Karavaanarin keskustelufoorumi

Tekniikkakeskustelut => Matkailuautot => Projektit => Aiheen aloitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 00:11

Otsikko: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 00:11
Terve.
Vuosia lukenu foorumia ja asiaa harrastaneena ajattelin nyt kirjoitella pientä tarinaa kulkineesta. Sen verran lyhyesti historiasta, että aiemmin tullut matkailtua 508 Mersulla ja pari vaunuakin ollut perässä. Enempi ja vähempi tullut tehtyä kosteusvauriokorjau ksia sun muita fiksauksia.
Tällä kertaa homma lähti siitä, kun vaunu tuli myytyä ja mieli alkoi tekemään ”oikeaa” asuntoautoa. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että jos kulkineen pitää olla vajaavetoinen, tulee sen olla sitten takatuuppari , joten mielenkiinto kohdistui lähinnä Mersu ja Foordi alustoihin. Tarkoitus oli hommata vehje, mitä pääsee näpertämään ja budjetti semmoinen ettei tarvi pankkia tahi rahoituslaitoksia sotkea asiaan. No, Mersu tarjonta on sillä budjetilla melkosen heiveröistä, niin päädyin sitten Foordiin. Niitä kun minun kohdalleni näyttää siunaantuneen vakioksi aina vähintään yksi (eli kokemusta on) talliin.

Kun koppaa kattelin niin Matkaaja miellytti silmää eniten kulmikkaan muodon vuoksi ja eipä mennyt kauaa kun kaupat tehtiin. Hyvästä perheestä hain -89 ransitin Matkaajan komerolla.

(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190815/f154f8d2077b005647ed52283dfd087e.jpg)


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 00:31
Kyseinen peli (vielä nimeämättä) on hyvässä iskussa teknisesti eli huollettu ja korjautettu. Kaikki noin pääsääntöisesti pelaa. Itseä taikka perhettä varten tulee sitten muokattua ja laitettua tätä.
Mieleen näin heti tuntumalta tulee seuraavaa:
-sisä valot vaihtuu ledeihin, näitä löytynee tallista jo valmiiksi
-keulalle lisää valoa kun pimenee!
-ei ole harmaavesisäiliötä tässä joten se pitää tehdä jostain. Sopiva paikka löytyy pohjasta takaa. Ehdotuksia otetaan vastaan mikä olisi hyvä aihio, joku 20-30(?) litraa...
-suurin työ onkin sitten se, että joku edellisistä omistajista on varmaan hyvää hyvyyttään tiivistellyt kaikki paikat, mutta silikoonilla
eli ulkoapäin kaikki, siis KAIKKI auki ja putsaus ja butyylimassaa tilalle.
-tämä on joskus ajettu liian matalaan rakoon ja alkovi vaurioitunut. Hyvin korjattu mutta sen varmistaminen
-tuulilasi vaihtoon
-pinta ruosteet ja koko komeuden maalaus.
-plus vaikka mitä, mitä tulee sitten esiin kun tutustuu.

Ja sitten pari askarruttavaa asiaa, jos joku voisi apuna arpoa.
-tässä ollut ilmeisesti markiisi tai jotain, ulkona on reikiä ja paikattu silikonilla (taas) niin millä nämä reiät olisi hyvä paikata ajatellen tiiviyttä ja myöhempää maalausta?

-ja kuten sanoin niin tekniikka tuntuu pelaavan ja oli mukava ajella (200km) kotia, mutta pari huomiota.
-ensinäkin kaasu poljin melko jäykkä. Pitää tutustua tarviiko joku paikka rasvaa vai mitä.
-toiseksi välillä tuntuu ”huojuvan” varsinkin perä puolelta toiselle. Eikä johtunut tuulesta. Tämäkin heti tutkittaviin asioihin... ideoita?
- ja kolmanneksi vaikka on suht hiljanen ohjaamo niin noin 80-90 vauhdissa kuuluu ujellusta joka sopivasti ottaa vasempaan korvaan. Alle 80 niin ei oikeastaan kuulu ja taas 100 vauhdissakaan ei. Ja lähinnä veto päällä, loppuu kun nostaa jalan kaasulta.
-ja vielä bonuksena, kun nostaa nopeasti jalan kaasulta eli moottorijarruttaa niin töksähtelee vähän. Ihan kuin olisi väljyyttä jossain... kardaaniin liittyvää?

