rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Nettilehdistä poimittua  (Luettu 198025 kertaa)

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 22:37
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #795 : 22.07.2019 kello on 19:55 »
Niin "kun erityiset syyt siihen pakottavat ". Se että ohitetaan ei ole pakottava syy sillä ohituksen turvallisuudesta ensisijaisesti vastuussa on ohittaja ei ohitettava. Yhä ohitettava voi myös ohitystilanteessa antaa tietä tiputtamalla hivenen nopeutta ohitustilanteen ajaksi.

Lisäyksenä: Ohittaja voi ajaa oikean puoleisen penkereen kautta ohittaessa risteysalueelle vasemmalle kääntyvän. Mikäli se ei aiheuta haittaa ja voidaan suorittaa turvallisesti.
Siis vaaran ja vahingon välttämiseksi....

Ehto voi täyttyä, jos vaikka takaa tuleva osoittautuu agressiviseksi ohittajaksi. Silloin ilman muuta, jos ajaudutaan tilanteeseen, jossa on kolme rinnakkain.
Mitä tulee vasemmalle kääntyvän ohittamiseen pientareelta, niin kyllä sekin edellyttää vaaran ja vahingon välttämistä. Esimerkiksi on syytä edetä pientareen kautta, jos takaa jyrää 76 tonninen yhdistelmä.
Ensisijainen vastuu lienee ohittajalla, mutta aivan yhtälailla vastuu on myös ohitettavalla, jotta ohitus onnistuu.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:17.10.2019 kello on 08:32
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #796 : 22.07.2019 kello on 20:00 »
Jos ja jos...

Yhtä hyvin asian hoitaa ohitettavan hidastaessa nopeutta. Mutta ei, silloin kun pitää antaa periksi niin eihän sellainen käy. Ennemin mennään vaikka ojanpohjalle 100km/h.  :laugh:

Ohitettava ei saa estää ohitusta mutta vain ja ainoastaa vastuu ohituksesta on ohittajalla. Se on aina iso vastuu.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:12
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #797 : 22.07.2019 kello on 20:25 »
Onko sinulle ongelma jos joku haluaa ohittaa kun ajat 70km/h 80 alueella.

Ei, ei se ole minulle ongelma.
Huomautin asiasta vaan sen takia, kun täällä on niitä ylivertaisa, joita pitäisi aina ja kaikkien väistää.
Kun osaavat ajaa ja on kiire ja ovat töissä ja kun autolla ei voi ajaa laillista nopeutta.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:23
  • Escucha el Oi!
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #798 : 22.07.2019 kello on 21:22 »
Ei, ei se ole minulle ongelma.
Huomautin asiasta vaan sen takia, kun täällä on niitä ylivertaisa, joita pitäisi aina ja kaikkien väistää.
Kun osaavat ajaa ja on kiire ja ovat töissä ja kun autolla ei voi ajaa laillista nopeutta.

Sinun sanoin; lapsellista.

En enää vastaa sinulle tähän aiheeseen liittyen koska vääristelet sanomisia ja vedät aivan omia johtopäätöksiä, vaikka olen moneen kertaa jo oikaissut mitä tarkoitan.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:23
  • Escucha el Oi!
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #799 : 22.07.2019 kello on 21:31 »
Koskas laki on muuttunut että pientareella saa ajaa? Siitä saa nimittäin sakot ellei ole ns. hitaasti kulkeva ajoneuvo.

noita on muutamia paikkoja joissa on leveä piennar,2kaistainen tie ja 100:n rajoitus, oletetaan että 80kmh yhdistelmät väistää sinne pientareelle vaikka siellä ei saisi ajaa. Jotkut niin tekeekin.

Joskus oli tilanne alastaron(virttaan) varalasku paikalla, että vastaan tuli jono, mun takana oli taksi joka halus ohi minusta.
roikku keskiviivalla vilkku päällä, ja kun en väistänyt pientareelle niin lähti väkisin ohi. Koko vastaantuleva jono väisti pientareelle ettei tullut kolaria.
Syy miksen minä väistänyt (kolarin estämiseksi) oli se että siellä pientareella meni rullaluistelija sauvojen kanssa... tätähän ei taksikuski nähnyt kun roikkui metrin päässä.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 00:34
  • Fiat Carado T448 2.3 130 -13
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #800 : 22.07.2019 kello on 21:34 »

Länsinaapurissa kuten via balticallakin on pientareet kyllä ahkerassa käytössä.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 21:58
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #801 : 22.07.2019 kello on 22:01 »
Länsinaapurissa kuten via balticallakin on pientareet kyllä ahkerassa käytössä.

