Yhteenveto
Kirjoittanut: Rölli
« : 6.03.2012 kello on 20:24 »
Mitä tuohon taloudellisuuteen tulee, kyllä meillä jostain syystä (tämän hetkinen syy bensiinin hinta) on henkilöauto enempi tallissa kuin baanalla verrattuna asuntoautoon.Silti silläkin ajetaan jotta ei tekniikka kärsi. Tämä ehkä kuulostaa joistakin ihmisistä hassulta, mutta kyllä me lähdetään monesti esim tuonne "kaapuntiin" ja muuallekin shoppaileen sillä "piironnilla".Se on vain rennompaa ja riippumattomamapaa. "Kiire jää kun liikutaan jääkarhulla, eikä gepardilla". Kova pakkanen tai "kelirikko" on ainoa raja milloin ei meillä duka lähde pihasta. Muulloin kyllä. On siinä sitä jotain (jotkut sanoo fiilikseksi)
Lisäksi se, että jotkut tykkää seisottaa autoonsa säästääkseen.... ei siinä kyllä oikein mitään säästä. Olen aikoinaan seisottanut yhtä autoa lievästä pakosta ja tekniikaltaan se kaara oli sen jälkeen entinen. Penniäkään ei säästynyt. Päin vastoin töitä sai tehdä ja osia (antureita ym.) , että sai sen katsastettua ja myyntikuntoon. Ja kyse oli kolmesta kuukaudesta! Harmitti helvetisti hävittää hyväharrasteauto rahatilanteen takia. Kyllä tosi on se, että hapettumat elektroniikassa ja korrosio rakenteissa riemulaulua laulaa. Ei ole mitään järkeä seisottaa autoa pihalla ja käytellä sen konetta siinä kuumaksi , kun sen voi tehdä ajamallakin.Tarvii ne laakerit ja kaiken sortin puslat, jarrut ja niveletkin liikettä. Auto on tehty ajettavaksi. Joku henk. koht. force majore tilanne on sitten eri asia.
Ja yksi asia mikä myös helposti unohtuu, on se että matkailuautollakin voi vetää vaunua, kun vain koneessa on paukkua. Ja sehän on ihan oma juttunsa se.
Ja tää nyt on vain meidän (minun ja vaimon) mielipide.
pitkälle samaa mieltä.. chevyhuussin peräss matkaaja kulkee nätisti
Kirjoittanut: jus66si
« : 5.03.2012 kello on 22:12 »
Mitä tuohon taloudellisuuteen tulee, kyllä meillä jostain syystä (tämän hetkinen syy bensiinin hinta) on henkilöauto enempi tallissa kuin baanalla verrattuna asuntoautoon.Silti silläkin ajetaan jotta ei tekniikka kärsi. Tämä ehkä kuulostaa joistakin ihmisistä hassulta, mutta kyllä me lähdetään monesti esim tuonne "kaapuntiin" ja muuallekin shoppaileen sillä "piironnilla".Se on vain rennompaa ja riippumattomamapaa. "Kiire jää kun liikutaan jääkarhulla, eikä gepardilla". Kova pakkanen tai "kelirikko" on ainoa raja milloin ei meillä duka lähde pihasta. Muulloin kyllä. On siinä sitä jotain (jotkut sanoo fiilikseksi) Lisäksi se, että jotkut tykkää seisottaa autoonsa säästääkseen.... ei siinä kyllä oikein mitään säästä. Olen aikoinaan seisottanut yhtä autoa lievästä pakosta ja tekniikaltaan se kaara oli sen jälkeen entinen. Penniäkään ei säästynyt. Päin vastoin töitä sai tehdä ja osia (antureita ym.) , että sai sen katsastettua ja myyntikuntoon. Ja kyse oli kolmesta kuukaudesta! Harmitti helvetisti hävittää hyväharrasteauto rahatilanteen takia. Kyllä tosi on se, että hapettumat elektroniikassa ja korrosio rakenteissa riemulaulua laulaa. Ei ole mitään järkeä seisottaa autoa pihalla ja käytellä sen konetta siinä kuumaksi , kun sen voi tehdä ajamallakin.Tarvii ne laakerit ja kaiken sortin puslat, jarrut ja niveletkin liikettä. Auto on tehty ajettavaksi. Joku henk. koht. force majore tilanne on sitten eri asia. Ja yksi asia mikä myös helposti unohtuu, on se että matkailuautollakin voi vetää vaunua, kun vain koneessa on paukkua. Ja sehän on ihan oma juttunsa se. Ja tää nyt on vain meidän (minun ja vaimon) mielipide.
