Tekniikkakeskustelut > Matkailuvaunut

Nettikaravaanista poimittua (m-vaunut).

<< < (120/307) > >>

HiTec:

--- Lainaus käyttäjältä: 560FMK -  2.07.2016     kello on 01:37 ---Ostin 6 vuotta sitten bränikän Hobbyn, 2 vuotta siitä niin jo oli kosteutta, 3-vuotiaana haisi jo perunakellarille.

--- Lainaus päättyy ---

Tuota tässä vähän itsekin ihmetellyt kun Hobby lienee suomen myydyin vaunu, vaikka sillä tuntuu olevan hieman ongelmaa siellä sun täällä. Vähän siis kuin vag, hyvä että takuuajan kestää kun jo on tonniluokan remppaa alle 100tkm ajetussa tiedossa ja silti se yhä vaan keikkuu tuolla suomen myydyimpien listan kärkipaikoilla. Ei ummarra. Vai onko lopulta kyse vain siitä kun niitä on niin paljon, niin tällöin myös niitä maanantaikappaleita kin on lukumääräisesti tuossa joukossa runsaasti, vaikka %:na tuo ei olisikaan kuin pienen pieni murto-osa kokonaisuudesta :-\

Rehellisesti sanoen mekin päädyttiin Detskuun ihan vain sopivan layoutin kautta. Millään muulla valmistajalla yksinkertaisesti ei vain ole tarjota mitään vastaavaa tuossa hinta & painoluokassa. Takatallia kun ei kovin monessa vaunussa ole ja meille se oli kuin se kaunis piste i:n päälle. Tuohon kun yhdistetään vielä saksalainen, jämpti jälleenmyyjä ja tähänastiset kokemuksemme tuosta vaunusta, niin täydellisempää valintaa emme juuri tähän rakoon olisi voineet tehdä Thumb

JariS:

--- Lainaus käyttäjältä: HiTec -  2.07.2016     kello on 08:46 ---Tuota tässä vähän itsekin ihmetellyt kun Hobby lienee suomen myydyin vaunu, vaikka sillä tuntuu olevan hieman ongelmaa siellä sun täällä. Vähän siis kuin vag, hyvä että takuuajan kestää kun jo on tonniluokan remppaa alle 100tkm ajetussa tiedossa ja silti se yhä vaan keikkuu tuolla suomen myydyimpien listan kärkipaikoilla. Ei ummarra. Vai onko lopulta kyse vain siitä kun niitä on niin paljon, niin tällöin myös niitä maanantaikappaleita kin on lukumääräisesti tuossa joukossa runsaasti, vaikka %:na tuo ei olisikaan kuin pienen pieni murto-osa kokonaisuudesta :-\

Rehellisesti sanoen mekin päädyttiin Detskuun ihan vain sopivan layoutin kautta. Millään muulla valmistajalla yksinkertaisesti ei vain ole tarjota mitään vastaavaa tuossa hinta & painoluokassa. Takatallia kun ei kovin monessa vaunussa ole ja meille se oli kuin se kaunis piste i:n päälle. Tuohon kun yhdistetään vielä saksalainen, jämpti jälleenmyyjä ja tähänastiset kokemuksemme tuosta vaunusta, niin täydellisempää valintaa emme juuri tähän rakoon olisi voineet tehdä Thumb


--- Lainaus päättyy ---
Näinhän se menee, ei ne kaikki Hobbytkään märkiä ole, niitä on vaan niin paljon.....eiköhän joka merkillä huonoja yksilöitä ole, ihmisethän näitäkin tekee.

Vioistahan muistetaan aina mainita, vaikka olisi vaan kuulopuheita ja kummin kaimalle sattunut ;)

Alan:

--- Lainaus käyttäjältä: HiTec -  2.07.2016     kello on 08:46 ---Vähän siis kuin vag, hyvä että takuuajan kestää kun jo on tonniluokan remppaa alle 100tkm ajetussa tiedossa ja silti se yhä vaan keikkuu tuolla suomen myydyimpien listan kärkipaikoilla. Ei ummarra. Vai onko lopulta kyse vain siitä kun niitä on niin paljon, niin tällöin myös niitä maanantaikappaleita kin on lukumääräisesti tuossa joukossa runsaasti, vaikka %:na tuo ei olisikaan kuin pienen pieni murto-osa kokonaisuudesta :-\


--- Lainaus päättyy ---

Onko omakohtaista kokemusta? Kysyn näin 305 tkm ajetun omistajana, jossa ylimääräisiä remontteja kuluvien osien lisäksi on 8 vuoden ja 180+ tkm ajalta kaksi (yksi suutin ja yksi anturi), yhteiskustannus noin tonnin. Tokihan tietyissä malleissa ja vuosimalleissa on ollut omat tunnetut pistevikansa, mutta yleistäminen on aika typerää.

Vaikuttaa omien ranskalaisvalmistei sten aurinkolasien (joiden läpi ei näe lähelle) kirjoitetulta viestiltä. :o

Vaunujen osalta taitaa olla niin, että vikaprosentit vaihtelevat lajeittain ja merkeittäin, vaan eipä niistäkään ole luotettavaa tilastoa saatavissa.

luokyio:
Kuivan soliferin metsästys päättyi, tarttui Adria vuodelta 2004 koukkuun, nyt pääsee harrastuksen makuun  ;D

vette80:
Minikaravaani Freerider huutokaupattavana:

https://huutokaupat.com/fi/v/322584

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View