En muista, miten länsinaapurissa,  mutta via Balticalla on reunaviivana usein katkoviiva, jonka olen tulkinnut sallivan pientareella ajon. Yleensä katkoviiva loppuu hyvissä ajoin ennen risteystä.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:17.10.2019 kello on 08:32
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #802 : 22.07.2019 kello on 22:36 »
Vaikkei minulla juutalaisia vastaan mitään ole mutta Suomessa on valitettavasti niin juutalaista toimitaa että tuo reunaviivan ylitys on yhtä suuri rikos kuin reilu ylinopeus. Toki on myös sekin jollet aja ajokaistan oikeassa laidassa lähellä tai lähempänä oikeanpuoleista reunaviivaa kuin kuin ajoneuvon vasemmanpuolen tien keskiviivaa tai samaan suuntaan menevien kaistoja erottavaan viivaa, mistä siitäkin voidaan kirjoittaa maksumuistutus kuljettajalle mikäli sakkokiintiö ei ole vielä täynnä.

Toista se on mm. Ruotsissa. Siellähän on jopa suotavaa että ohittajaa avustetaan pääsemään ohitse turvallisesti. Ruotsissa myös osataan liittymäramppeja käyttää liittymiseen pääväylän liikenteen nopeuteen soljuen mennen liikenteen sekaan. Suomessa vastaavassa tilanteessa kittuutetaan 50km/h lätsä kenossa ja oletetaan että toinen antaa tietä kun Samarasta vilkun vain lyö päälle vasemmalle kääntäen samalla ratista vaikka kiihdytyskaistalta tulevalla on kolmio. Siitä kun ensin kiilataan tieltä toinen vasemmalle kaistalle alkaa se hevosten kutkuttelu konepellin alta saavuttaakseen lähes nopeusrajoituksen, mittarivirheen vuoksi vauhti jää kuitenkin 5-10% alle rajoituksen.

No mitä muuta Ruotsissa on paremmin liikennekulttuuriss a. Siellä pyritään ajamaan vasemmanpuoleista kaistaa ja siirrytään oikeanpuoleiselle kaistalle vasta kun ollaan poistumassa tieltä oikealle. Näin tielle liittyminen on paljon kivuttomampaa. Samaan aikaan Suomessa lain mukaan pitää ajaa aina oikeaa kaistaa ja vasen kaista on vain ohittamista sekä kääntymistä/rymittäytymistä varten vasemmalle. Ruotsissa kun hälyytysajoneuvo tulee pillit päälle ruuhkassa niin ihmeellisesti siihen tulee hyvä ajoväylä nopeasti kun Suomessa se Toyota ikäänkuin jäätyy niille sijoilleen hälyytysajoneuvon puikkelehtien mistä nyt sattuu vain sopivaa rakoa olevan. Jos Ruotsissa rajoitus on 90km/h niin siellä kaikki ajaa sitä 90km/h (-+2km/h) ellei nyt joku suomalaisilla kilvillä varustettu Renault 21 GTX ole päässyt rajan yli voimakkaana autona vetämään letkaa perässään.

Jotenkin kaikkialla muualla tuo liikennekulttuuri ja liikenteeseen liittyvät lait ovat paljon joustavampia versus Suomi.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 22:37
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #803 : 22.07.2019 kello on 22:55 »
Aikoinaan luin jotain artikkelia Ruotsin tiestöstä...

Siellä käsittääkseni suositellaan laissakin väistämään aina pientareelle, kun nopeampi saavuttaa. Sen mahdollistaa monin paikoin pientareen leveys, johon mahtuu koko auto. Suomessa pientareet ovat aika paljon kapeampia.
Lieveilmiönä Ruotsissa pientareet alkoivat olla vaarallisia kevyen liikenteen kulkijoille. Niinpä siellä jouduttiin rakentamaan pitkiä matkoja erillisiä kevyen liikenteen väyliä isojen teiden vierelle. Se on hienoa infraa, mutta kun vertaa Suomen määrärahoja tiestöön, niin tuskin päästään samaan.
Mitä tulee Itä-Euroopan ajoon, niin en nyt menisi vielä kauheasti kehumaan. Aika paljon vieläkin siellä ajetaan riskin sisällä. Rekkaliikenne Virosta etelään on sieltä pahimmasta päästä. En ihan joka kuskia kutsuisi ammattilaisiksi. Puolassa on hiljakseen rakennettu lukemattomia keskikorokkeita risteyksiin vilkkuvaloin, jotta autoilijat eivät ohittelisi kääntyvien kaistan kautta suoraan ajettaessa. Pelkät viivoitukset eivät ohjanneet liikennettä. Maksaa sellaisten korokkeidenkin rakentaminen, mutta ilmeisesti muu ei ole auttanut.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:17.10.2019 kello on 08:32
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #804 : 22.07.2019 kello on 23:36 »
Eihän nyt Ruotsissa niin paljoa kevyenliikenteen teitä ole. Siellä on sama filosofia pyöräteiden osalta kuin Suomessa ja pyörätiet ovat pääosin siellä taajamissa.

