Aihe: Kesäloma pyrähdys

uskokaa tai älkää
mutta tekipä häijyä katsoa noita kuvia yöx
siis sen vilauksen minkä uskalsin katsoa 

Et voi olla tosissasi että tämä kuva Norjasta teiki häijyä

http://karavaanari.org/index.php/topic,7920.msg137773.html#msg137773

Käynti Värdössä voisi sopia Sipulle, tiekin on lähinnä suoraa ja tasaista.

ei tämä kuva 
tämähän on kuin pohjanmaalta
ei niin vetinen ,kun oli viime vuonna
mutta yhtä tasanen 

ei tämä kuva 
tämähän on kuin pohjanmaalta
ei niin vetinen ,kun oli viime vuonna
mutta yhtä tasanen 

Hankalaa Sipulla tuo lomakohteen valinta. Tasaisuus tylsyyttää ja mäkisyys huimauttaa. 

Hankalaa Sipulla tuo lomakohteen valinta. Tasaisuus tylsyyttää ja mäkisyys huimauttaa. 

juu ei ole helppoa
olla korkean paikan kammoinen
huh
paljon jäänyt  näkemättä
kun en uskalla näkötorneihin kiivetä
tai mennä hissillä huiiiiiiii
niitä korkeita paikkoja 
jäänkin suosiolla p-paikalle lukemaan jotain
tai vaikka kutomaan
siksi aikaa
kun muut kiipeävät torneihin
tai menevät jonnekkin muualle korkealle 
niin ja tämä korkeanpaikan kammotus
tuntuu tulevan pahemaksi vain
tämän huimauksen myätä
kuin laiturillakin olo
tekee saman pahoin voinnin 

juu ei ole helppoa
olla korkean paikan kammoinen

Samaa vikaa on myös mulla joten eipä tulisi mieleenkään mennä noille paikoille kuvaa ottamaan kuin Iso-Juuso ja 99 on mennyt ottamaan. Kyllä mä näkötorneihin ja lentokoneeseenn menen mutta en tuollaisiin avopaikkoihin ja koneessakaan en nousun aikana ulos katsele, tiukasti vaan muuta miettien niin voi jopa lento hyvin mennäkin. 

Samaa vikaa on myös mulla joten eipä tulisi mieleenkään mennä noille paikoille kuvaa ottamaan kuin Iso-Juuso ja 99 on mennyt ottamaan.

Jospa heillä on ollut 2" köysi vyötäisillä ja toinen pää vetokoukussa...
Minua ihan oikeasti huimaa jo keittiöjakkaralla, kun pitää lamppua vaihtaa. Sopivalla siedätyshoidolla sitä kyllä tulee aika rohkeaksi. Vähän aikaa, kun siinä reunalla kökkii, niin alkaa hiljalleen tottua.

Jospa heillä on ollut 2" köysi vyötäisillä ja toinen pää vetokoukussa...
Minua ihan oikeasti huimaa jo keittiöjakkaralla, kun pitää lamppua vaihtaa. Sopivalla siedätyshoidolla sitä kyllä tulee aika rohkeaksi. Vähän aikaa, kun siinä reunalla kökkii, niin alkaa hiljalleen tottua.

No siis, minullakin on jonkinlainen korkeanpaikanpelko - ei sentään aivan kammo. Tuolla Geirangerissa tuolla Lostø polulla (jolta se mun laivakuva on otettu) se nosteli päätään, kun siinä kielekkeen reunalla (n. 500m lähes suoraan alaspäin pudotusta) selvästi tuntui vatsanpohjaa myöten huimausta, eikä siinä oikein tehnyt mieli seistä ottamatta käsillä jostain tukea.

Yllättäen enemmän se nosti päätään paluumatkalla Kalajoella, jossa tuli halu kiivetä parikymmentä metriä korkean merilinjataulun ylätasanteelle, eikä tikkaissa tai siellä tasanteella ollut mitään kaiteita tai tukia. Sinne kiivetessä hirvitti, ja ylätasanteellakin sain tosissaan kerätä rohkeutta että sain otettua kuvia ja katsastettua maisemaa.

Mutta jostain syystä sisäinen tarve kiivetä aina on, oli se sitten torni, kukkula tai vuorenrinne!

Käynti Värdössä voisi sopia Sipulle, tiekin on lähinnä suoraa ja tasaista.
http://karavaanari.org/index.php/topic,7920.msg137773.html#msg137773

Et voi olla tosissasi että tämä kuva Norjasta teiki häijyä

Mutta sitten tie jatkuu meren alle... huh huh

Kyllä minullakin on korkean rotkon reunalla pelottava tai tulee sellainen jännä tunne, että vois kaatua tai tipahtaa. Se sama tunne tulee kun nousee tikapuita pitkin katolle ja erityisesti kun laskeutuu.

