Sivuja:
Toiminto
  • #1 kirjoittanut megaman 01 Jul 2022
  • Kyse siis Boxeri pakusta 2.0 Hdi - 05.

    Talvella oli vähillä ajoilla ja silloin jo ilmestyi epäsäännöllisesti esiintyvä kihnuttava, kuiva ja kumimainen ääni.
    Kuuluu edestä kuskin puolelta. Ääni on täysin sidoksissa renkaan pyörimisnopeuteen. Maantiellä ääni häviää muun hälyn alle.
    Sitten voi olla pitkään kihnuttamatta.

    Jarrut on herkistelty, uudet palat ja pidikelevyt, ei vaikutusta.
    Ääni ei ole pahentunut matkan varrella ja välillä ei kuulu mitään. Veto päällä tai ei, ei merkitystä. Pakilla ei kuulu.
    Maantieajo sujuu ihan normaalisti, ei ääniä eikä ylim. tuntemuksia.
    Outoa.  :o

    Viikko sitten ääni kuului heti lähdön jälkeen. Tänään piti ajaa 10 kilsaa, että ääni alkoi kuulumaan.
  • #2 kirjoittanut Ossi66 01 Jul 2022
  • Laakeri?
    Muuttuuko ääni, jos kaartaa kevyesti?
  • #3 kirjoittanut megaman 01 Jul 2022
  • Ei tunnu väljää ja nosturilla rengas pyörii hyvin. Eikä ole laakerille tyypillistä jurinaa ajossa ollenkaan.
    Mutta eihän näistä aina tiedä. Ja pahimmillaan ääni kuuluu ihan ryömittäessä.
  • #4 kirjoittanut kimi 01 Jul 2022
  • Peruuta ja jarruta samaan aikaan, saattaa olla likaa palan ja levyn välillä. Vai ilmenikö tuo ennen jarruremppaa?
  • #5 kirjoittanut 88k5 01 Jul 2022
  • Mondeossa kuului takavasemmalta vastaavaa..

    Syypääksi löytyi katkennut jousi. Sedan montussa on takajousitus "melkein phersson". Yläpäässä about samanlaiset kakkulat kuin edessä (ilman laakeria). 1 kierros oli ylhäältä kadonnut, ja jousi ei ihan istunut vaan nojasi hieman koriin.. Mitkään kumiosat jousen yläpäässä eivät eristäneet ääntä kun jousi johti sen suoraan koriin.. sivuäänet tulivat ja menivät, mutta vasemmalle kaarrettaessa voimistui kuten olisi enempikin  laakerivikaa.. nooh, vaihdoin koko navan kun olin tilannut..
  • #6 kirjoittanut megaman 01 Jul 2022
  • Peruuta ja jarruta samaan aikaan, saattaa olla likaa palan ja levyn välillä. Vai ilmenikö tuo ennen jarruremppaa?

    Ääni jatkuu jarrurempan jälkeen samanlaisena.
  • #7 kirjoittanut 88k5 01 Jul 2022
  • Onhan siellä niitä laakereita jotka saattavat olla kuivia ja hieman ruosteessa sitten seisokin jälkeen; pyöränlaakerit, pidemmän vetarin tukilaakeri, tasauspyörästön poskilaakerit ja vaihteiston toisioakselin laakerit - kaikki pyörivät, jos renkaatkin..
Sivuja:
Toiminto