On niitä toisenlaisiakin kokemuksia.
Menin kansakoulun ensimäiselle luokalle vuonna -54. Siihen aikaan eleli vielä sivukylillä ihmisiä hiukan enemmän kuin nykyään
ja oli kait kunnan isillä tarve rakentaa lisätilaa kouluun ja samalla kertaa tehdä myös jonkinlainen pallokenttä lähistölle ,koska koulun piha oli suht. pieni ,eikä siinä oikein olut tilaa välituntien palloleikeille.
Olin sitten jo toisella tai kolmannella luokalla kun koululaiset joutui evakkoon rakennusmiesten saapuessa kouluamme
kohentamaan.
Siirto tapahtui kesäloman aikana ja syksyllä erään ison talon pakarirakennukseen oli järjestetty tilat luokille.
Sikäli se oli mukava ,että minun koulumatka lyheni enemmän kuin puolella.
Syyskuun alkupäivät olivat vielä aurinkoisia ja iltamyöhään usein minä ja pari vuotta vanhempi veljeni sekä
naapurin samanikäiset veljekset leikimme läheisen matokallion päällä roikkumalla milloin missäkin ja ammuskellen toisiamme
puhallusputkien avulla tuomenmarjoilla.
Näin myös eräänä sunnuntai-iltana olimme samalla kalliolla ja kun ilta alkoi jo hiukan hämärtää sanoin muille lähteväni jo kotia kun alkoi kiipeily ja meuhkaaminen väsyttää.
Se mitä sen jälkeen veljeni ja toisten poikien päähän oli pälkähtänyt paljastui minulle seuraavan koulupäivän , maanantai aamuna.
Silloin jo melko iäkäs sotaleski naisopettaja käveli aamuhartauden jälkeen pulpettini viereen ja alkoi kysymään minulta ;
muistatkos jouko mitä sinä eilen illalla teit.
Hämmennyin kovasti hänen kysymystään ja mietin kuumeisesti ,että mitähän kummallista nyt sitten olen tehnyt.
Tunsin kuinka kaikki tuijottivat minua ja puna kohosi poskilleni pelkästä jännityksestä ,sillä en todellakaan saanut mieleeni mitään ,ainakaan mitään erikoista josta nyt pitäisi kaikkien kuullen kertoa.
Sanaakaan saamatta suustani opettaja korotti ääntään ja komensi uudelleen;koitappas jouko nyt muistella ,sillä kyllä sinä varmasti tiedät missä sinä eilen illalla 6-7 välillä olit ja mitä teit.
Mietin edelleen kuumeisesti ,missä minä olin ollut ja mitä minun olisi pitänyt muistaa .Ajatukseni harhailivat ja en edes jaksanut muistaa sitä että olin ollut veljeni ja naapurin poikien kanssa leikkimässä läheisellä matokalliolla.
Edelleen opettajan ääni muuttui kimakaksi ja kovaääniseksi huudoksi ja hän vannotti lähettävänsä minut kasvatuslaitokseen ,ellen muistaisi tuon edellisen illan tapahtumia.
Vielä näin kymmenien vuosien jälkeenkin muistan tuosta aamusta sen ,että erään öhytalon jaakopoika vahvisti kuin opettajaa kannustaen ,juu kyllä määki sen sielä näin,kyllä jouko siä oli.
Sen jälkeen pieni järkikultani ei enää kyennyt kertaamaan edellisilla tapahtumia vaan purskahdin itkemään ,koska en kyennyt mitenkään puolustautumaan ,kun en muistanut ,missä olin ollut ja mitä olin tehnyt.
Tuosta aamuhetkestä alkaen kävin koulussa vain kun oli pakko ja ajatuksissani olin syvästi katkeroitunut sekä opettajalle ,että koko koululle.
Siihen asti olin varmasti ollut yksi parhaimmista oppilaista mutta sen jälkeen arvosanat alkoivat kokeissa tippumaan,
joko välttäviä tai vieläkin huonompia.
Lopulta asia valkeni minulle veljeni kautta joka kotimatkalla näki kun olin itkuinen ja sanoi että sen jälkeen kun olin lähtenyt kotio he olivat päättäneet antaa erään talon hevoselle hiukan kyytiä joka sattumalta oli ollut kylän päätien vieressä laitumella ,kiviä heitellen olivat hevosen saaneet laukkaamaan ja kuin sattuman kauppaa opettaja oli juuri sattunut kävelemään kyläilyreissullaan siitä ohitse ja oli nähnyt täyttä karkua laukkaavan hevosen ja poikanulikat perässä .
Vaikenin Asiasta vuosikymmeniksi ,enkä silloinkaan uskaltanut sen paremmin hiiskahtaa kotonakaan kun pelkäsin ,ettei minua kuitenkaan uskottaisi.
Vielä näin vuosikymmenienkään jälkeen on vaikea ymmärtää tuota järjetöntä haukkumista ja osakseni tullutta kohtuuttomuutta ,vaikka
kai se niin on ,että mikä ei tapa se vahvistaa.