Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone
Lemmikin sterilointi?
Soleil:
Minulle tuo ehto asia on ollut vähän yllättävä mutta eihän sillä taida olla lain voimaa, hyvä asia kuitenkin.
En halua kyllä ajatella että tuo olisi kasvattajan oman bisneksen suojelua ja jos noin olisi niin kyllä olisi silloin väärin.
Mutta jos koira/kissa on rekisteröity ei kasvatukseen niin eihän hänellä voi tehdä rekisteröityjä pentuja?
vippe:
--- Lainaus käyttäjältä: Bavaria - 15.02.2013 kello on 10:05 ---Niin ja tuossa astutus kiellossahan ei ole kyse kuin oman bisneksen suojelusta. Samaa koittaa moni bisnestä koirilla tekeväkin.
Meidän nova scotiallakin on tuommoinen ehto merkitty, mutta kun kysyttiin asiaa paikalliselta sint berhardus järjestöltä, joka yllä pitää rotukoira rekisteriä belgiassa, niin vastaus oli ettei kannaa välittää sillä semmoista ehtoa ei voida asettaa lain mukaan. Ja vuoden päästä tämä meidänkin nova astutetaan, tosin suomalaisella uroksella, sillä rotu on sen verran pieni, että belgiassa ja hollanissa astutus sisältää riskin liian läheisetä sukuhaarasta
Ja sen kiellon voi jäättää omaan arvoonsa, sillä se ei ole pätevä. Ne on nämä kaupunkilais ihmiset jotka niitä palleja koiralta on viemässä herkästi.
Jos on tarkoitus metsästys viettistä koiraa ollenkkaan käyttää sen alkuperäis tarkoitukseen, niin palit pois ja koira on taatusti kiltimpi ja entinen metsästyskoira. Tuolla on yhdellä hevostallillla leikattu jack russell uros ja juuri sen takia minun koira käy rotat poistamassa sieltä. Kaksi vuotiaaksi oli homma toiminut, mutta sitten leikattu ja lössöytynyt.
P.s. Parasta aikaa novalla on ensimmäinen juoksu ja samassa talossa ollaan uroksen kanssa edelleen. Eikä uros kuseksi nurkkiin, vaan elää omaa normi elämäänsä.
--- Lainaus päättyy ---
Voihan se kielto olla myös suvussa olevat virheet jotka kertaantuu ja näin halutaan ettei virheet/sairauset jatkuisi rodulla..Kyse on kuitenkin JALOSTUKSESTA ja rotujen terveenä/rodunomaisena pitämisestä ..tiedä sitä sitten..
"Masi":
--- Lainaus käyttäjältä: vippe - 15.02.2013 kello on 10:32 ---Voihan se kielto olla myös suvussa olevat virheet jotka kertaantuu ja näin halutaan ettei virheet/sairauset jatkuisi rodulla..Kyse on kuitenkin JALOSTUKSESTA ja rotujen terveenä/rodunomaisena pitämisestä ..tiedä sitä sitten..
--- Lainaus päättyy ---
Silloin jos on terveydelliset syyt, niin se mainitaan.
Kymmenen vuotta sitten omistamani irlannin setteri, aivan ehdoton lintukoira, oli geeni virhettä kantavaa englantilaista rotuhaaraa ja sillä oli ehdoton astutus kielto ja se oli suomalaisessa kennel liitossa rekisteröitynä. Mutta se kielto mainitaan sitten koiran rekisrteröintipaper issa, ei kauppakirjassa johon nämä n.s. rodun hinnan jalostajat sen merkkaa. Ja siinä on iso ero.
Onneva:
Meillä on narttu borderi steriloitu vajaa 3 vuotiaana hankalien valeraskauksien takia. Koira oli masentunut ja haluton n. 3 kk jokaisen juoksun yhteydessä, eli puolet vuodesta meni tähän olemattomien pentujen kantamiseen ja hoitamiseen.
Nopeasti koira toipui toimenpiteestä vaikka nartulla ei ihan pienestä leikkauksesta ole kyse. Vaivat jäivät pois, mieliala nousi eikä mitään uusia oireita tullut. Juoksun vuotoakaan ei tietenkään enää ole eikä sen myötä suojattavia sohvia yms.
Steriloinnin jälkeen on haettu keinoluolilta tulokset, joten metsästystaipumus on säilynyt. Ei olla oikeesti metsästetty, joten en tähän voi paremmalla kokemuksella ottaa kantaa. Riista kyllä kiinostaa metsässä.
Kyllä minunkin mielestä sterilointi on ihan perusteltua ja hyvää koiran hoitoa ja myös helpottaa koko perheen elämää. Eikä leikattu narttu ollut esteenä, kun perheeseen tuli uroskoira.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta