Matkailukeskustelut > Matkailu kotimaassa

Kuinka pitkälle kausi jatkuu?

(1/13) > >>

MarkoA:
Kuinka kauan aiot jatkaa karavaanarointia syksyllä? Ympäri talven? Syyskuun loppuun? Kui?

Jotenkin tuolla alueilla jäi sellainen olo, että suuri osa porukkaa suunnittelee jo kauden päättämistä tai miettii mihin talveksi (vaunu) viedään. Mulla on suunnitelmissa laitella syyskuun aikana vaunulle talvipaikka pihaan ja joskus varmaan lokakuun lopulla laitan sen talviteloille kunhan se ensin käy inssillä ja huollossa. Ei vielä ekana talvena osaa ajatella talvikäyttöä (ja liekö tuo vaunu siihen soveltuu?). Ennemminkin sellaista vois ajatella, että hommaan nastat vaunuunkin ja käydään kevät-talvella jossain pari viikonloppuretkeä.

Aloittelijana kuulis mieluusti miten pitkään ja miksi kausi loppuu/jatkuu ja onko reissut paljonkin erilaisia verrattuna kesäkuukausiin?

iso-juuso:
Ei pääty meidän kausi mihinkään vuodenaikaan.

Talvella on vain rajallisesti leirintäalueita auki, ja puskaparkkeja kun vähemmän auraillaan niin käyttökelpoisten sellaisten löytäminen on vaikeampaa. Toki talvella tarvitsee muutenkin huomioida sellaisia asioita, joita ei kesäaikaan tarvitse miettiä.

Mutta kun varustautuu reissuun oikealla asenteella ja kauteen sopivilla varusteilla, esimerkiksi lumilapiolla, niin kivaahan se vain on.

Itseasiassa pidän talvella vaunuilusta jopa enemmän kuin kesällä. Talven haasteet tuovat oman lisämausteensa lajiin, ja tuollaisessa pienessä kopissa sitä pakkasta pääsee jotenkin "lähemmäksi" kuin kotona; se on tunnelmallista.

kaarina:
Meillä on asuntoauto, ja se on käytössä ympäri vuoden.

Leirintäalueita käytämme ärimmäisen vähän. Suomessa vain, jos haluamme saunan meren/järven rannalla, eli liikumme luonnossa ja syksyisin/keväisin teemme viikonloppuisin retkiä kansallispuistoihin ja muihin luontokohteisiin.

Syyslomalla lokakuun lopulla olemme tehneet yleensä +- viikon mittaiisn reissun Norjaa, Suomeen tai Balttiaan, ja kun meillä työn puolesta on mahdollisuus pitkään joululomaan, on silloin tehty monen vuoden ajan perinteinen Toscanan reissu Italiaan.

On sellaisiakin vuosia, että kesällä liikutaan vain fillareilla ja asuntoautoa käytetään eniten kesän ulkopuolella. Nyt istutaan par aikaa asuntoautossa Raumalla, missä mies teki työkeikan, ja tänne tultiin suoraan Jäämereltä, viime yö nukuttiin lapijoen museosillan kupeessa:) Hyvin kätevä kapistus tämä liikkuva koti:)


t.Kaarina

Soleil:
Ympäri vuoden aikanaan Suomessa niinkuin nyt tällä Saksassakin. Suomessa aivan jokapäiväisessä.
On suuremmoinen keksintö mökkiauto!  :laugh:

K.E.V:
365/24 on meillä käytössä. Eli ympärivuoden.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View