Sivuja:
Toiminto
  • #16 kirjoittanut tsahkali 11 Jul 2021
  • Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kaikenlainen matkailu on tällä hetkellä hieman arvelluttavaa, jopa kotimaassa.
    Monella kun ne kohteet ovat sellaisia, joissa on paljon muitakin.
    Rokotustilanne toki paranee kokoajan mutta silloikin on vaarana, että oireettomat tartuttavat muita.
  • #17 kirjoittanut kimi 11 Jul 2021
  • ^ Jokainen sosiaalinen kontakti on potentiaalinen riski. Yhteiskuntaa ei voi sulkea kokonaan ja edelleen näen, että jokainen omilla toimillaan voi vaikuttaa itselleen kohdistuviin tartuntoihin
  • #18 kirjoittanut Alan 11 Jul 2021
  • Kotona pysyminen on edelleen turvallisinta.

    Mielenkiintoista, miten jotkut edelleen kuvittelevat, että Suomen ulkorajat olisi jonkinlainen muuri, jonka takana on kaikki paha ja jonka sisällä vain on turvallista ja hyväksyttyä olla. Ihan kokonaisvaltaisesti, ei vain koronan osalta.

    Totuus on toisenlainen. Täällä ihmiset käyttäytyvät niinkuin koko epidemiaa ei olisikaan ja valtio ei kykene kuin antamaan suosituksia, juuri mitään ei kyetä määrämään eikä varsinkaan osata tehdä oikeanlaisia rajoituksia. Eipä olisi Pietaristakaan tartuntoja tullut, jos kaikki tulijat olisi määrätty suoraan karanteeniin vähintäänkin sakon uhalla.

    Saksassa oli selkeät säännöt, tosin osavaltioittain vaihtelevat. Terassilla sai syödä ilman testejä tai rokotustodistusta, sisällä ei. Maskit aina ja kaikkialla sisätiloissa. Moni piti kadullakin. Kaupoissa rajoitettiin asiakasmäärää ja esim. alueen respaan sai mennä vain yksi kerrallaan. Leikkaa tehokkaasti tartuntoja, mutta tällaisiin toimiin ei Suomessa ole pystytty. Olisi todellakin jälkipyykin paikka, miksi ei.

    Kaveri oli töissä Kiinassa epidemian alkuaikoina ja poistui sieltä lomalle. Palattuaan oli (muistaakseni) 10 vrk karanteenissa hotellihuoneessa niin, ettei saanut poistua sieltä lainkaan. Kuumetta vain mittailtiin, silloin ei tainnut olla vielä pikatestejä olemassa.
  • #19 kirjoittanut 0yxxy0 11 Jul 2021
  • Osin aiheeseen mutta tuskin hietasaareen liittyy tiedä häntä. Mutta nämä venäjällä käyneet kisaturistit jotka pakoilee jäljittäjiä / karantteeni vaaraa ne tuntuu edesvastuuttomilta.
  • #20 kirjoittanut Ossi66 12 Jul 2021
  • Osin aiheeseen mutta tuskin hietasaareen liittyy tiedä häntä. Mutta nämä venäjällä käyneet kisaturistit jotka pakoilee jäljittäjiä / karantteeni vaaraa ne tuntuu edesvastuuttomilta.

    Tuosta hommasta pitäs määrätä tuntuvat sakot.
    Ja rajan toiminnalle vielä isommat.
  • #21 kirjoittanut Mautoilija 12 Jul 2021
  • Kun jättää sosiaaliset kontaktit pelkästään karavaanari.org:n varaan, koronavaara lienee olematon.
  • #22 kirjoittanut kimi 12 Jul 2021
  • Kun jättää sosiaaliset kontaktit pelkästään karavaanari.org:n varaan, koronavaara lienee olematon.

    Kyllä suomessakin moni virus leviää netin kautta
  • #23 kirjoittanut Mautoilija 12 Jul 2021
  • Kyllä suomessakin moni virus leviää netin kautta
    Tuskin koronavirus josta mainitsin.
    Koronaviruksia on useita. Tyypillisin on nuhakuumetta aiheuttava virus.
    Tarvitsee tarttuakseen fyysisen kontaktin. Ei ole tietoturvaongelma.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronavirukset
  • #24 kirjoittanut volvo 12 Jul 2021
  • Kerroppas vielä, millä perusteella olen toiminut turvattomasti. Juuri osoitin, että asia on toisinpäin. Suomi ei ole se maailmankolkka, jossa kaikki asiat ovat parhain päin. Tämänkin taustalla on todennäköisesti se, että oma taito ja uskallus ulkomaanmatkailuun puuttuu.

    Sinun tapasi on yksinomaan häiriköidä tätä foorumia kyseenalaistamalla muiden toimintaa ja olemalla kertomatta mitään esim. omasta kalustostaan. Paitsi silloin, kun tarvitset itse apua. En arvosta.
    sanoin jo aluksi ettei teidän reissu haittaa ollenkaan, enkä tuomitse jos joku muu lähtee reissuun. mutta kun mielipide muuttuu sen mukaan mikä on itsellesi edullista, oli sitten kyse koronasta, autosta tai kärkäisestä.
  • #25 kirjoittanut Mautoilija 12 Jul 2021
  • oma taito ja uskallus ulkomaanmatkailuun puuttuu.
    Tästä ulkomaanmatkasta olemme tulleet hyvin informoiduksi. Kiitokset.
  • #26 kirjoittanut Alan 12 Jul 2021
  • sanoin jo aluksi ettei teidän reissu haittaa ollenkaan, enkä tuomitse jos joku muu lähtee reissuun. mutta kun mielipide muuttuu sen mukaan mikä on itsellesi edullista, oli sitten kyse koronasta, autosta tai kärkäisestä.

    Paraskin puhuja.

    Mielipiteeni koronaturvallisuude sta ei ole muuttunut mihinkään, sen sijaan sinulla ei tunnu olevan aiheesta mitään ymmärrystä tai osaamista.

    Omissa kirjoituksissasi olisi paljonkin ruotimista, vaan eipä jaksa kiinnostaa, mitä nyt jatkuva provosointi ja tarkoituksellisesti häiritsevä kirjoitustapa pistää silmään. Onneksi 98% tänne kirjoittavista on asiallista ja järkevää väkeä.
  • #27 kirjoittanut Mautoilija 12 Jul 2021
  • sinulla ei tunnu olevan aiheesta mitään ymmärrystä tai osaamista.
    Pakkohan tähän on tarttua kun ilmeisesti kuulun 2% kerhoon. Mitä ymmärrystä tai osaamista on kirjoittajalla? Muuta kuin oma kuvitelma.
  • #28 kirjoittanut Haapaniemen Paroni 12 Jul 2021
  • Pakkohan tähän on tarttua kun ilmeisesti kuulun 2% kerhoon. Mitä ymmärrystä tai osaamista on kirjoittajalla? Muuta kuin oma kuvitelma.
    Nyt osuit naulan kantaan ton kahden prosentin suhteen Thumb
  • #29 kirjoittanut smy 12 Jul 2021
  • 2% luutaa suosittelisin ylläpidolle.
  • #30 kirjoittanut mike 12 Jul 2021
  • 2% luutaa suosittelisin ylläpidolle.

    Samoin! Eiköhän ala taas jo riittää!
Sivuja:
Toiminto