Kirjoittanut: ihaa
« : 4.03.2012 kello on 13:51 »
Minä taas vaimolle pääsin perjantaina kuittaamaan etelä-Suomeen ajellessa että "on ne muutkin autoilijat laittaneet autonsa seisontaan kun ei ole tien päällä vaikka on lomaviikot menneillään."
Olisiko vajaan viiden tunnin aikana tullut vastaan 5 matkailuautoa ja oltiin sentään valoisaan aikaan iltapäivällä liikenteessä.
Kirjoittanut: hartsakoski
« : 4.03.2012 kello on 11:42 »
Tuo vuosi -89 on mulla jäänyt hyvin mieleen,silloin aloin rakentamaan omaa taloa.Aivan hullua aikaa,lainankorot huiteli pitkästi yli 10%.Lainaa olis kyllä saanut lähes rajattomasti,minuakin silloinen pankinjohtaja piti tyhmänä kun en ottanut hänen tarjoamaansa 1000000 mk:n lainaa autonasentajan huimaavilla 7500 mk:n kk-tuloilla .Vastasin olevani ehkä tyhmä,mutta en vielä täysin hullu,ja lähdin lätkimään.Jostain syystä ko.johtaja olikin ensimmäisten joukossa syytettynä holtittomasta luotonannosta .No tämä nyt meni vähän ot.,mutta saattaapa tuo senaikainen luototustilanne näkyä tuossakin tilastossa.Sitten tulikin se kuuluisa -90 luvun lama,ja sen seuraukset me tiedämmekin .Moni joutui katumaan holtitonta luotonottoa.
Kirjoittanut: pamaus
« : 4.03.2012 kello on 09:23 »
1971 712 1972 944 1973 1 444 1974 1 670 1975 2 464 1976 3 322 1977 2 431 1978 2 584 1979 2 550 1980 2 730 1981 2 610 1982 2 639 1983 2 967 1984 3 400 1985 3 627 1986 4 559 1987 5 199 1988 6 195 1989 7 211 1990 5 196 1991 2 590 1992 1 174 1993 472 1994 351 1995 396 1996 460 1997 546 1998 680 1999 914 2000 1 000 2001 1 010 2002 1 176 2003 1 410 2004 1 736 2005 1 942 2006 1 951 2007 1 814 2008 1 472 2009 1 015 2010 1 084 2011 1 055
Tämän verran on asuntovaunuja rekisteröity vuodesta 1970 lähtien. Huomatkaa vuosi 1989.
Vuoden 2008 lopussa rekisterissä oli 65 324 matkailuvaunua ja 37 531 matkailuautoa, yhteensä 102 855 kpl.
Kirjoittanut: aaoulusta
« : 4.03.2012 kello on 09:01 »
Perjantaina ajelin Kuopiosta Pornaisiin. Matkailuautoja tuli vastaan pari kymmentä ja yksi vaunu. Se siitä kannatuksesta.
olisikos suuntaus kuitenkin a-autojen puolelle menossa, taisin jostain lukea että autojen suosio on kovastikkin kasvussa varsinkin vanhemmilla pariskunnilla, kausipaikolla olisi sitten vaunut pääsääntöisesti.
Kirjoittanut: Turhan Höpöttäjä
« : 4.03.2012 kello on 08:36 »
Kuten sanoit, molemmilla on kannattajansa
Perjantaina ajelin Kuopiosta Pornaisiin. Matkailuautoja tuli vastaan pari kymmentä ja yksi vaunu. Se siitä kannatuksesta.
