Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone

Päivän positiivinen

<< < (19/24) > >>

Rauzi:

--- Lainaus käyttäjältä: Onneva - 18.09.2013     kello on 19:48 ---Ulkomailla asumista arvostan rohkeana ratkaisuna. Matkustelen mielelläni,
mutta vajavainen kielitaitoni ei riitä työlistymiseen ja sitä kautta ulkomaille
muuttamiseen ainakaan ennen eläkepäiviä. Ehkä silloin talveksi lämpimään.

Juu, jokainen elää tavoillansa ja löytää omalla tavallaan onnensa.
Elämäntavat on erilaisia ja onni löytyy eri asioista eri ikäisillä ihmisillä.

Aikansa kutakin elämänvaihetta viitaten lapsiperheen ja varttuneemman
väen elämätilanteisiin. Ei voi suoraan verrata.

Kyllä meillä myös ollaan onnellisia, kun lapset lähti täältä kotipesästä. Onneahan on just se, että lapset ovat itsenäisiä ja omillaan pärjääviä ja meillä on nyt tämä ihana vapaus ja "uusi nuoruus". Ihanaa on myös kun tulevat käymään, soittelevat ja välillä tarvitsevatkin meitä. Mekin tarvitaan heitä. Kaikki tämähän on onnea ja rakkautta.


Mielestäni tässä on suomalainenkin tapakulttuuri muuttunut. Nuorethan on avoimia onnessaan, ilossaan ja murheissaankin. Niinhän me keski-ikäsetkin ollaan paljon avoimempia kuin omat vanhemmat.
Kyllä käyn keskustelua paljon ystävien ja työkavereiden kanssa. Ihan kepeätä jutustelua, mutta paljon myös puidaan elämäntilanteita, harmeja ja varsinkin iloja. Ja tämä pätee myös miesten kanssa. Eikä suomalaiset miehet mitään puhumattomia jörriköitä ole.

--- Lainaus päättyy ---

Terveisiä vaan täältä costa blancalta, torreviejasta. Tuolla 5 - 600 kilsaa etelämpänä on suomalaisia palvelukeskuksia, jotka hoitaa helkkarin monen yhtiön ja valtionyhtiön palvelukeskuksia eikä tartte osata kun suomea. Esim trafi, siis autorekkarikeskus vai mikä se nyt oli ajoneuvohallinto, ja moni muu.
Aiemmin kun asiakas soitti trafiin, ei tiennyt soittavansa sodankylään, mutta nyt tuo asiakaspalvelukesku s on aurinkorannikolla.

Costa blankalla tänään viileetä, vaan + 24, kun viimeset kolme viikkoa on ollu se + 27 päivälämpö. Siellä kello suunnilleen 19 ja täällä alkaa olla hämärä. Nyt kun muistelen niin pari viikkoa sitten mulla oli yhtenä iltana pitkähihanen paita. Oli jotenki koleeta.

LMC-99:

--- Lainaus käyttäjältä: Rauzi - 11.11.2013     kello on 19:11 ---Terveisiä vaan täältä costa blancalta, torreviejasta. Tuolla 5 - 600 kilsaa etelämpänä on suomalaisia palvelukeskuksia, jotka hoitaa helkkarin monen yhtiön ja valtionyhtiön palvelukeskuksia eikä tartte osata kun suomea. Esim trafi, siis autorekkarikeskus vai mikä se nyt oli ajoneuvohallinto, ja moni muu.
Aiemmin kun asiakas soitti trafiin, ei tiennyt soittavansa sodankylään, mutta nyt tuo asiakaspalvelukesku s on aurinkorannikolla.

Costa blankalla tänään viileetä, vaan + 24, kun viimeset kolme viikkoa on ollu se + 27 päivälämpö. Siellä kello suunnilleen 19 ja täällä alkaa olla hämärä. Nyt kun muistelen niin pari viikkoa sitten mulla oli yhtenä iltana pitkähihanen paita. Oli jotenki koleeta.

--- Lainaus päättyy ---

Arhgggg....

seppoko:

--- Lainaus käyttäjältä: LMC-99 - 11.11.2013     kello on 19:16 ---Arhgggg....

--- Lainaus päättyy ---

 Thumb  Thumb

Rauzi:

--- Lainaus käyttäjältä: LMC-99 - 11.11.2013     kello on 19:16 ---Arhgggg....

--- Lainaus päättyy ---

Niin että meinaan vaan että nää on valintakysymyksiä että missä haluaa olla. Elinkustannuksissa aavistuksenomainen ero. Carrefourissa tänään oli possus sisäfile 1,30 ja olut euron litra.
Tossa rantakadulla merinäköala yksiö pyyntihinta 40000 ja pankki tarjos että 150€ kuussa.
No en mä kerrostaloon kun satasella saa omakotitalon.

Valintajuttuja nämä. Tämänpäivän etätyö mahdollistaa kaikenlaista...

sipu:
Rauzille hauskaa etelän reissua  Thumb
valintojahan nämä ovat
mutta minulle riitti vallan mainiosti
tuo viikon rantaloma siellä Bodrumissa
ja jos rehelinen olen
niin siittäkin viikosta
olisin ollut neljänpäivän jälkeen valmis kotiin
kun oltiin kreikan Kossi nähty (päivä reissu )
ja toinen päivä menikin paatilla rantoja ja poukamia katsellen   
niin sitten iski jo koti-ikävä
ja olisin ollut valmis lähtemään kotiin
siittä paikasta   :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View