rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Kuka muistaa HD:n ja ei teräväpiirron tilantarpeen tallennuksessa?  (Luettu 3610 kertaa)

  • Vieras
  • Kertakorvaus on kyllä outo ajatus. Tulevan elokuvan/äänitteen/pelin jne menestystä ei voida etukäteen arvailla. Siksi prosenttiosuus kaikesta myydystä on ainoa oikeudenmukainen tapa. Kertakorvauksella mediayhtiö saisi parhaimmillaan ties kuinka moninkertaisia voittoja nykyisiin verrattuna. Se ei voi olla haluamamme kehityssuunta. Voitto, mikäli sellaista tulee, kuuluu taiteen tekijöille. Ei mediayhtiölle.

    Sen sijaan kertaalleen myydyn kappaleen (olkoon sana kappale tässä yhteydessä kappale kanaa, musiikkia tahi elokuvaa) maksattaminen uudelleen esimerkiksi siten, että baari ostaa levyn x ja maksaa joka kerrasta, jonka asiakkailleen sen esittää, rahaa. Hulluimmaksi ovat menneet maksukanavien ehdot, joiden myötä on kadonnut monia urheilutapahtumia juomayleisöltä.

    Vaan jokaisella meistä lienee käsityksensä oikeudesta, oikeudenmukaisuudes ta ja kaikesta. Laki kuitenkin tässä asiassa vaikuttaisi olevan suurimman osan oikeustajun vastainen.

  • Vieras
  • Ai niin. Nuo HD-tallenteet...

    Nykyisin ollaan jokaisessa palvelussa menossa siihen suuntaan, että joku laite myydään käyttäjäehtoineen. Sen suuremmin ihmeellisiä lakipykäliä mainostamatta kerrotaan, että ostamalla laitteen, hyväksyy mainitut ehdot automaattisesti. Kukaan ei ikinä lue näitä ehtoja ja millä lukisikaan? Ehdot kun tapaavat selvitä vasta ostamisen jälkeen (aivan kuten ohjelmistolisenssit). Se, että käyttäjäehdot rikkovat kymmeniä lakeja kymmenissä maissa ei häiritse ehtojen ideanikkareita. Lopultakin saattaa kulua vuosia, ennenkuin joku tulee oikeasti lukeneeksi ne ja havainneeksi tilanteen laittomuuden.

    Sitäpaitsi maailma on nyt sellaisen aatteen vallassa, että kaikki mahdollinen on sallittua, jos sillä voi tehdä voittoa.

    *****
    • Kaikkien Kaveri
    • Aiheen aloittaja
    • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:29
    • Kohtele toisia kuten toiset sinua
    Eipä taida Suomen laista löytyä kohtaa jolla laitteen ostamalla hyväksyy valmistajan muut kuin takuuehdot jotka nekin on eri lailla ja asetuksilla määritelty.  Tosi on että aina vaan enemmän tungetaan yksityisen ihmisen yksityisyyteen.  Mitähän iloa siitä saa?

    *****
    • Kaikkien Kaveri
    • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:36
      • Matkailuvinkkejä
    Vs: Kuka muistaa HD:n ja ei teräväpiirron
    « Vastaus #33 : 17.09.2013 kello on 16:55 »
    Ostin tuossa puolisen vuotta sitten verkkokauppa.comist a FloppyDTV kortin, mutta en ole vielä kerennyt askarrella sen kanssa kun emolevy ei tuo firewireä, eikä siinä ole PCI korttipaikkaa vapaana (Firewire PCI lisäkortti kyllä löytyis).

    Eipä näy tuossa FloppyTV olevan C+ korttipaikkaa eikä myöskään DVB-T2 viritintä.

    "Hauppauge PCTV nanoStick T2" vastaanottimessa on DVB-T2 viritin, mutta ei korttipaikkaa joten sillä voi katsoa DVB-T2 lähetyksistä vain Ylen HD lähetyksiä
    http://www.verkkokauppa.com/fi/product/13584/cvqtc/Hauppauge-PCTV-nanoStick-T2-DVB-T2-viritin-USB-vaylaan