Karavaanarin keskustelufoorumi

Tekniikkakeskustelut => Myyjäliikeet ja korjaamot => Aiheen aloitti: Jannyys - 3.09.2019 kello on 19:28

Otsikko: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Jannyys - 3.09.2019 kello on 19:28
Hei,

minulla on 1988 Solifer 6002i. Vaunu on palvelut vuosikymmenet oikein mukavasti, ilman erityisiä haasteita. Kaksi vuotta sitten, kun olimme keväällä lähdössä kotimaan kierrokselle, huomasin etuikkunan pullistuneen lähes irti tiivisteistään. Silloin ikkunan korjannut taho kertoi, että etuseinä/-paneeli on laho ja että pullistuma johtuu em. seikasta. Ikkuna saatiin kuitenkin takaisin sangen siististi & tiiviisti.

Nyt haluaisin viedä vaunun korjaamoon, jolla on asiantuntemusta erityisesti vanhempien Solifer -vanujen rakenteista ja osaamista niiden korjaamiseksi. Myös kyky tehdä arvio rakenteiden kunnosta ei olisi pahitteeksi. Käytettävissä saisi olla myös alkuperäistä vastaavia materiaaleja esimerkiksi tapetin, listojen ja vastaavien muodossa. Oman aikani haluan priorisoida muihin projekteihin ja aktiviteetteihin  :)

Olisi mukava saada vinkkejä luotettavista korjaajista muutama sata kilometriä Riihimäen ympärillä. Eräältä taholta kuulin vinkkinä, että Teuvan Caravanpalvelu osaisi asiansa?


Rakentavin terveisin,
Janne
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 3.09.2019 kello on 19:36
Vaunusi on varsin vanha. Joten laskutyönä tehtynä korjaus tulee kalliiksi. Jos et itse pysty tekemään, unohda koko juttu.
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Karabiilisti - 3.09.2019 kello on 19:39
Jos vaunulla on suurta tunnearvoa niin sitten voi vielä olla harkittavaa mutta halvemmalla saa toisen samanlaisen jos löytää ehjän...
parilla tonnilla kunnei paljoa remppaa tehdä vieraalla...
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Jonne - 3.09.2019 kello on 21:42
Teuvalle caravan palvelulle tai ehkä noin vanhan vaunun kanssa soitat caravan Koivistolle (vanha caravanpalvelun työntekijä joka perustanut oman huollon). Tekee tuon talvikaudella kivasti urakalla kun muuten on hiljaisempaa. Tietotaitoa löytyy kun omistaja itse on työskennellyt jo vaunujen rakentamisen parissa aikoinaan. Laskuahan siitä tulee mutta 6002i on huippu vaunu mikä kannattaa pitää kunnossa kun uusia niin hyviä ei enää tehdä. Helsinki caravan hyllyyn jäi vielä 2016 vuonna 1kpl käytettyä etuseinää. Soita sinne tai laita sähköpostia. Pitäisi löytyä vintiltä ilmanvaihtoputken päältä. Hain toisen sieltä 2016 vuonna toinen vielä jäi. Maksoi 200 eur
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Jonne - 3.09.2019 kello on 21:47
https://karavaanari.org/index.php/topic,16260.0.html
Tuossa vielä oma projektini aikoinaan josta voit vähän arvioida työn laajuutta ja muita potentiaalisia mätä kohteita. Itsekin voisin yhden tuollaisen tehdä harrastemielessä mutta kun ei oikein ole aikaa niin en viitsi luvata.
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Kumisimo - 3.09.2019 kello on 23:47
Vaunusi on varsin vanha. Joten laskutyönä tehtynä korjaus tulee kalliiksi. Jos et itse pysty tekemään, unohda koko juttu.
Aloittaja ei kysynyt hintaa vaan tekijää, pysytään siis aiheessa.
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: tsahkali - 4.09.2019 kello on 01:02
Vaunusi on varsin vanha. Joten laskutyönä tehtynä korjaus tulee kalliiksi. Jos et itse pysty tekemään, unohda koko juttu.
Aloittaja ei kysynyt hintaa vaan tekijää, pysytään siis aiheessa.

Minusta on pysytty varsin hyvin aiheessa.
Tuollaisen korjauksen teettäminen on aina liian kallista.
Jos kuitenkin haluaa yrittää, paras kysyä urakkahinta mahdollisimman monesta paikasta, riippumatta suosituksista.
Ja jos joku erehtyy hinnan antamaan, paras käydä joka päivä katsomassa, mitä tekevät.
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Jannyys - 4.09.2019 kello on 17:57
Teuvalle caravan palvelulle tai ehkä noin vanhan vaunun kanssa soitat caravan Koivistolle (vanha caravanpalvelun työntekijä joka perustanut oman huollon). Tekee tuon talvikaudella kivasti urakalla kun muuten on hiljaisempaa. Tietotaitoa löytyy kun omistaja itse on työskennellyt jo vaunujen rakentamisen parissa aikoinaan. Laskuahan siitä tulee mutta 6002i on huippu vaunu mikä kannattaa pitää kunnossa kun uusia niin hyviä ei enää tehdä. Helsinki caravan hyllyyn jäi vielä 2016 vuonna 1kpl käytettyä etuseinää. Soita sinne tai laita sähköpostia. Pitäisi löytyä vintiltä ilmanvaihtoputken päältä. Hain toisen sieltä 2016 vuonna toinen vielä jäi. Maksoi 200 eur

Suurkiitos tästä vinkistä!  :)
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 4.09.2019 kello on 17:59

https://www.osmonvaunupalvelu.com/korjaus-ja-huolto
Otsikko: Vs: Vanhan vaunun korjaajia?
Kirjoitti: Jannyys - 11.09.2019 kello on 18:21
https://www.osmonvaunupalvelu.com/korjaus-ja-huolto

Kiitos!