Kirjoittanut: Soleil
« : 28.08.2023 kello on 14:23 »Muistutan ja varoitan jälleen säästä. Kannattaa seurata live ennusteita!!! On taitanut olla viime kuukausina, toukokuusta asti, paljon suurempi riski joutua luonnonvoimien riepoteltavaksi kuin liikenneonnettomuut een.
Täällä Etelä-Saksassa on annettu ankaria säävaroituksia taas viimeisen viikon. Ranskasta ja Sveitsistä päin on tullut mustan- ja korkeimmanvaroituks en pilviä. Torstaina päättyi hellesää ja esim. Münchenissä tehtiin 100 vuoden ennätys, kun oli 13 peräkkäistä päivää yli 30 lämmintä.
Tuhoa on jälleen tehneet, hurrikaanipuuskat, pingis- ja tennispallon kokoiset, suurimmat 8- 10cm, rakeet, rankkasade,.. Ja mitähän on vielä edessä, kun tiistaihin asti sataa Alppien juurella rankasti. Huomiseen mennessä voi sataa jopa 80-120 mutta jopa 160 l/m² monin paikoin. On päällä rankkasade sekä tulva varoitus sekä lumensato varoitus on yli 2000 metrissä. Pelätään myös maavyöryjä. Tonavassa on jo nyt paljon vettä ja sivujoet täyttyvät. Passau jo valmistautuu huomenna saapuvaan tulvaan.
Nämä viime viikon myräkät ovat olleet saksalaisten "Pekka Poutien" mukaan hyvin hankalia ennustettavia. Meidän rakkaalla kotikylällä oli kerrankin onnea matkassa vaikka torstai iltana näytti, että hulluus tulee jälleen päälle. Aivan viime hetkellä mustat vauhdilla lähestyvät pilvet kääntyivät ja nakkasivat vain muutamia vesipisaroita. Muutaman kilometrin päässä oli toisin.
Taas perjantai-iltana yli 100km/t tuuli ja 3cm rae ennuste oli päällä, kun salamat räiskyivät ja ukkonen paukkui jatkuvasti ympäri kotikyläämme. Tuo show ei enää ihastuttanut vaan kauhistutti. Onnea oli taas matkassa pahin puhuri meni kummaltakin puolelta ohi, saimme vain kovan sateen.
Tässä vain muutama esimerkki. Lindau koki alkuviikosta tuhoa 144km/h puhurilla.. Leirintäalue jouduttiin tyhjentämään. 12 ihmistä loukkaantui ja kuusi vakavasti yms. Garmisch-Partenkirchenin lähellä pienen maalaiskylpyläkaupu ngin Bad Bayersoienen korjaustyöt kestävät viikkoja, kun esim. 80% talojen katoista vaurioitui jättirakeista. Augsburg ja sen ympäristö koki suurta tuhoa lauantai-iltana.
Tässä muutama filmi, josta näkee kuinka pellot ja kadut ovat rakeiden peitossa, taloista on katot ja kaihtimet rikki ja maalit irronneet, pellit lommoilla, ikkunoita rikki autoista ja taloista, kasvit ovat tuhoutuneet. Paljon muuta,..
https://www.youtube.com/watch?v=uB40GCQQTfg
https://www.youtube.com/watch?v=HlH9TvRF5Hw
https://www.youtube.com/watch?v=t190qDiO5SY
https://www.youtube.com/watch?v=vRDlDsJl24c
https://www.youtube.com/watch?v=6xb62oeBqKs
Tässä sivustoja joista löytyy lisää ja naapurimaistakin.
https://www.youtube.com/@Wahrheit/videos
https://www.youtube.com/@revengeofnature/videos
https://www.youtube.com/@unwetter-freaks/videos
https://www.youtube.com/@wetteronline/videos
En koskaan aiemmin ole pelännyt ukonilmoja, mutta tämä kesä on saanut pelkäämään kun yli 100km/h puhuri voimalla on paukutellut kotimme ikkunoita, ikkunalautoja, kattoa ja seiniä 3-4 cm rakeilla. Noiden isojen rakeiden pauke mökkiauton katossa olisi kauheaa, entäs tennispallonkokoist en, kun joskus kymmenen vuotta sitten Dolomiiteilla ja tänä kesänä Itävallassa pikkurakeet 1-2 cm paukutti mökkiauton kattoa, niin ei sekään ollut mukavaa kuunneltavaa. Tai niin kuin lauantai-iltana oli jossakin satanut puoli tuntia bingispallon kokoisia rakeita.
