Aihe: Paha olla.

Elän elämääni ja yritän olla rehellinen.

Elämässäni olen tullut siihen pisteeseen, että kaikki kasaantuu ja vaikuttaa, tuntuu sielussa.

Hoidan asioista, jotka kuoleman jälkeen ovat välttämättömiä, siis kuuluvat minun hoitaa ja toimittaa.  Jotenkin minusta tuntuu, että ystäväni ympärilläni eivät näe metsää puilta tai eivät näe ollenkaan.
On käsittämätöntä, että kyseinalaistetaan entiset ystävyyssuhteet ja eletty elämä sekä sen kokemukset, jonkun vaivaisen asian takia.  Vaivaistaloon markat kuuluvat laittaa, euroista puhumattakaan.

Tai sitten yleinen yhdessäolo, mitä järkeä siinä kommuunissa lienee.  Pakerretaan yhteisen edun nimeen ja ollaan erillään ja hoidellaan hommia kukin omilla tavoillamme.  Ollaan eri aikoina läsnä siellä missä yleensä ollaan yhdessä.
Nooh, on varmaan niin, että aika hoitaa asioita.

Ajattelen niin, että pari on hyvä, perhe on hyvä ja yhtäpitävä solidaarisuuden vuoksi, verisiteet pitävät koossa. Suurempi joukkio jo hajoaa ja hajoittaa.  Hallitsee.  Taitaa mennä niin.

No, minä elän ja näen eteenpäin, menen puhtain valkoisin purjein.

No Höh!

Otsikkosi oli tietenkin sana "inventaario", vaikka menitkin käpälöimään näppäimistöäsi mitä huolimattomimmalla tavalla...

Kun ihmisellä on toimivat aivot, sillä ei ole aina mukavaa. Joskus - monilla ihmisillä useamman kerran saman elämän aikana - tulee se päivä, jolloin kaikki tähänastinen maistuu puulle.

(kai huomasitte tyylistäni poikkeavan sanankäytön? Vaadin ekstrapisteytystä sanan pa*ka käyttämättä jättämisestä)

Niin se menee. Yhtenä kauniina päivänä joku tapahtuma iskeytyy pyytämättä kylään. Kajauttaa polvitaipeisiin takaapäin ja pamauttaa kansalaisen ns persielleen. Ja se voi olla mitätön nasaus, josta alkaa huikea vyöry. Istuskellessa romahtaa mökkikin niskaan. Aapo vie mankelin ja Osku poraa veneesen reijän. Kaikki menee kuonolleen yhdessä suuressa hulinassa.

Siinä sitä istuu ja ihmettelee. Kaikki tähänastinen tuntuu turhalta. Iskee epävarmuus ja uskonpuute. Ei tiedä, voiko omiin uskomuksiin luottaa. Vaan ei noihin muihin - jästipäihin, kanantaluttajiin ja tinaloihin - nyt ainakaan voi uskoa ja niistä oppia ottaa. Tuskin nauhakengissä pärjäävät. Sitä on ikäänkuin yksin kaiken keskellä. Ja työkaluista köyhänä, konstitkin lopussa.

Siitähän on hyvä alkaa. Tulee se inventaarion tekemisen hetki.

Siinä keskellä itseään, kädet tyhjinä, joutuu oikeasti laskemaan, että mitä muuta minulla oikeasti on. Mitä aitoa? Mitä pysyvää? Kuka, jos kukaan, on mukana aidosti? Kuka siivellä? Ja se tärkein: Mitä itse haluaa? Mihin on menossa? Tuliko huijatuksi itseä luulemaan jotain muuta? Jotain epäaitoa?

Yksi kerrallaan ne elämän oikeat asiat löytyvät. Voi toki olla että jos ei pitkään aikaan ole inventaariota tehnyt, asiat ovat yksinään pölyisten hyllyjen nurkissa, eikä niiden löytäminen ole helppoa. Mutta sieltä ne kaivellaan pala kerrallaan. Samalla siivoillaan romut pois. Pidetään huoli siitä, että inventaarion jälkeen rikkinäiset asiat on korjattu, tahi heitetty pois. "Ystävät" listataan tuttavien kansioon, siipiveikot ja iilimadot siivotaan pois kokonaan ja muutenkin joka asialla on taas oma paikkansa. Kun palaset ovat taas paikoillaan, kaikki ei enää otakaan ajukoppaan.

