Tänään sain valmiiksi Timpro merkkisen takapään ilma-avustimen asennuksen. Hyvin tuntuu pelaavan. Vajaalla kuormituksellakin huomaa, että meno on tukevampaa. Alkuperäiset lehtijouset olivat jo hieman väsähtäneet ja rajoitinkumien varassa mentiin. Jo pienellä, n. 0,6 bar paineella perä nousi sen tarvittavan kolmisen senttiä. Täyslastilla tarvitaan varmaan hieman enemmän painetta.
Systeemi on hyvin yksinkertainen ja sitä hallitaan kojelaudasta. Kompressori tuottaa (ilman vastapainetta?) 35 l/min, joten paineen nousua ei pitkään tarvitse odotella. Kompressorin sijoitin välipojhjaan mistä ääntä ei juurikaan mantaudu ohjaamoon.
Asennuksen luvataan sujuvan muutamassa tunnissa, mikä ehkä voi olla mahdollista täysin varustellussa korjaamossa, uuteen autoon ja usean asennuksen kokemuksella, jos räätälöintiä ei tarvitse tehdä. Pihamaalla, työkaluja etsiskelle ja uusia kaupasta hakien, tuumaillen ja vähän mokaillenkin 9-vuotiaaseen peltikuoriseen Dukatoon asennuksessa kului minulta kolme päivää kiireettömään tahtiin.
Sarja sinänsä on asiallista tekoa, mutta vanhat osat olivat todella tiukasti kiinni eikä kompressoria voinut laittaa kuski :Dn tuolin alle, koska siellä on toinen asumisakuista. Jouduin myös muuttamaan hieman johdotusta.
Selvisi, että 2012 vuosimallin Ducato ABSeilla on helpompi kuin ABSittomat, joissa takajarrujen paineentasausventti
ili aiheuttaa omat kuvionsa. Vuosimallista 2014 eteenpäin ABSin antureiden tukirautoja joutuu muokkaamaan.
Seuraavaksi on tarkoitus täyttää taka-akselin takapuolella oleva vesitankki sekä lastata tavaratilaan aika painava kumivene, 3 olutsalkkua ja muuta tarpeellista. Katsotaan sitten paljonko kumipallukoissa tarvitaan painetta tukevaan kulkuun. 20 vuotta erilaisilla Sitikoilla ajaneena toiveeni ovat korkealla