Ei vaunulla menty mutta hyvin mahtuu eikä ruuhkaa tuohon aikaan.
Ei vaunulla menty mutta hyvin mahtuu eikä ruuhkaa tuohon aikaan.
Näillä saariston lautoilla pitää varautua siihen, että riippuen veden korkeudesta/ lossin kuormasta, tuppaa vaunun aisa tai pitkässä peräkin raapimaan ramppehin kiinni. Joskus harvoin voi joutua peruuttamaan poiskin.
Siellä muistaakseni on se yksi maksullinen väli? En tosin ite oo koskaan mennyt ko. reittiä. Kyllä muuten mahtuu mutta ruuhka-aikaan voi olla että ei mahdu pienempikään ilman piiiitkäää jonotusta....
Kyllä muuten mahtuu mutta ruuhka-aikaan voi olla että ei mahdu pienempikään ilman piiiitkäää jonotusta....Ajoin yhden kesän turistibussia Saariston rengasreitillä... Ei siitä olisi tullut mitään, ellei autossani olisi ollut etuajo-oikeus kylttiä. Sillä pääsi jonon ohi ja pysyi aikataulussa. Päivä siinä aina meni kaikkine taukoineen. Olen ollut huomaavinani, että ainakin näin hiljaiseen aikaan, ne yrittävät jättää meidät tien tukot, turhan kulkijat viimeiseksi purkaessa. Yleensä muinakin aikoina pyrin päästämään kaikki ohi kun rantaudumme.
Esim. vihreällä valolla päästi edestäni, sitten pisti mulle punaisen,reilu viikko sitten. Kun ohjattiin keskikaistalle ekasi, en ajanut "puomille" asti, jotta reunasta voi päästää ensin, niin toimittiinkin. Ajoin yhden kesän turistibussia Saariston rengasreitillä... Olin kerran tuollaisella reissulla kyydissä, päivän keikka, tosin siinä oli niitä kirkkoja ja kaffepausseja. Mukava vaan katsella korkealta tavanomaisen oman ratin takaa. Oli vielä aurinkoinen ja tyyni keli. Kysymykseen, jos mahdollista, kannattaa mennä arkipäivinä ma-to, kesälomien aikaan on aina jonoa. Iniö-Mossala väli on maksullinen (80€ oli pakulla) ja lautta ei ole kovin suuri, ajovuoroja on vain jokunen. Muut lautat tai lossit ovat isompia tai ajava heiluria. Majoituspaikat kannattaa miettiä hyvin etukäteen, varsinaisia matkailuajoneuvokul kijoita varten olevia paikkoja ei ole paljon. Puskanomaisia on joissain koulujen tai kirkkojen parkkipaikoilla. Varsinaista merimaisemaa ei teillä ajaessa enimmäkseen ole, kapeat tiet kulkevat saarten keskiosissa. Ennakkoon kannattaa tehdä tutkimista saarten tarjonnasta. Tarkoitus on käyttää 5-6 päivää eli kiirettä ei ole. Ja ajankohta touko-kesä kuun vaihteessa, ei ole sesonkiaikaa. Juuri noista lossin käytännöistä on hyvä kuulla etukäteen, kiitos siitä. Vaunu ei ole kaikista pisimpiä, aisan kanssa noin 7,5m.
Jos on noin paljon aikaa, voisi olla hyvä vaihtoehto ottaa pidempi kierros samassa saaristossa. Ahvenanmaan saaristolautoilla toiseen suuntaan pohjoista reittiä ja toiseen eteläistä reittiä. Ehtisi yöpymään useammalla saarella.
https://www.alandstrafiken.ax/ https://saaristolautat.fi/ Suosittelen kyllä👍 Tuon kun kiertää ei normi rengasreitti näytä enää yhtään miltään. Ja vihreillä lähdöillä - 80%, ainakin jokunen vuosi sitten pääsi tiedä mikä nykytilanne. Ja yhden yön yöpymissäännöllä tietennii.. Puskia on muistissa jos vinkkejä haluat..
^
Jep. Brändön "päätie" on jotakuinkin Suomen kaunein tie. Ei tuolla normi rengastiellä tuollaista näe. Ja jos ei puskailu maistu, leirintäalueita löytyy ainakin Brändössä ja Kökarissa. Ja tietenkin Manner-Ahvenanmaalla, jos sielläkin haluaa yöpyä. Puskia on muistissa jos vinkkejä haluat..Tässä yhteydessä yleensä muistutan, että Ahvnenanmaan puolella ei ole mannersuomen tapaan jokaisen oikeutta liikkua maastossa, edes jalankaan. Ymmärtääkseni Ahvenanmaan lautoilla voi kulkea ees taas samaan hintaan, kunhan ei poikkea Ahvenanmaan pää saarella eikä manner Suomessa. Ainakin taka vuosina? Tässä yhteydessä yleensä muistutan, että Ahvnenanmaan puolella ei ole mannersuomen tapaan jokaisen oikeutta liikkua maastossa, edes jalankaan.Juu ei ole. Yksityisen maalla puskaparkkeilu edellyttää aina maanomistajan luvan. Jos ei sitä hanki, jäljelle jää erilaiset levikkeet, ulkoilualueiden parkkipaikat ym. "julkiset" paikat. Tuollaisiakin paikkoja siellä riittää sen verran, että puskailemalla pärjää jollain lailla. Mutta ei voi noin vain ajaa jotain syrjäistä soratietä rantaan ja käydä naatiskelemaan. Ymmärtääkseni Ahvenanmaan lautoilla voi kulkea ees taas samaan hintaan, kunhan ei poikkea Ahvenanmaan pää saarella eikä manner Suomessa. Ainakin taka vuosina?Näin toimii edelleen. Käytännössä vain joko manner-Suomen tai manner-Ahvenanmaan puolelta saaristoon siirtyminen maksaa ja loput on sitten ilmaisia. Eli pitäisi onnistua niin, että jos vaihtaa pohjoiselta linjalta eteläiselle (tai päinvastoin) hyödyntämällä saaristolauttojen poikittaislinjaa ja manner-Ahvenanmaalla käymättä, koko retki pitäisi uskoakseni mennä yhdellä maksulla. Varata toki kannattaa silloinkin. Jos käy manner-Ahvenanmaalla kääntymässä ja lähtee sitten toista reittiä takaisin, sitten tulee toinen maksu. Mulla ei kuitenkaan ole tuosta poikittaislinjan hyödyntämisestä kokemusta. Vahvistakoon tän joku muu, jos on varma tieto. Ja tuolta Alandstrafikenin varaussysteemissähä n se selviää, kun nakuttelee sinne kerralla kaikki yhteydet ja katsoo mikä on hinta. ^
No, tulin uteliaaksi ja katsoin itse tuon poikittaislinjan hyödyntämisen. Ei onnistu kuin henkilöautolla. Poikittaislinjan lautta näyttää ottavan ainoastaan henkilöautoja eli matkailukalustoa ei saa kyytiin. Pakko käydä manner-Ahvenanmaalla kääntymässä jos haluaa vaihtaa eteläisen ja pohjoisen linjan välillä. ^Joo säännöt muuttuu. Aikojen alussa nämä oli ilmaisia kaikille, huomattiin että käytetään liikaa suorien autolauttojen korvaamiseksi, tuli ruuhkia sesonkiaikoina. Tuli maksullisuus ei asukkailta, sitten yön yöpymispakko maksullisessa paikassa, joka on poistunut maksullisuuden osalta.
|