio viimeisen päivän kohde.
Nyt laivassa, päästiin melkein viimeisenä vasta kahden jälkeen. Se nyt väsyttää lähinnä minua, kun muut nukkuivat. Mikäs täällä on ollessa, mutta ehkä Finnlines on tullut liikaa tavaksi. Ensi vuonna muuta reittiä.
Kuvia tulee, kunhan on kunnon yhteys.