Matkailukeskustelut > Matkailu ulkomailla

Ekaa kertaa, pätkä eräästä matkasta

(1/1)

kaarina:
Kun nyt laitoin tuon kuvan "Päivän kuva" otsakkeen alle, ajattelin että voinhan saman tien laittaa tänne pienen tarinan kuvaan tavallaan liittyen. Tarina on osaa erästä Satakunnan aluelehteen kirjoittamaani juttua:)



"Matkaan.
Eletään kesää 1988. Avioliittomme on lähes nelivuotinen, esikoisemme kahdeksan kuukauden, ja allamme pieni työsuhdefarmari, lastattuna vaellusteltalla, leikkikehällä ja trangialla. Olemme saapuneet Eurooppaan komeasti laivalla, suoraan Helsingistä Saksaan, sillä alle 26 vuotiaina saimme matkan kansipaikoilla järjettömän halpaan hintaan kansainvälisellä nuorisokortilla. Olemme matkalla kiertämään ympäri Ranskanmaan, mutta olen esittänyt miehelleni toiveen maanvaihdosta, mikäli kapeat keskiaikaiset kaupunkien kadut (mitä opaskirjojen mukaan maa on täynnänsä) alkavat liikaa ahdistaa.
Alamme tuohon muuten niin kiehtovalta kuulostavaan maahan pääsyä kuitenkin epäillä, sillä Saksan moottoritiet ovat mystiset. Juuri kun olemme oppineet hakemaan kartasta kaukaa tiemme varrella olevan ison paikkakunnan nimen, ja ymmärrämme seurata opasteista sitä, se katoaa tyystin, ja kyltteihin vyöryy toinen toistaan vieraampia paikannimiä, eikä kohteestamme ole enää mitään tietoa! Missä välissä olisi pitänyt kääntyä liittymästä ulos, eihän sellaista edes ollut, ja jos oli, ei siinä mainittu kaupunkiamme. Ja kun aikamme epätietoisina ja rystyset valkeina ajamme, ilmestyy kaupunkimme nimi kyltteihin, aivan kuin tyhjästä nousseena. Ja tätä jatkuu niin kauan, kunnes maan raja vaihtuu, kadottaen vähänkään tutun kielen, ja saamme arpoa vauvalle pullon täytteeksi milloin piimää, milloin jugurttia, minkä hedelmänpalaset ikävästi tukkivat tutin reiän.

Ranskaan.
Ranska on kaunis, kapeat kadut eivät ahdista, ja kierrämme sen rannikkoa myötäillen alas Pyrenneille, josta ponkaisemme keskeltä ylös ja Pariisin kautta takaisin Saksaan. Syömme isoista kattiloista simpukoita ranskanperunoiden kera, lettuja juustolla ja kinkulla ja fondyytä trangialla leirintäalueen nurmikolla. Haistamme meren vuorovesineen, tarvomme lumessa vuorten rinteillä, kuljmeme luolissa ja kanjoneissa, näemme Eiffeltorninkin, mutta miksi ihmeessä kaupat, uimalat, turisti-infot ja ravintolat ovat kiinni silloin, kun niitä normaalisti ihmisen on tapana käyttää, keskellä päivää siis. Ravintolassa saattaa nähdä henkilökunnan syömässä, mutta ovea ei avata, vaikka kuinka koputtaisi. Suututtaa. Kaikkien muiden palveluammattien edustajat lienevät lähteneet lomalle, sillä niiden ovilla riippuvissa kylteissä lukee ”Ferme”. Se saattaisi tarkoittaa maatilaa tai muuta vastaavaa, eikö?

Suljettujen ovien turhautumasta huolimatta elämä jatkuu muuten mallikkaasti. Leirintäalueelle saavuttuamme pystytämme leikkehän, vuoraamme sen pohjan avaruushuovalla, ja auringon paistaessa kiinnitämme sen laitaan ison avatun sateenvarjon paahteelta suojaamaan. Vauva kehään omaan vapauteensa lelujen kera, ja me vanhemmat rauhassa teltan pystytykseen ja ruoan laittoon.
Bordeauxissa ohjelmistoon tulee ennalta suunnittelematon muutos; autoomme on kaupunkikävelyn aikana murtauduttu. Mitään ei ole varastettu, sillä kamera ja passipussit ovat koko ajan kaulassamme, ja retkikamppeet eivätkä vauvan varusteet rosvoa ole kiinnostaneet. Sotku on kuitenkin melkoinen, olo häväisty, ja vakuutuslaitosta varten vaaditaan asiasta poliisin selvitys.
Laitoksella vierähtääkin pitkä ilta, minkä päätteeksi käy ilmi, ettei kaupungissa ole leirintäaluetta ja kaikki hotellit ovat täysiä, seudulla pidettävän konferenssin vuoksi. Olemme tunteja sitten saaneet tulkiksemme ajokorttiasioitaan hoitamaan tulleen englannintaitoisen miehen, joka yhdessä poliisien kanssa paneutuu hoitamaan yöpymis-ongelmaamme, ja heureka, he keksivät paikan, mikä kuulema majoittaa pulaan joutuneita matkailijoita, ja meidät luvataan opastaa perille.

Naisille ja miehille on omat osastonsa, mutta mitäs tuosta, tämä ei edes maksa mitään. Hakiessani tyhjää sänkyä vauvalle ja itselleni, ihmettelen hieman aukkoja pienten huoneiden väleissä; ovet puuttuvat tyystin, mutta nukahdan hyvillä mielin, aamulla on mielenkiintoista jutella muiden matkalaisten kanssa, ja kuulla heidän kokemuksiaan. Harmikseni kukaan ei aamulla puhu englantia, eivätkä naiset muutenkaan vaikuta aivan perus-turisteilta, mutta hyvin ystävällisesti he hoitavat vauvaani, jotta saan käytyä suihkussa.

Aamiaisella tapaan Hannun, joka nauraen kertoo nukkuneensa sadan kovaa kuorsaavan miehen kanssa suuressa salissa, siivoojien katsoneen häntä(kin) inhoten, ja paikan olevan Bordeauxin Sosiaalihuolto. Vauvaani ovat siis hellästi hoitaneet kaupungin huorat ja Hannua valvottaneet alueen pultsarit. Ja tämän kirjavan seurakunnan keskellä juomme nyt maitokahvia valtavista kulhoista, ja noukimme patongin paloja ämpäreistä, minkä jälkeen eilinen tulkkimme tulee viemään meidät autokorjaamolle, missä automme siivotaan, ja ikkuna teipataan, ja eämä jatkuu siitä, mihin se eilen jäi. Paitsi että jotain on sisällämme muuttunut."


t.Kaarina

Weicco:
Hyvää kerrontaa  :D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Vastaa