Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone
Orgilainen käyttäytymistapa
99:
Tähän sopii hyvin tämä kertomus ja pienen pojan viisaus:
Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä Irlanninsusikoiraa.
Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.
Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.
Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.
Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi".
Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan.
Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."
kookaburra:
Weli Winemaker! Mitä? onko Kim Ilin maassa käyntikortteja? Eikö niitä olekaan syöty.....
Hyvä on, hyvä on... ymmärrän, että tarkoitat Park,ki Koreaa. Olisko sieltä pohjoisen puolelta kuitenkin jotakin mallia. Vaikka sellaista aaltojen tekoa johtajille....?
Soleil:
:)"Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään." :)
Olipa viisas poika ja oivaltanut elämän viisauksen jo varhain. Ihanaa, rakastaa ja olla kiltti, on mielestänikin tie hyvään elämään ja onneen. :)
jorma:
Toivottavasti pienen pojan viisaus ei mene kuuroille korville.
On sen verran hyvä :)
Opa:
Itsehillintä ja asiallisuus on toki ihailtavaa, mutta aasialainen käytös käytännössä ei. Jos kuulet päivästä ja viikosta toiseen "to molov, to molov" hokemaa, eikä homma valmistu milloinkaan, alkaa epäillä onko tuokaan toimintatapa oikea. Mutta ymmärrän kyllä mistä oli perimmiltään kyse, ei olisi pahasta vaikka pari kertaa mietittäisiin mitä kirjoiteltaisiin.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta