Karavaanarin keskustelufoorumi
Matkailukeskustelut => Matkailu kotimaassa => Aiheen aloitti: Vesseli - 9.06.2013 kello on 22:56
-
Oli illalla kesän ensimmäinen ukkonen. Ei kestänyt kuin n. 20 minuuttia, mutta sinä aikana tuli Mynthol-pastillin kokoisia rakeita ja maa oli hetken valkoisena. Sadetta tuli yhteensä 20 mm eli 1 mm/min.
-
Aika paikkallisia oli . Lauantaina ja sunnutaina muutama lähelle passaus kun oltiin kotona, lähdettiin naapurikirkonkyläll e (25km) ja kirkonkylälle (10km) niin siellä kans ukkonen mutta kotona ei mitään havaintoja ukkosesta toisenapäivänä vain vettä.
-
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, vartin yli puolenyön heräsin siihen kun sade piiskasi makuuhuoneen ikkunalautaan jota harvemmin edes reippaassakaan sateessa tekee, sadetta piisasi vajaan puolen tunnin ajan sellaisella tahdilla että harvemmin tuollaista sademäärää pääsee näkemään, räystäskourut ei riittäneet, ja salamoi kyllä siihen malliin että oli yllätys lukea lehdestä miten pienillä vahingoilla savo selvisi tuosta myräkästä.
-
aamusella jyrisi
ja tuos viimeks sai se salama aikaan
että wc valot eivät toimi
onko sit se himennin rikkoutunut
mutta samalla ,kun katkasin pääkatkasijasta virran
jonka muuten aina katkasen täällä mäellä ukkosen ilmaantuessa
niin kuului sen päivänen räsähdys
ja sieltä wc halogeeneistä se vika löytyi
mut isäntä meinas
että ja kunhan tuo vävypoika (sähkäri) poikkee käymään
niin saapi sen tutkia ennen kuin alkaa mitään sille tekemään
viime kesän meni ulkokuistilta tunnistimet rikki
ja sitten ukkosjohdot kuljetti koko salaman mettään
josta kuului kauhee pamahdus ,mutta emme mitään ihmeempää
sieltä löytäneet , ei ainakaan puita ollut kaatanut se pamaus Thumb
kyllä vaan täällä kalliolla kukkulalla on kivaa :'( :o
kun ukkonen kumajaa
suoraa sanoen ...kammottava-aa-a >:(
-
Tässä linkki ukkostutkaan
http://www.nordicweather.net/ukkostutka.php?fi
-
Jos esiintyy ukkosella ylijännitehaittoja tai räsähdyksiä kodin sähköverkossa, niin kannattaa hankkia kolme pistorasioihin liitettävää ylijännitesuojaa. Kolme siksi että jos on kolmivaiheverkko, niin yksi jokaisen vaiheen pistorasiaan. Mieluiten siihen pistorasiaan joka on lähinnä pääsähkökeskusta. Siis tälläisia: http://www.clasohlson.com/fi/b/S%C3%A4hk%C3%B6/Johdot-jatkojohdot/Ylij%C3%A4nnitesuojat/?gclid=CLqE9YCe2bcCFcF4cAodDzkA3A
Vielä parempi on, jos pyytää sähkömiestä asentamaan kunnolliset ylijännitesuojat pääkeskukseen. Sieltä nuo ylijännitteiden virrat menee suoraan rakennuksen maadoituksen kautta turvallisesti maahan.
Samalla kannattaa tarkistaa että rakennuksen metallinen antennimasto on kunnollisesti maadoitettu.
