Voi olla että kuivapitoa on vielä. Vesiliirrolle ei rengastekniikka voi mitään. Siksi suositus on uusia renkaat ennen lain määräämää minimirajaa.
Michelinin testiradoilla Ladoux’ssa on osoitettu, että erot ovat vielä suurempia, kun vertaillaan kuluneita renkaita. Tosiasiassa erot ovat suurimmillaan vertailtaessa renkaita, joiden pinta on kulunut lähelle lain sallimaa pienintä kuvionsyvyyttä. Michelinin vertailutesteissä saatiin melko yllättäviä tuloksia: joidenkin lähes loppuun kuluneiden renkaiden jarrutuskyky märällä onkin lähes yhtä hyvä kuin toisten, uusina testattujen renkaiden. Pelkästään kulutuspinnan syvyys ei siis olekaan luotettava indikaattori arvioitaessa eri renkaiden jarrutuskykyä märällä tiellä.
Misukan tekemä testi Misukan testiradalla. Käytetäänkö kuviosyvyydessä Ranskan vai Suomen lakia? Oli kulunut lähelle, kuinka lähelle?
Michelinin testitulokset vahvistavat uusia, riippumattomien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan ei pystytä osoittamaan suoraa yhteyttä onnettomuustilastoj en ja renkaiden kuvionsyvyyden välillä. Tätä on Suomessa tutkinut myös VTT Turvallinen Liikenne 2025 -projektinsa osana. VTT:n tutkimusraportissa[1] todetaan, ettei tehdyn tutkimuksen perusteella voitu osoittaa kiistatonta näyttöä onnettomuusriskin eroista verrattaessa renkaita, joiden kuvionsyvyys on 1.6–3.4 mm renkaisiin, joiden kuvionsyvyys on vähintään 3,5 mm.
Ei pystytä osoittamaan onnettomuuksien ja kuviosyvyyden välillä. Koskenee kaikkia renkaita.
VTT:n Turvallinen liikenne:
Turvallinen liikenne 2025
Turvallinen liikenne 2025 -konsortiohankkeen tavoitteena on tukea päätöksentekoa valtakunnallisten liikenneturvallisuu stavoitteiden saavuttamiseksi niin, että vuonna 2025 on enintään 100 liikennekuolemaa. Rautatieliikenteen ja merenkulun tavoitteena on edelleen, ettei tapahdu kuolemaan taikka vakavaan ympäristövahinkoon johtavia onnettomuuksia.
Projektissa tehdään monitieteistä liikenneturvallisuu stutkimusta tie- ja rautatieliikenteen sekä merenkulun alalla erityisesti teknisten toimenpiteiden ja sovellusten osalta. Tutkimus on soveltavaa ja asiakaskeskeistä, mutta samalla geneeristä.
https://projectsites.vtt.fi/sites/tl2025/index.htmlTutkimusraportista en löytänyt mainintaa urasyvyydestä. Tein hakuja, en lukenut koko raporttia. Misukan laittama linkki ei toiminut.
Kannattaneeko uskoa juttua?
Samanlaista kuin hammastahnamainokse
t: 100% puhtaammat hampaaat, vakuuttavan animaation näyttämänä.