Jatkan huomenna heti kulkineen tutkintaa mutta jos jollain on heittää kyseisiin asioihin syventäviä kommentteja kokemuksella niin, go for it


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: T-Cat - 16.08.2019 kello on 07:29
Laatikko tai perä ääntää, kohtuu tavallista transussa. X1-R öljyn lisäaine vähensi mukavasti viheltävän 5 vaihteen ääntä.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Tarvasjoki - 16.08.2019 kello on 08:32
Harmaavesisäiliö esim Uponor 120-150 putkesta vaikka sisään takapäähän poikittain tai vuodevaate laatikkoon sänkynalle , näin monessa vaunuissa .
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: MM - 16.08.2019 kello on 09:10
Ducato-Matkaajassa, jonka kori on lähes samanlainen Transit-Matkaajan kanssa, on 35 litran muovinen harmaavesisäiliö taka-akselin takana runkopalkkien välissä yläpinnastaan kiinni lattiassa. Se on tuettu runkopalkkeihin n. 35 mm lattarautahenkselil lä ja eristetty 10 mm "retkipatjalla", joka taas on päällystetty alumiinipellillä. Letkut  menevät siten, että tiskipöydän tyhjennys kulkee wc:n lavuaarin kautta suihkun lattiakaivoon ja siitä vasemman kyljen kautta runkopalkin alta säiliön päähän. Matkaajassa on lisäksi jätevesisäiliön lämmitys Alden vesikierrosta menevällä putkilenkillä, jonka virtausta voi rajoittaa tai sulkea säätöventtiilillä vaatekomerossa.  Tyhjennys on niinikään eristetyllä giljotiiniventtiili llä, jonka kahva on takapuskurin alla.
Pakkasella on tarkoitus ensin lämmittää nestettä ja sitten höläyttää se äkkiä ulos. Matkaajahan on pakkasauto.
Tällainen suhteellisen pienikin jätevesisäiliö on kyllä paikallaan, ettei joka hampaanpesuun tarvitse ämpäriä tai jätevesipussia ripustaa poistoletkun alle. Joissakin maissa säiliön olemassaolo on levikeyöpymisen ehtonakin.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 11:14
Jes, kiitoksia vastauksista. Tutustuminen kulkineeseen menossa. (https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/d3d974f65e2bc2ef3bdb9e2a324e4fa8.jpg)
Luukku menee uusiksi. Siis tämä missä kaasut.
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/99fd155a8850ce2dff3aec1db5483098.jpg)
Rappu pultattu kiinni ja syykin selvisi, ei ole rappua
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/2552bbe253006788773991dbcaa56fc1.jpg)
Takapuskurin luukkukin pultattu kiinni. Pitää avata ja tutkia miksi.
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/4b06060213dc08eacbdb28e79f317d89.jpg)
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/5da8d13c6c0c4f842522ff22fc87b1a3.jpg)
Katto näkymää. Varsin käytännölliset kaiteet on hävinnyt joskus johonkin. Ja löytyi joku reikä mikä tukittu. Pitää tutkia mikä ja miksi ja peittää paremmin.
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/4d3893b2a4c7b9a218cc4df754745f14.jpg)
Sisällä alden torven juuresta joskus vuotanut ja katto vähän pehmeä. Kosteusmittasin koko mökin eikä kosteutta kuitenkaan missään. Eli jotain positiivista
Nämä entiset vauriot menee kuitenkin korjauslistalle.
Tutkinta ja tutustuminen jatkuu...


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 11:25
Ja pitäs keksiä miten tuohon alden vehkeeseen saa nesteet vaihettua, on semmosta kuraa sisällä että


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 11:52
Ja vielä tyhmien kysymysten äiti: yks sulake on palanut. Miten se vaihetaan? Kuvan oikian puoleisin(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/b49eeccfa7cab8451bcef46663146214.jpg)


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: mjh48 - 16.08.2019 kello on 12:52
Ja vielä tyhmien kysymysten äiti: yks sulake on palanut. Miten se vaihetaan? Kuvan oikian puoleisin(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/b49eeccfa7cab8451bcef46663146214.jpg)