Se on sitten eri asia mennä korkealle autolla tai kävellen. Tässä mukava kahvitaukopaikka. 

Mutta sitten tie jatkuu meren alle... huh huh

Mutta eihän siellä näe muuta kuin tien, ja on suoraa sekä tasaista menoa 

Mutta eihän siellä näe muuta kuin tien, ja on suoraa sekä tasaista menoa 

No on se koettelemus, jos ensin tulee klaustrofobia ja heti perään agorafobia. Sitten käsketään rotkon reunalle ja tulee vielä agrofobia...Huh..Hu h sanon mä.
Nimimerkillä juuri Sveitsistä tullut rotkon reunalla horjahdellut.

Lohdutuksen sana kaikille korkean-ja ahtaanpaikan kammoisille; niistä voi selvitä!

Olen itse kovastikin noista kammoista kärsinyt, mutta halunnut niin kovasti päästä erilaisiin jänniin paikkoihin, että olen askel askeleelta käynyt kohti pelkojani, ja nyt minä olen se, joka ekana ehdottaa luoliin ryömimistä sekä korkealle kiipeämistä. Ja perheemme eräs motto onkin "KIipeäminen kannattaa aina".

Heikoin kohtani edelleen on kondolihissit, mieluummin kiipeän kuin menen moiseen, mutta menen kyllä jos tarve vaatii, eli hissin käytö mahdollistaa jotain aivan ekstraa tai tarpeeksi montaa tuntia ei ehdi kiivetä:)
Jopa pienen sorttiset "via ferrata"-polutkin olen selvittänyt, eli kun polku muutuu niin pystysuoraksi, ettei sitä pysty noin vain kävelemään ylös, ovat laittaneet terästatankoja portaita muka esittämään ja/tai teräsvaijereita nousua auttamaan. Mutta valjaisin en itseäni laita eli siinä mielesä vuorikiipeilijää ei minusta tule.

Nyt uutena treenimuotona pelkoja vastaan ovat riippusillat, heiluvat ja huojuvat ja lahon näköiset, hissukseen, askel askeleelta, ja voi mikä tunne, kun uskaltaa mennä yli!

Edes se, että olemme törmänneet painajaiseen nimeltä "Kun kiipeät lintutorniin, minkä rakenteet joku on käynyt sahaamassa poikki" ei ole laimentanut intoani kiivetä ja ryömiä...ehkä se on tämä viidenkympin villitys, mikä laittaa etsimään rajojaan uudestaan nuoruuden jälkeen...


Lämpoöisesti kannustan ja rohkaisen ja kevyesti eteenpäin puhallan kaikkia, jotka sitä tällä saralla tarvitsevat!



t.Kaarina


ps.Muistan kyllä edelleen jostain 24 vuoden takaa sen tunteen, minkä valtaan jouduimme, kun ekaa kertaa Vardööseen olimme matkalla..kun tie yhtäkkiä loppuu eikä sitä odottamaamme siltaa tulekaan vastaan...ja yhtäkkiä tien pääsä onkin reikä, ja joudumme meren alle...Ai niin, kanaalin alittava tunneli minua myös hirvittää, mutta keväällä olin valmis uskaltamaan kohdata senkin pelon, mutta suunnitelmat vaihtuivat ja se jäi siltä erää...

Kanaalin ali ei ole viittinyt mennä. Mieluimmin paatilla yli kuin sillä junalla ali.
En tunneleita pelkää, pisin kai 17 kilometriä mistä ajettu

Kanaalin ali ei ole viittinyt mennä. Mieluimmin paatilla yli kuin sillä junalla ali.
En tunneleita pelkää, pisin kai 17 kilometriä mistä ajettu

Hyvä minä.

Jostakin syystä ajattelin, että Soleil puhuu Kielin kanavaa alittavista tunneleista ja ei ollenkaan käynyt tuo mielessä.

Tyttäreni vietti junassa toista tuntia ylimääräistä toissavuonna kun juna jämähti puoleen väliin. Edellisenä päivänä oli harjoitellut kun Pariisin metro teki tenän ja pysähtyi omaan tunneliinsa.

Se taisin kyllä olla minä, joka isitä kanaalin alittavasta tunnelista puhuin:) Mutta tuo tyttäresi jumittumis-juttu sinne ei mitenkäänliäsnnyt halua sitä alittaa..Joskin, hänkin sieltä pois pääsi!:)



t.Kaarina