Alahan kaivella niitä hyllyjä, parahin Winoniewicz.

Katoppas perhanaa, älys mistä kirjoitin.  Inventaariosta.  Hyvä merkki, palaan asiaan.  KJON!

Jou tuo:" Tuskin nauhakengissä pärjäävät".  Ei taida olla nauhakenkämiesten kelit elämän turuilla.

 

...KJON!...

?!?

Kantakirja-astuja Justiina Ompelee Napapaitaa?
Kaskaani Janosivat Oululaista Nieriää?
Kenen Juusto On Nimettömissäni??
Kunnon Joulupuurossa On Napalmia?
Kanaljamme Justus Oirehtii Nikotuksella?

En minä osaa näitä...

Ottaa aikaa täyttää elämän suurta sanaristikkoa.

Hienoja mietelmiä teillä netti-inehmoilla.  Täyttä asiaa kerrassaan ja etenkin se siivous "ystävien" ja muiden lähimmäisten suhteen.
Myös oman tomumajan suhteen kannattaa olla vastuullisen varovainen.                                                                         

Pahimmat nurjahdukset ovat tapahtuneet niille komeetoille jotka ovat pettäneet sen läheisimmän olennon.  Siis ovat ylemmyydessään ja kiihkossaan kusettaneet itseään....

"Armoton rehellisyys sitä joka-aamuista peilikuvaansa kohtaan on kuin naskalit heikoilla jäillä",  sanoi puosu ystäväni.

Näin kansakoulupohjalla en ymmärrä tosta muuta kuin tuon otsikon?

Mä en osaa sanoa mitään fiksua; itsekin kipuilen läheisen kuoleman aiheuttamien tunteiden kanssa.
Tärkeintä on nyt se, että pidät huolen itsestäsi ja jaksamisestasi!  Jos mahdollista, jaa hoidettavia asioita ja pyydä apua asiantuntijoilta. Lepää ja unohda välillä kaikki velvollisuudet. Niitä asioita ehtii hoitaa vähemmälläkin kiireellä.
Ja jos alkaa tuntua siltä, että ihan oikea masennus hiipii selän takaa, hae apua lääkäriltä.
Tsemppiä!

En minäkään ymmärrä hienoja kirjoituksia, ihailen kyllä niitä ja kiitän niistä..kuin sen ymmärrän ettei minulla ole paha olo mutta toisaalta taas niin moni asia ihmetyttää. Toisaaltahan taas ymmärrän jotakin kun rehellisenä ihmisenä ja asioista oikeilla nimillä puhumalla, saan monesti negatiivisyyttä vastaan. Jos poikkeat tekemisilläsi valtavirrasta, positiivisella tavalla niin sekään ei ole hyvä, joillekin. No, eipä näitä kannata liikaa pohdiskella, tulee vielä se paha olo mutta joskus kuitenkin. Yleensä ne ihmiset jotka kantavat vastoinkäymisiä ja suuria suruja sydämmesään, osavat iloita ja nauttia elämästä eniten.

Minulle on aina ollut suuri ilo tuntemattomankin ihmisen onnistuminen, positiivinen asia, reissu, elämän muutos,.. Haluan myös säilyttää lapsen omaisen iloitsemisen mukavista asioista, riemun. Positiivisyy vain niin monesti tulkitaan väärin. Kyllä tähän maailmaan mahtuu aivan liikaa ilkeyttä ja negatiivisia asioita.