Nehan ovat automaattisulakkeit a, eli painamalla nappi pohjaan.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: kimi - 16.08.2019 kello on 13:01
Kardaanin välykset on helppo kokeilla alta. Nivelessä tuntuu välys kun akselia vääntää käsin. Pieni kolahdus vaihtaessa tai kytikiessä 1 tai pakin päälle on tyypillinen oire
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: MM - 16.08.2019 kello on 13:13
Alkovin katolla on TV-antenniputken reikä tukittu. Alden tyhjennyksen letku lienee rapun pielessä auton alla. Klemmarilla kiinni oleva kumitulppa letkun sisässä. Neste tyhjenee kokonaan ja astioita on syytä varata vajaalle parille kymmenelle litralle.  Täyttö paisuntasäiliön korkista. Alkovissa on automaattinen ilmausventtiili, joka on kyllä avattava. Takavalo on mittava, mutta ei alkuperäinen, joka kiertyisi tuon muovisen takaluukun päähän. Tuohon on tehty lisärakenne pitkää lamppua varten. Jos rappu puuttuu, se on yksinkertainen tehdä. Kääntyvä askelma, jonka runko pultataan kynnyksen läpi.

Jos kaasukotelon luukkua kunnostat enemmälti ja asunto-osan oven saranat ovat kuluneet, voi ne vaihtaa vähemmän kuluneisiin luukun saranoihin. Luukussa menee huonommatkin.
 
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: K.E.V - 16.08.2019 kello on 13:19
Minä kyllä täyttäisin pumpulla sieltä pohjan tulpasta
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 14:22
Hienoja vastauksia, kiitos
Huomasin itekin tuon takavalo-boksi jutun. Pitää kehitellä siihen salvat niin saa luukun käyttöön.
Sulake jutskakin ratkesi, oli vaan jumissa.
Tänään yritän ehtiä vaihtelemaan nesteet lämmitysjärjestelmä än, huomenna joutunee taas tekemään muuta hommaa palkan vuoksi
Ens viikolla joutaa taas.

Kardaanin kannatinlaakeri näyttää muutes tuoreelta, mutta heiluu ku hullun mu***u. Siinä taitaa olla se mikä tuntuu ajossa... pitänee vissiin vaihtaa.

Kattoluukkukin tuli pestyä, harmaasta tuli valkoinen
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/7417623fcd17b7275bffa4cc100c171b.jpg)


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 15:00
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/89f50d4dbaa455685bcad46e23aefa95.jpg)
Tuoreen näköstä


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 16.08.2019 kello on 15:02
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190816/694590ca965fb89bee855c743ecdffb9.jpg)
Alussa mainittin jotain tästä minun mielenvikaisuudesta Foortia kohtaan...


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: T-Cat - 16.08.2019 kello on 22:09
Consultoi Granaattia väliajalla :)
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 17.08.2019 kello on 22:03
Laatikko tai perä ääntää, kohtuu tavallista transussa. X1-R öljyn lisäaine vähensi mukavasti viheltävän 5 vaihteen ääntä.
Hämärässä töitten jälkeen yritin tihrustaa mistä sais laatikkoon töötättyä tavaran sisään, en löytäny. Tietoa?


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: T-Cat - 17.08.2019 kello on 22:06
Harmillista en käynyt montussa mutta googleta laatikon/auton tyypillä niin löytyy oikea loppu.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: kimi - 18.08.2019 kello on 01:14
Arvaus on, että oikealta puolelta laatikon takapäässä, kuusiokoloruuvilla aukeaa
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 19.08.2019 kello on 13:35
Arvaus on, että oikealta puolelta laatikon takapäässä, kuusiokoloruuvilla aukeaa
Arvaus tais sattua kohilleen. Sain nyt auton ylös ja pääs tutkimaan kunnolla. Näyttäs 14mm kuusiokololta joten pitää semmonen hakea kun ei löydy eikä jaksa alkaa värkkään.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 19.08.2019 kello on 13:42
Tosiaan kun pohjaa tutki niin entistä tyytyväisempi olen kulkineeseen. Runko mallillaan ja pohjakin tuntuu kovalta. Öljyä ei vuoda konehuoneesta ja näyttää muutenkin ikäisekseen siistiltä -> on pidetty huolta.

Tarkempi tutkuskelu osoitti ettei tässä mitään kardaanin tukilaakeria ole, vaan tukikumi. Ja vaikkakin näyttää tuoreelta osalta niin on löysä kuin mikä. Pitänee ottaa työn alle.

