Malliksi tullut pohja meni kokonaan uusiksi, kun toinenkin piippu oli puhki kahdesta kohtaa. Näkyi vasta arinan irroituksen ja sisäpinnan ruosteiden poiston jälkeen.
Kolmas piippu ja pohjalevy oli nekin sen verran syöpyneitä, että vaihdoin nekin kun osat oli valmiina.
Tein uudesta pohjapellistä pyöreän korjauspalan, joka käy vanhan pohjan ja vesivaipan väliin.
Arinan korjausholkit ei oikein soveltunut hitsattaviksi minun tig taidoilla, koska holkki ei käynyt saumattomasti pohjalevyyn hitsattuun uuteen piippuun.
Meni täyttämiseksi pitkällä elektrodilla väärässä kulmassa, joten jälki sen mukaista.
Täyttäminen toi liikaa lämpöä ja pohjalevy melko mutkalla. Oikomalla sai käyttökelpoisen.
Hopealla juottoon korjausholkki soveltunee paremmin.
Sen verran turhautti korjausholkkien hitsaukseen liittyvät haasteet, että yritän pyrkiä rosterisissa alkuperäisen kaltaiseen rakenteeseen.
Aloin tekemään muottia piipun yläpään arinan pesän tekemiseen, silloin jää tuo ongelmallinen liitos pois ja arinasta saa helpommin vaihdettavan kuten alkuperäinen.
Onnistuessaan pokkaus muuttaa kasaus järjestyksen, koska piippuja ei sitten voi enää laittaa alakautta valmiina.
Suutinputket saa kiinnitettyä piippuihin vasta kun ne on paikallaan pohjassa, todennäköisesti hopealla juottamalla.