Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone
Mitäs kuuluu?
sipu:
--- Lainaus käyttäjältä: kimi - 28.11.2014 kello on 21:14 ---Turkki ja varsinkin sen Euroopan puoli on ollut hyvinkin edistyksellinen jo vuosikymmeniä. Ensimmäisen kerran kävin maassa 70 luvun alkuvuosina, nuorena tai varhaisteininä. Isälläni tarkoitus tehdä muutaman päivän työmatka Istanbuliin ja otti perheen mukaan. Ne työasiat ei edennyt ja meillä oli runsaasti aikaa tutustua maahan laajemmin, runsaat kolme viikkoa oltiin siellä ja tuo matka on vieläkin yksi suosikkimatoistani. Paikallisbusseilla ja Dolmustakseilla tuolla liikuttiin ristiin rastiin. Nato jäsenyys tuli hyvin ilmi Istanbulin katukuvassa ja varmasti Natojäsenyydellä on ollut suuri osa maan länsimaistumisessa
--- Lainaus päättyy ---
Mahtava reissu sinnulla oli
ja en ainakaan itse ole kans ollut pettynyt Turkkiin
ekaa kertaa oltiin Marmariksessa joskus 1990 lun alussa
ja voi että kun tykkäsin Thumb
ja nyt sitten toisen kerran Bodrumissa 2013
kyllä oli Turkki muuttunut niistä ajoista
parempaan suuntaan
kun taas Kosinsaari Kreikassa
jossa myöskin kävimme edellis vuonna
oli ihan sammalla tasolla
kuin silloin josku -85 tai jotain
kun edellis kerran kävimme ::)
sitä ihmettelin
että siisteys oli turkissa aivan luxusta Thumb
ja Kosinsaarella aivan sammalla tasolla
kuin joskus ...kauan sitten -80 luvulla
en tiedä vieläkö Kosilla on ne riuku wc:t joihin törmäsin
joskus -80 luvulla
mutta ei ne wc:t joissa nyt 2013 kävin
siittä paljoakaan poikenneet ???
no oli pytty kuitenkin ...
muuten olin aika äimänä ??? siittä alkeellisuudesta :o
kun taas vertasin turkkiin
niin aivan eri vuosikymmenillä elettiin
... ainakin siisteyden puolesta
ja turkki sai +10 Thumb
kuin taas Kos Kreikassa ...-5 ::)
jopekka:
Kohta olisi sitten käytävä nukkumaan että huomena illalla
jaksaa taasen lähteä pikkujoulun viettoon.
Joopa Joo...... :D ;)
sipu:
--- Lainaus käyttäjältä: jopekka - 29.11.2014 kello on 01:03 ---Kohta olisi sitten käytävä nukkumaan että huomena illalla
jaksaa taasen lähteä pikkujoulun viettoon.
Joopa Joo...... :D ;)
--- Lainaus päättyy ---
superhauskaa pikkujouluilua Thumb
virpimu76:
No niin sitä pitäis lähtee mettään raastamaan kuusi maasta..
Tenaville pikkujoulut :) järkätä ja illalla mussuttaa jotain mitä vanhin tytär ny keksii leipoa..
Juu ja se puttous pittää kattoo... Thumb
Kissi on niiiin ihana :-*
sipu:
--- Lainaus käyttäjältä: virpimu76 - 29.11.2014 kello on 13:42 ---No niin sitä pitäis lähtee mettään raastamaan kuusi maasta..
Tenaville pikkujoulut :) järkätä ja illalla mussuttaa jotain mitä vanhin tytär ny keksii leipoa..
Juu ja se puttous pittää kattoo... Thumb
Kissi on niiiin ihana :-*
--- Lainaus päättyy ---
mä niin oravafani
on niin ylisöpö :-*
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta