Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone

Kuis se on, synnytäänkö karavaanariksi vai voiko myös oppia ?

<< < (8/17) > >>

vetor:
Otsikkoon liittyen: ei taatusti synnytä, mutta kasvetaan. Vauvalle on yks sama missä se köllii, mutta kolmevuotias osaa jo odottaa seuraavaa reissua. Murkku ei lähde mukaan kuin sopivilla kiihokkeilla, mutta jo kakskymppisenä olis valmis lainaamaan vanhempiensa kulkinetta jne.
Mutta voiko oppia? Vertaisin sitä purjehtimiseen. Itse en tajua asiasta höykösenpöläystä, enkä kyllä nostaisi purjetta ilman kunnon opetusta, josta voisi mahdollisesti seurata oppimista. Samanlainen kynnys se olisi karavaanariksi ryhtymisessäkin, ainakin näillä vuosilla.

Alan:
Purjevenettäkin olen harkinnut ja jonkinlainen perusymmärrys asiasta on. Ajan puutteen lisäksi kaatunut juurikin tuohon opettelukynnykseen, helpompi oli päästä sinuiksi vaunun kanssa.

kaitsute:
Kaippa tuo liikkuminen on tullut jotenkin perintönä. Olin 2 vk ikäinen, kun rahattiin ensimmäisen kerran veneeseen.
Siitä lähtien vanhemmilla tai meillä ollut jonkin sortin vene, yleensä tuulivoimalla liikkuva. Kun poitsu sitten alkoi osoittaa astuvansa elämäämme, mietimme että purjehdus ei ole välttäättä se sosiaalisin / lapsiystävällisin harrastus, joten vaihdoimme kölin pyöriin.
Menihän tuossa jonkin aikaa, ettei uskaltanut käydä purjehtimassa koukkuunjäämisen pelossa, kunnes syyskesällä kävimme parin kaverin kanssa pidennetyn viikonlopun vesillä. Oli muuten pitkästä aikaa mukavaa.  :D


--- Lainaus käyttäjältä: Alan - 12.11.2012     kello on 14:54 ---Purjevenettäkin olen harkinnut ja jonkinlainen perusymmärrys asiasta on. Ajan puutteen lisäksi kaatunut juurikin tuohon opettelukynnykseen, helpompi oli päästä sinuiksi vaunun kanssa.

--- Lainaus päättyy ---

Purjehdus on muuten yllättävän helppoa.
Vähän aikaa kun tuijottelee mastoon, niin tällainen "tavallinenkin" saa jutun juonesta kiinni.

retkeilijä:
Ihmiseksi synnyin, retkeilijäksi kasvoin ja karavaanariksi jouduin.

Kai se näkemisen ja kokemisen kaipuu ja jatkuva menemisen halu on johtanut "karavaanariksi". Lapsen syntymän jälkeen telttamajoitus todettiin liian kylmäksi ja rajoittavaksi joten ratkaisu oli pieni asuntovaunu 80-luvun lopulla.  Tällä hetkellä en koe itseäni oikeaksi karavaanariksi vaan enemmänkin mukavuuden haluiseksi eläkeläis-retkeilijäksi.  ;)  Ja purjehtijaksi  :D

Mrs. Robinsson:

--- Lainaus käyttäjältä: retkeilijä - 12.11.2012     kello on 17:07 ---Ihmiseksi synnyin, retkeilijäksi kasvoin ja karavaanariksi jouduin.
--- Lainaus päättyy ---
Thumb

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View