Webastoa tutkin ja kokeilin ja hyvin pelaa

Mittaristoon vaihtelin lamppuja, rasvasin nop.mit.vaijerin ja loppu se ihme sirinä. Lisäksi äänieristelin ohjaamon puolta vähän.

Ulkopuolen sipistelyt jätän suosiolla keväälle kun talven säilytyspaikkaan ei oikein pääse laitteleen ja omassa tallissa muuta projektia

Ens vkonloppuna yks reissu tiedossa kulkineella ja sitten taidan alkaa laittaan sisustan entiset kosteusvauriot kuntoon.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 21.08.2019 kello on 17:33
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190821/7966f7beb03202a6f39b65a66607d96d.jpg)
Luukun osat odottaa kasaamista ja että maali kuivuu kokonaan. Tulee kyllä erottumaan autosta kunnes saa maalattua koko kulkineen

(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190821/9132efb73026872c5b101d7b82b5b11c.jpg)
Saranat oli sen verran hapettuneet ettei saa enää entrattua. Pitäis hommata uudet...
Ideoita mistä tai millaset?
Saakohan noita enää mistään


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 21.08.2019 kello on 18:08
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190821/f43d4448d24cdfd166937b3e84b7c926.jpg)
Nyt tuli asennettua salvat sokkineen. Saa takaboksinkin käyttöön. Sopivasti oli runkorimaa seinässä.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: jonttufin - 21.08.2019 kello on 18:21
Näin vähän offtopiccina ei sulla olis tarvetta samanlaiselle alustalle, koppi purettu pois.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Tarvasjoki - 21.08.2019 kello on 18:28
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190821/7966f7beb03202a6f39b65a66607d96d.jpg)
Luukun osat odottaa kasaamista ja että maali kuivuu kokonaan. Tulee kyllä erottumaan autosta kunnes saa maalattua koko kulkineen

(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190821/9132efb73026872c5b101d7b82b5b11c.jpg)
Saranat oli sen verran hapettuneet ettei saa enää entrattua. Pitäis hommata uudet...
Ideoita mistä tai millaset?
Saakohan noita enää mistään kysyppä lapincaravanhuolto


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 21.08.2019 kello on 19:29
Näin vähän offtopiccina ei sulla olis tarvetta samanlaiselle alustalle, koppi purettu pois.
Eipä ole. Kiitos kuitenkin tarjouksesta.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 21.08.2019 kello on 19:33
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190821/6dc813372471caae1b8b17cb8e39ebe4.jpg)
Kukkuu

Tässä vaiheessa on kaksi vaihtoehtoa. Lyödä kasaan ja myyä pois tai vetää syvään henkeä ja jatkaa.

Valitsen vaihtoehdon kaksi. Olihan tämä arvattavissakin. Työmäärä on melkonen mutta materiaalikulu ei hirmunen kun löytyy jo tallista yhtä sun toista.
Itelle tehdään ja ajetaan kunnes hallitus tekee vanhoista diisseleistä verotusta lisäämällä jätettä.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 22.08.2019 kello on 16:18
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190822/4254e307b3f0bab19b87dc8321ed6d87.jpg)

Pikku hiljaa purkuhommat valmiina kalusteiden osalta.
Mietin tuota vessan tarpeellisuutta, sitä kyllä pärjää ilmankin. Vaunuissa vessaa meillä käytti vaan lapset.
Tuohon sais makian keittiön luotua ilman vessakomeroa


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: K.E.V - 22.08.2019 kello on 17:10
Älä ihmeessä jätä pois. Ei joka paikassa pääse edes pikkuhädälle ja isojen jälkiä joka skutta levähdysalueen vieressä papereita täynnä. Pääset vielä iltapäivälehden sarjaan missä hipsteriretkipaku kulkijat
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Rölli - 22.08.2019 kello on 18:09
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190822/4254e307b3f0bab19b87dc8321ed6d87.jpg)

Pikku hiljaa purkuhommat valmiina kalusteiden osalta.
Mietin tuota vessan tarpeellisuutta, sitä kyllä pärjää ilmankin. Vaunuissa vessaa meillä käytti vaan lapset.
Tuohon sais makian keittiön luotua ilman vessakomeroa


Sent from my iPhone using Tapatalk
Eihän sitä koppia oo pakko jättää... Mutta elä pönttöön hävitä....
Monikaan ei ajattele jotta vaikka kolmpäivän kaupunk imatkailuss vois paskahätä iskee puhumattakaan kusi hädästä, ja molemmat on griminalisoitu julkisella paikalla.,. Oha niitä baareja ja silleen mutta entäs puol kuusi aamull...
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: retkeilijä - 22.08.2019 kello on 18:12
Eihän sitä koppia oo pakko jättää... Mutta elä pönttöön hävitä....
Monikaan ei ajattele jotta vaikka kolmpäivän kaupunk imatkailuss vois paskahätä iskee puhumattakaan kusi hädästä, ja molemmat on griminalisoitu julkisella paikalla.,. Oha niitä baareja ja silleen mutta entäs puol kuusi aamull...