-
Tässä näkymää naapurikunnasta :o
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288572752686.html
Putkimies
juuh noita ylijännitepistokkei ta
on täällä talossa joka paikassa
mutta naappurilta meni modeemi
vaikka olikin tuollasen takana
jotta en tiedä onko paras konsti
mut katkasen kuitenkin päävirran aina ukkosella
en luota noihin enkä muihinkaan sähköjutskiin ukkosella
ja tupa-autostakin irrotan silloin ulkopistokeen
jos on kiinni johto autossa ::)
-
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, vartin yli puolenyön heräsin siihen kun sade piiskasi makuuhuoneen ikkunalautaan jota harvemmin edes reippaassakaan sateessa tekee, sadetta piisasi vajaan puolen tunnin ajan sellaisella tahdilla että harvemmin tuollaista sademäärää pääsee näkemään, räystäskourut ei riittäneet, ja salamoi kyllä siihen malliin että oli yllätys lukea lehdestä miten pienillä vahingoilla savo selvisi tuosta myräkästä.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ukkonen-aiheutti-tuhoja-pohjois-savossa/1338686
Vaikka ukkosta ja sadetta on jossakin päin, niin täällä ei ole ukkosta ollut. Ja vettäkin vielä sopisi tulla, mieluummin yöllä. :D
-
mikä sen ihanampaa
kuin yöällä satais hisukseen
ja päivällä paistais Thumb
ei tarviis yhtenään nyypäleitä olla kastamas ::)
-
Tässäpä Muutamia Ukkostutkaimia:
http://www.klaukkala-saa.fi/ukkostutka.php (http://www.klaukkala-saa.fi/ukkostutka.php)
http://ukkostutkat.com/ (http://ukkostutkat.com/)
http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/paikanninkartta/ (http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/paikanninkartta/)
http://www.europeanweathernetwork.eu/ (http://www.europeanweathernetwork.eu/)
http://www.euclid.org/realtime.html (http://www.euclid.org/realtime.html)
-
Tässä näkymää naapurikunnasta :o
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288572752686.html
Putkimies
juuh noita ylijännitepistokkei ta
on täällä talossa joka paikassa
mutta naappurilta meni modeemi
vaikka olikin tuollasen takana
jotta en tiedä onko paras konsti
mut katkasen kuitenkin päävirran aina ukkosella
en luota noihin enkä muihinkaan sähköjutskiin ukkosella
ja tupa-autostakin irrotan silloin ulkopistokeen
jos on kiinni johto autossa ::)
Joo, tuttuja suojautumiskeinosi ovat minullekkin, hyviä keinoja, mutta kyllä se pelotti mennä ukkossäällä sähkökeskuksen pääkytkintä kääntämään;)
...Jos noista pistorasioihin asennettavista ylijännitesuojista ei ole apua, kannattaa siirtyä järeämpiin keinoihin. Kyllä ukkossuojaus on teknisesti toteutettavissa. Maakuntien kännykkämastot on samassa sähköverkossa kuin asunnot, eipä niitä salama tuhoa. Myös kaikki arvorakennukset, kuin myös seurakuntien kirkkorakennukset on teknisesti suojattu salamaniskuilta. Itse en ole asiantuntija mutta olen nähnyt miten kännykkälinkkimasto jen ukkossuojaus toteutetaan.
tässä linkissä tietoa sähkökeskukseen asennettavista ylijännitesuojista: http://www.stek.fi/sahkon_kaytto_kotona/kodin_sahkoverkko/fi_FI/ylijannitesuojaus/
-
Meiltä on puolen kilometrin päässä molemmin puolin masto. Toinen kylän korkeimmalla kohdalla. Aikoinaan kun siinä oli palovartio torni, niin usein salama särki puhelimen. Vetäisköhän nuo salamoita puoleensa.
-
Onko Tampereelle menijöitä tai olijoita..
Tonava kaunoinen on noussut jo Tampereelle asti..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061017135052_uu.shtml
-
Meiltä on puolen kilometrin päässä molemmin puolin masto. Toinen kylän korkeimmalla kohdalla. Aikoinaan kun siinä oli palovartio torni, niin usein salama särki puhelimen. Vetäisköhän nuo salamoita puoleensa.
Salama on sähköilmiö, se on sähköinen valokaari, ihan sama asia kuin kaarihitsauksessa. Ero on vain virran voimakkuudessa, kaikille tutussa puikkohitsauksessa virta on noin 100 A, salaman virta voi olla 500 000 Amppeeria.
Jotta asia pysyisi helpommin ymmärrettävänä, kannattaa luopua ajattelusta että salama olisi sinnetänne säntäilevä pallo. ;)
Pilvestä maahan suuntautuva salaman valokaari etsii mahdollisimman lyhyttä yhteyttä johtavaan maayhteyteen. Salaman suora isku rakennukseen on harvinaista, mutta jos iskee, niin rakennukseen iskevä salama hakeutuu esim ullakon sähköjohtoihin, koska sähköjohdot on aina jostain kohdassa yhteydessä maahan. Sähköjohdot eivät salaman iskun virtaa kestä, vaan kuumenevat hetkessä. Syntyy palonvaara.
Tuon ehkäisemiseksi rakennuksen tv antenniputken pitää olla maadoitettu, ja putken pitää jatkua reilusti antennia ylemmäksi. Se toimii salamanvangitsijana .
Yleisempää on että maaseudulla ukkosen aiheuttamat ylijännitteet tulee ilmajohtoja pitkin. Ne eivät ole suoria salamaniskuja, vaan salamaniskun sivuilmiöitä.