Sen voin sanoa, että nuo ukkoset joissa on rakeita tulevat niin yllättäen ja nopeasti. Aurinko paistaa ja hetken päästä taivaalta tulee rakeita, heti sateen alettua. Siinä ei kerkiä laitta patjoja katolle eihän ne edes siellä pysyisi tai etsiä sillan alusta. Kaatuvat puutkin ovat suuri vaara jos karkuun lähtee autolla. Eikä voi tietää missä se pahin myrskyn silmä tai suojaisin paikka on. Torstai iltana, ei Lindaussa, oli mies kuollut telttaansa, kun puun oksa oli tipahtanut. Näihin voi varautua vain hankkimalla omaisuudelleen hyvä vakuutus, mutta aina on tappio jos jotain sattuu. Tärkeitä on suojata itsensä ja lähellä olevat vain sillä hetkellä.
Katselin yhdeltä vuorelta livekuvia. Aurinko paisto ja joku vaeltaja käveli kuvassa. Kymmenen minuutin päästä tienoo oli sumussa ja maa valkoisena rakeista, osa näytti suurilta. Lipputanko oli joko vääntynyt tai tuuli niin kovaa, että sojotti vaakasuorassa. Toivottavasti vaeltaja pysähtyi rakennukselle joka kuvassa näkyi. Vuorella paras suoja ukkosella on rakennus mutta jos sitä ei ole ukonilmalla kannattaa hakeutua nopeasti matalimpaan paikaan ja aukealle paikalle, ei puun alle. Kännykät ja vaelluskepit on hyvä jättää itsensä läheltä pois. Ohje oli, että repussa jättää, mutta minä tyhjenisin puhelimet ja kameran, metalliset esineet, repusta johonkin mättäälle ja ottaisin sen repun vaatteineen pääni suojaksi isoja rakeita vastaan. Ei saa myöskään ystävän kanssa olla vieretysten vaan pitää olla muutaman metrin päässä toisista. Täytyy mennä mahdollisimman matalaksi ja kyykyyn sekä pitää polvet lähekkäin. Toivoa siinä sitten vaan, että ukkonilma on nopeasti ohi.
Ainakin minulle täällä Saksassa Foreca.fi näyttää huonosti. Vähän paremmin näyttää foreca.de. Itse käytän näitä kolmea sääennuste appia.
dwd.de - tämä näyttää vain Saksan live varoitukset, sadekartan ja tuulien suunnat, mutta on hyvä.
wetter.com
wetteronline.de
Nämä kertovat ennusteet ja säävaroitukset livenä melkoisen hyvin. Kyllä viime reissulla puskaparkissa Kemptenin metsässä ja vuorilla päin katsoin tarkasti ettei ole lähellä isoja puita. Yölläkin vaikka oli tähtitaivas katsoin live varoituksia ja ennustuksia.
Reissuja ei kannata jättää kuitenkaan tekemättä vaikka tämä äärisääilmiöt ovat nyt todellisia ja tulevaisuudessa myös lisääntyvä ilmiö. Aina kuitenkin kannattaa tarkasti seurata sää- ja sade ennusteita sekä varoituksia.
Eli nyt ei kannata olla vuorilla ja laaksoissa. Minua vuorihullua mietityttää kovasti se, kun maavyöryjä on viime aikoina sattunut enemmän ja ikijään sulaminen tekee niitä tulevaisuudessa entistä enemmän. Tämmöisiä ajatuksia tänään.
©Soleil