Transiittoliikennet tä voi seurata hakusanalla "koleka problem"

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 19:10
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #805 : 23.07.2019 kello on 09:29 »
Vaikkei minulla juutalaisia vastaan mitään ole mutta Suomessa on valitettavasti niin juutalaista toimitaa että tuo reunaviivan ylitys on yhtä suuri rikos kuin reilu ylinopeus. Toki on myös sekin jollet aja ajokaistan oikeassa laidassa lähellä tai lähempänä oikeanpuoleista reunaviivaa kuin kuin ajoneuvon vasemmanpuolen tien keskiviivaa tai samaan suuntaan menevien kaistoja erottavaan viivaa, mistä siitäkin voidaan kirjoittaa maksumuistutus kuljettajalle mikäli sakkokiintiö ei ole vielä täynnä.

Toista se on mm. Ruotsissa. Siellähän on jopa suotavaa että ohittajaa avustetaan pääsemään ohitse turvallisesti. Ruotsissa myös osataan liittymäramppeja käyttää liittymiseen pääväylän liikenteen nopeuteen soljuen mennen liikenteen sekaan. Suomessa vastaavassa tilanteessa kittuutetaan 50km/h lätsä kenossa ja oletetaan että toinen antaa tietä kun Samarasta vilkun vain lyö päälle vasemmalle kääntäen samalla ratista vaikka kiihdytyskaistalta tulevalla on kolmio. Siitä kun ensin kiilataan tieltä toinen vasemmalle kaistalle alkaa se hevosten kutkuttelu konepellin alta saavuttaakseen lähes nopeusrajoituksen, mittarivirheen vuoksi vauhti jää kuitenkin 5-10% alle rajoituksen.

No mitä muuta Ruotsissa on paremmin liikennekulttuuriss a. Siellä pyritään ajamaan vasemmanpuoleista kaistaa ja siirrytään oikeanpuoleiselle kaistalle vasta kun ollaan poistumassa tieltä oikealle. Näin tielle liittyminen on paljon kivuttomampaa. Samaan aikaan Suomessa lain mukaan pitää ajaa aina oikeaa kaistaa ja vasen kaista on vain ohittamista sekä kääntymistä/rymittäytymistä varten vasemmalle. Ruotsissa kun hälyytysajoneuvo tulee pillit päälle ruuhkassa niin ihmeellisesti siihen tulee hyvä ajoväylä nopeasti kun Suomessa se Toyota ikäänkuin jäätyy niille sijoilleen hälyytysajoneuvon puikkelehtien mistä nyt sattuu vain sopivaa rakoa olevan. Jos Ruotsissa rajoitus on 90km/h niin siellä kaikki ajaa sitä 90km/h (-+2km/h) ellei nyt joku suomalaisilla kilvillä varustettu Renault 21 GTX ole päässyt rajan yli voimakkaana autona vetämään letkaa perässään.

Jotenkin kaikkialla muualla tuo liikennekulttuuri ja liikenteeseen liittyvät lait ovat paljon joustavampia versus Suomi.
Helpottaisiko se sinua, jos Toyotat poistettaisiin liikenteestä. Sopu tilaa tekee.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:17.10.2019 kello on 08:32
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #806 : 23.07.2019 kello on 09:38 »
Ongelma on jossain muualla kuin siinä Tojotassa, vaikka se nyt tuntuu tojotakuskista pahalta että heidän merkki tuli esille tässä valossa. Miksi ei häirinnyt kiilaava Samara kuskia tai väkivahva Renault kuskia vetämässä jonoa?  :laugh:

Mutta hienoa kun suurempi ongelma on tuo Toyota merkin esille nostaminen kuin itse asia. Sitten ihmetellään vielä näitä asioita miksi...  :-\

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 00:34
  • Fiat Carado T448 2.3 130 -13
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #807 : 23.07.2019 kello on 09:59 »
Ongelma on jossain muualla kuin siinä Tojotassa, vaikka se nyt tuntuu tojotakuskista pahalta että heidän merkki tuli esille tässä valossa. Miksi ei häirinnyt kiilaava Samara kuskia tai väkivahva Renault kuskia vetämässä jonoa?  :laugh:

Mutta hienoa kun suurempi ongelma on tuo Toyota merkin esille nostaminen kuin itse asia. Sitten ihmetellään vielä näitä asioita miksi...  :-\

Nissan Almerat oli aikoinaan pahoja. Lisäksi niiden katit kävi aina alilämpöisenä joten oli semmoinen 'mielyttävä' tuoksu siellä takana körötellä.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:17.10.2019 kello on 08:32
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #808 : 23.07.2019 kello on 11:57 »
Niin, sekin vielä.

Miten väistät pientareelle kun siellä on joko VAG-konsernin auto jakopäänremmi poikki tai BMW muuten vain konepelti pystyssä, tyyppivikojahan tunnetusti BMW:ssä ei ole.

Suutuma kaikki autofanaatikot kerralla.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla: 8.04.2024 kello on 22:06
Vs: Nettilehdistä poimittua
« Vastaus #809 : 23.07.2019 kello on 12:13 »
Nissan Almerat oli aikoinaan pahoja. Lisäksi niiden katit kävi aina alilämpöisenä joten oli semmoinen 'mielyttävä' tuoksu siellä takana körötellä.

Almerassa ensimmäinen katti on heti pakosarjassa. Miten se voi olla alilämpöinen?