Kerran täällä elämme ja uusintaa ei saa. Tekisi tähän taas laittaa se laulu, Ole pienistä hetkistä onnellinen,…

Positiivisia ajatuksia kaiklle

 

Pettymykset, kuolema ja joskus se paha olokin ovat vain osa elämää. Sitä kautta osaa tai oppii osaamaan arvostamaan sitten niitä hyviä asioita ja ihmisiä. Tuollaisena "inventaarin" hetkinä mitä nyt elät voi myös oikeasti keventää sitä mieleensä kertynyttä kuonaa. Pitää vaan tosiaan muistaa, ettei niitä kannata viikko tolkilla velloa, ettei koko ajatusmaailma ala pyörimään elämän varjopuolien ympärillä. On sitten hyvin pitkälti oma valinta jääkö näitä pähkäillessään jumittamaan niihin huonoihin asioihin, vai katseleeko hetken vaikkapa oravan vipellystä kuusen latvassa ja jatkaa eteenpäin.

Valintahan se vaikeinta onkin. Vaikka kuinka tietää ja tahtoo, niin ei vaan aina auta. Aika ja puhuminen helpottavat. Tai kirjoittaminen.

kyllä se Winne ystäväin vielä paistaa
sinunkin risukasaasi
otan osaa suurusi
ja itse syvällä käyneenä
kun menetin liikaa kaikea
isän,äidin,terveyden ja sen myötä rakkaan työni
ja ensin meni terveys hoitovirheen vuoksi
sitten muutaman vuoden päästä isä
siinä seuraavalla kuulla oli pakko luopua rakkasta työpaikastani
ja myydä se
sitten olikin äidin pois meno
ei tämä minun nuppi tuota kestänyt
vaan iski masis ja iso sellanen
ei näkynyt edes sitä pientä pilkahdusta valosta
mutta ,kun sain lääkkeet ,jotka oikein auttoi syöksyyn
ja niitä sen sen puolivuotta
itkien omalle lääkärille ,että nyt on niin loppu
ettei löydy positiviisyyttä mistään
niin hän ehdotti ,joskos lopettaisin sen lääkityksen
ja sanoi vielä ,että minulta löytyy kyllä lääke ,jos tarvitet
ja siittä se alkoi
pikkuhiljaa
tuli uusi kevät ja linnut lauloi
aurinkokin paistoi oikein sydämmeen asti
kynnys ulos menoo pieneni
ja yks kaks olinkin taas iloinen oma itseni
tuon mustan aikajakson aikana
alkoi inventaari
kaik ruikuttajat saivat jäädä
en kertakaikiaan vaan jaksanut kuunella
jonkun närästystä ,päänsärkyä tai muutakaan rutinaa
ja niin  jäi vain läheiset ,joista tuli entistäkin läheisempiä ja rakkaita
koska olinhan heidät jo menettämässä kovaa vauhtia
kun itse meinasin siiryä taivaan kotiin rakkaiden luokse
vaan jokin minut sai tänne jäämään ja ne olivat nuo
rakas kulta ,lapset ja  lapsenlapset
kuin sisko ja velejtkin ,sekä heidän rakkaat perheensä
ystäviä jäi ne ,jotka muutenkin olivat kulkeneet kanssani
mutta rutisiat jäivät
enkä heitä ole sen koomin kaivannut
miten olikaan puhdistavaa ,kun huomasin
että ystävät sain itse valita
ja suku on se jota en valitse ,mutta olen saanut
maailman ihaniman suvun
ekä sitä siten tarvitsekkaan valita
kuin myöskin maailman ihanin perhe ja kultsi
mitenn siellä teholla huomasinkaan, kuinka paljon noita kaikia rakastan 

Katoppas perhanaa, älys mistä kirjoitin.  Inventaariosta.  Hyvä merkki, palaan asiaan.  KJON!

?!?

Kantakirja-astuja Justiina Ompelee Napapaitaa?
Kaskaani Janosivat Oululaista Nieriää?
Kenen Juusto On Nimettömissäni??
Kunnon Joulupuurossa On Napalmia?
Kanaljamme Justus Oirehtii Nikotuksella?

En minä osaa näitä...

KiitospalJON ??

kyllä se Winne ystäväin vielä paistaa
sinunkin risakasaasi
otan osaa suurusi
ja itse syvällä käyneenä

Sipulle & Winelle iso hali näin virtuaalisesti..elä mä potkii myös täällä siis meillä nyt pahasti.