Ja tarvekerrat tihenee karavaanarien ikääntyessä
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Hesus - 22.08.2019 kello on 19:03
Tarpeeksi kauan kun asuu autossa missä ei ole vessaa niin oppii todella arvostamaan jos on.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Turhan Höpöttäjä - 22.08.2019 kello on 21:22
Vessa ja suihku on oltava ehottomasti. Kun olisi vielä sauna. Jos se olisi, sitten pitäisi olla vielä savusauna. :D
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Alan - 22.08.2019 kello on 21:36
Kaksi karavaanaria täällä kohta 10 vuoden aikana äänessä olleista sadoista on ollut sitä mieltä, että vessaa ei tarvita.

Suihkun tarve riippuu käyttötavasta. Jos vain alueilla viihtyy, niin pärjää ilmankin. Muuten pitää etsiä uimahalleja sun muita ja olla välillä likaisena.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 23.08.2019 kello on 06:17
Kiitos kommenteista. Ehkä se on hyvä pitää paikallaan ainaski lasten vuoksi.

Btw, nuo rikkoontuneet saranat vaati hieman pään vaivaa, mutta pienen ideariihen () avulla keksin korjata ne. Kuvia tulee jahka sinne asti pääsen.

Ja kosteudesta vielä. Mittari näytti kuivaa ja ainoa paikka mistä seinä oli/on märkä on se, mistä ei tullut mitattua. Eli jääkaapin takaa. On vuotanut siitä takaseinän ilma-aukosta.

Kohta kotia ja vapaiden viettoon


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: MM - 23.08.2019 kello on 07:36
Minultakin ääni vessan säilyttämiselle. Jo silloin, kun levikehuusseja vielä oli, auton vessa oli vaimon ja lasten mielestä tarpeeksi siisti. Ajatuksessa oli jopa laajentaa sitä keittiön ikkunan pieleen asti n. 10 cm. Kun olimme melkoisia puskaparkkeilijoita, paransin suihkumahdollisuutt a 60 x 60 cm muovisella kukkalaatikolla vessan lattialla ja koko ympyrän suihkuverholla. Alden lämmitys ja painevesi toimivat tässä hyvin. Vanhemmiten hinku tehdä muutoksia on vähentynyt ja alkuperäisten ratkaisujen idea on kirkastunut.
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 2.09.2019 kello on 16:31
Pitkät työreissut ja niistä toipumiset vie aikaa tältä projektilta. Tänään kuites ehdin laittaan kaasukotelonkannen liimaukseen ja saranat myös. Jospa huomenna nippuun. Kuvia tulee jahka taas joutaa.

Parasta tässä kuites on että tehdään kun joudetaan, onneksi ei ole aikapaineita kuten tuntuu teeveen puolella kaikilla olevan


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Jussikoo - 3.09.2019 kello on 14:23
(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190903/c626ead8a0d85b08c6213f50d7e8a59d.jpg)
Kannen yläosan sovittelua. Tein siis kokonaan uusiksi. Takaosa vaneria, välissä finfoamia ja alumiinia kuori. Tosin tasasta eikä rypyläpintaa mutta kelpaa näinkin.
Saranat korjasin niin, että liimasin pultit saranoihin ja laitoin täyteen epoksia kun on kuppimalliset. Pitäs kestää. Luukkuun reiät ja vastapuolelta muttereilla kiinni. Eli vähän niinkuin päinvastoin kuin alunperin.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Otsikko: Vs: Meän kulkine
Kirjoitti: Nipsu - 8.05.2020 kello on 19:54
Mulla hävisi käyttöohje samanlaisesta kulkupelistä. Olisiko sulla tai jollain tällä foorumilla tallessa?  Olisi kovasti apua jos saisi kopion