Koska salama on sähköilmiö, siksi on sähkömiesten homma rakentaa ukkossuojaus. Ainakaan netistä goolettamalla ukkosuojausta ei mikään muu taho näyttäisi tarjoavan.
http://www.sähköala.fi/koti/ukkossuojaus/fi_FI/ukkossuojaus
-
linkin laitto toimivaksi ei tuohon edelliseen onnistu, jospa tässä toimiva olisi.
http://www.sähköala.fi/koti/ukkossuojaus/fi_FI/ukkossuojaus
Vaan Eipä näytä onnistuvan tällä mobiililaitteella, ja näillä taidoilla. Sorry. :(
... Lisäys: Toimivana tuo linkki on seuraavassa Seppoko:n viestissä. Kiitos!
-
http://www.sahkoala.fi/koti/ukkossuojaus/fi_FI/ukkossuojaus
-
Onko joku ollut Poroholmassa, on tainnut olla melkoinen ukkosmyrsky
(https://karavaanari.org/kuvat/1532972709.jpg)
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807302201105451_u0.shtml
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005774718.html
-
En ole Poroholmassa mut velipoika laitto pari kuvaa Raumalta et ainakin on vettä tullu ;D
(https://karavaanari.org/kuvat/1532973105.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1532973112.jpg)
-
Toissa iltana Kuusamossa puskassa salama täräytti 4 kertaa 200m säteellä meistä, pari tuli aika lähelle. Puuska kaatoi ympäriltä useampia puita nurin ja parirunkoa katkaisi mökkitien.
-
Kyllä eilen meilläkin kovasti jyrisi ja näkyi salamia taivaalla :P
-
No mitenkä se on kulkineessa. Tässä ollaan meren äärellä osin avoimessa paikassa. Muutama järeä puu löytyy, kai ne ovat salamalle parempi kohde. Muutaman sadan metrin päässä on korkeampi rakennus, jossa ukkosenjohdattimet löytyy.
Lienee parasta vetäistä antennimasto alas ja niin tehtiinkin. Se ihmetyttää, että eilen ja äsken nähtiin salaman iskevän varmuudella veteen.
Onko tietoa, että olisi joskus iskenyt suoraan kulkineeseen?
-
Kyllä se maapotentiaalin etsii paremmasta paikasta kuin kumipyöräkulkimesta
-
ei se kumipyörillä olevaan iske...
https://www.youtube.com/shorts/aks3Z4X2Ft4
eikä veteen kun on niin matalaa...
https://www.youtube.com/watch?v=LCdIM67g3mY
eikä telttaankaan...
https://www.youtube.com/watch?v=wqRQgKldIj4
-
Kuukausi sitten oli ukkonen pitkän aikaa aivan mökin päällä; pistorasiat rätisi ja kattilan kannesta iski sinistä :o Jatkettiin pottujen keittoa jyrinän loputtua. Kyllä hirvitti; mentiin sitten lopulta koppiin turvaan :o Joskus oli Kroatiassa vastaava tilanne, vettä vaan tuli rutkasti reippaammin..
-
Tällaista kertoo vakuutusyhtiö...
"Vakuutusyhtiöltä varoitus: salama voi aiheuttaa autolle tonnien vahingot"
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009760447.html
Mitenkä tuollaisen sähkövian voi todistaa salaman aiheuttamaksi? Voisiko siis jotenkin saada vakuutuksesta korvattavaksi?
-
ei se kumipyörillä olevaan iske...
https://www.youtube.com/shorts/aks3Z4X2Ft4
eikä veteen kun on niin matalaa...
https://www.youtube.com/watch?v=LCdIM67g3mY
eikä telttaankaan...
https://www.youtube.com/watch?v=wqRQgKldIj4
Tuo keskimmäinen ei kyllä oo salama. Olisko veneväylän syvennys räjäyttämällä.
-
Kyllä se voi olla, tulee kallion pinnassa, saattaa mennä veden alla mutakerrosta. Erikoinen Kyllä on.
Lähetetty minun SM-F916B laitteesta Tapatalkilla
-
Tällaista kertoo vakuutusyhtiö...
"Vakuutusyhtiöltä varoitus: salama voi aiheuttaa autolle tonnien vahingot"
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009760447.html
Mitenkä tuollaisen sähkövian voi todistaa salaman aiheuttamaksi? Voisiko siis jotenkin saada vakuutuksesta korvattavaksi?
Eikö se oo aika varma jos ennen ukkosta ajettu auto ko kohtaan ja salamoinnin jälkeen ei lähdekkään liikkeelle. Yleensä salama lyönyt lähelle ja kynnösvako näkyy maassa. Vakuutus yhtiöissä on sitten eroja. Eräs asiakas kertoi että oman auton käsittely kestänyt luvattoman kauan, toinen sukulaisen auto samassa pihassa ja sama salama ja päätös korjauksesta tuli samantien. Myös maatilavakuutuksell e tuli listaa ko kohteesta. En muista mitkä yhtiöt oli kyseessä. Itsekkin kävin salaman tuhoja korjaamassa.