Kirjoittanut: jorma
« : 3.03.2012 kello on 17:44 »
Mieli vaihtuu vuosien mittaan vaunu / auto mieltymyksissä. Olin vannoutunut vaunu ihminen vajaan kahdenkymmenen vuoden ajan. Elettiin vuosia jolloin vaunun saattoi päivittää lähes vuosittain uuteen, väliraha oli vain sen mitä uuden vaunun hinta oli noussut.Kierrettiin Suomea ristiin rastiin kesät ja talvet. Elettiin kaikin puolin kovaa noususuhdanteen aikaa. Lapsia syntyi, ja itsestään selvää että kaikki kulki mukana heti vaippaiästä (sideharso) lähtien. Sitten iski kova asuntoauto kuume, ja ei muuta kuin isoin kaupasta saatu asuntovaunu vaihdettiin 80-luvun lopulla pieneen asuntoautoon (lue alta).Sillä sitten lähdettiin kesäisin kiertelemään ympäri eurooppaa , silloin tuntui siltä, että aivan pöhköjä nämä jotka vetävät isoa tupaa perässään. Aikansa sitä tehtiin, ja sitten alkoi tuntua siltä, että olisi taas kiva kokeilla vaunuilua. Niimpä hankittiinkin ensin vanha vaunu kokeeksi, jota nyt taas vähitellen päivitetty nuorempaan.Asuntoau to on edelleenkin, mutta suurimman osan seisoo tallissa, kun matkaan lähdetään vaunu perässä. Kotimaassa matkaillessa vaunuila ei voita mikään. Kokemusta melkoisesti molemmista. Kustannuskysymyksii n en tässä vaiheessa vielä puutu, ehkä joskus myöhemmin.
Kirjoittanut: pamaus
« : 3.03.2012 kello on 16:43 »
Itse tuskin tulen koskaan ostamaan asuntoautoa, jos asun täällä perämettillä.
Täällä on pakko olla kaksi hyvää autoa, joka tapauksessa. Ja hiekkatiet ovat varsinkin syksyisin ja keväisin aivan järkyttävässä kunnossa.
Ei täällä viitsisi ajella asuntoautolla keväisin kun tie routii oikein kunnolla. Kyllä siinä asuntoauto olisi liian kovilla.
Sitten taas ei ole oikein järkevää pitää kolmatta autoa, jolla ajellaan vain loma-aikoina, kyllä sille pitäisi olla myös muuta käyttöä.
Omat kokemukset rajoittuu asuntoautoilussa vuosille 1988-1993 ja lähinnä euroopan kierroksissa.
Oma näkemykseni on se, että jos matkailee pääosin Suomessa, vaunu on silloin parempi. Jos matkailee pääosin ulkomailla, niin parkiruutuun sopiva asuntoauto on palvelee silloin ehkä paremmin.
Omat lapset ovat nyt pieniä, niin ei tulisi kysymykseenkään asuntoauto. Aivan siitä syystä, että jatkuvasti jotain pitää käydä jostakin hakemasta milloin vaippaa, milloin mitäkin. Lisäksi siirtymät ovat niin lyhyitä, ja paikallaan ollaan yleensä tyyliin viikko. Ja toinen on tuo vaunun tila ja käytettävyys. Pitäisi olla todella iso asuntoauto, että saisi samat toiminnot kuin nyt on vaunussa.
Kokonaisuudessaan kysymys on siitä, mihin sitä autoa tarvitsee. Jos taloudessa on vähän käyttöä kakkosautolle niin asuntoauto voisi olla sopiva ratkaisu. Lisäksi jos pariskunta sillä pelkästään reissaa niin auto olisi varmaan kohdallaan, mutta lapsiperheille en ensimmäiseksi asuntoautoa suosittelisi, ennenkuin on sekä vaunua ja autoa molempia testattu.
Kirjoittanut: ose
« : 3.03.2012 kello on 15:14 »
Me ollaan vissiin oltu liian sivistyneillä alueilla tai sitten ollaan oltu liian harvassa paikassa kun kertaakaan ei olla edes nähty tuollaisia jotka menevät toisten paikoille, jokaisenhan pitäisi ymmärtää jos paikalla on tuolit, pöydät ja polkupyörät että se on jo varattu, vai luuleeko joku että ne on siihen unohdettu.
Jossain yleisellä alueella oltiin kun joku tuli a-autolla paikalle ja ensimmäisenä syyti pari taittotuolia mäkeen paikalta ja peruutti auton ruutuun. Oli senverran iso mies että annoin olla..
|