rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Saman tien Saksaan?  (Luettu 2562 kertaa)

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 07:32
  • Kulkija
Saman tien Saksaan?
« : 3.06.2021 kello on 19:34 »
Ei näy olevan Suomi enää riskialue Saksassa.

"Maahantulosäännökse t Saksassa

Saksa luopui 15.6. (typo? -Alan) alkaen koronapandemian vuoksi asetetuista sisärajatarkastuksi sta. EU- ja Schengen-maista saapuvilta ei  lähtökohtaisesti vaadita perusteltua maahantulosyytä eikä heitä velvoiteta karanteeniin, jollei maiden tai alueiden tautitilanne ylitä asetettua raja-arvoa 50 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen 7 vuorokauden aikana.  Mikäli tartuntakehitys muuttuu, tilannetta arvioidaan uudelleen. Viranomaiset kuitenkin suosittelevat edelleen välttämään ei-välttämätöntä matkustamista myös EU- ja Schengen-maiden sisällä.

Koko Suomi on poistettu Saksan riskialueiden listalta. Päijät-Häme poistui viimeisenä alueena listalta 23.5. alkaen. Tämä tarkoittaa, että jatkossa Suomesta Saksaan saapuessa ei enää pidä jäädä pakolliseen karanteeniin. Yleinen testitodistusvelvol lisuus kaikille Saksaan lentoteitse saapuville matkustajille on yhä voimassa. Kaikki riskialueet päivitetään Robert Koch -instituutin sivuille."

https://finlandabroad.fi/web/deu/ajankohtaista/-/asset_publisher/TV8iYvdcF3tq/content/koronavirustilanne-saksassa/384951

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 16:11
  • viva la France
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #1 : 4.06.2021 kello on 08:27 »
Tuolta Pro mobilen sivulta saa kanssa aika tuoretta tietoa viikottain.

https://www.promobil.de/reisetipp/corona-virus-europa-reisemobil-camping/

Itse kyselin sunnuntaina siskon tyttäreltä  Lubeckin (on siellä lääkäriasemalla töissä) tilannetta testien osalta .
Tarkoitus on matkustaa 14.07 saksan ja tanskan kautta  ruotsin Örkeljungaan.
Vastauksena oli että viikkoa aijemmin ei voi antaa mitään varmaa tietoa testitilanteesta, tällä hetkellä testi-asemia on suljettu paljon.
Tosin itsellä on tuossa vaiheessa rokotustodistus, joten en saksaan tarvitse testiä, mutta tanska ainakin vielä tällä hetkellä vaatii sen rokotuksista huolimatta.
« Viimeksi muokattu: 4.06.2021 kello on 10:23 »

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 13:18
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #2 : 4.06.2021 kello on 09:48 »
Miten olisi sitten Tanskan välttäminen, eli suoraan Saksasta Ruotsiin? Esim Rostock-Trelleborg tai vielä lyhyempi  Sasnitz-Ystad.
Hinta noissa taitaa voittaa siltamaksut.. hyttiyölläkin kuittaa l-aluemaksun, jos niitä käyttää..

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 16:11
  • viva la France
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #3 : 4.06.2021 kello on 10:15 »
Miten olisi sitten Tanskan välttäminen, eli suoraan Saksasta Ruotsiin? Esim Rostock-Trelleborg tai vielä lyhyempi  Sasnitz-Ystad.
Hinta noissa taitaa voittaa siltamaksut.. hyttiyölläkin kuittaa l-aluemaksun, jos niitä käyttää..
Hidas, yhdellä testillä pohjois-suomeen ruotsin kautta.

Ja jos lautan ottaa, niin sitten Kiel - Malmö tai Kiel - göteborg.

Tuo rostock lisää kilometrejä samoin Sasnittz - Ystad.
Eli ovatmolemmat hitaita.

Tosin Heinäkuun alku kannattaa odottaa ennen kuin ostelee mitään lauttoja. Silloin selviää millä systemillä mihinkin maahan pääsee.
Tällä hetkellä nuo säännöt on yhtä sekasotkua, saksaan vaaditaan edelleen kaikilta sinne jääviltä testi, läpi ajo onnistuu ilman.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 12:39
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #4 : 4.06.2021 kello on 14:06 »
Kauanko läpiajo saa kestää....?


*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 16:11
  • viva la France
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #5 : 4.06.2021 kello on 14:07 »
Kauanko läpiajo saa kestää....?
noin 2050 km on Lubeckistä matkaa

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla: 8.02.2024 kello on 07:41
  • 400 cid, kauppakassi
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #6 : 5.06.2021 kello on 09:38 »
Mie oon ajanu n. 12h 1000km,eli 24h ja 15 min, jos kahvilla käy.. ;D

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 00:22
  • Fiat Carado T448 2.3 130 -13
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #7 : 5.06.2021 kello on 10:05 »
Mie oon ajanu n. 12h 1000km,eli 24h ja 15 min, jos kahvilla käy.. ;D

Kyllähän se mahdollista on mutta ei mukavaa. Parin päivän ajot viime vuodelta:


*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 07:32
  • Kulkija
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #8 : 5.06.2021 kello on 11:03 »
Asiasta tämän verran.

Linkki auki ja evästeiden hyväksyminen, aukea päivittyvä kartta, josta ilmenee koronatilanne. Tuo on tartuntoja per 100.000 asukasta viikossa per Landkreis (piirikunta tms), ei kahdessa kuten Suomessa. Harmailla alueilla ei ole rajoituksia, punaisilla ainakin on, esim. Biergarteniin ei pääse ilman koronatestiä. Tuo on vaalentunut jo eilisen jälkeen reippaasti.

https://www.zeit.de/wissen/corona-karte-deutschland-aktuelle-zahlen-landkreise?utm_referrer=https%3A%2F%2Fwww.google.com

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 07:32
  • Kulkija
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #9 : 11.06.2021 kello on 20:22 »
Kovin vähiin on käyneet riskialueet, mutta tiukkojen leirintärajoitusten poistamisesta en ole kuullut vielä mitään. Siispä pysytään täällä Rheinland-Pfalzissa. Ei ole kyllä valittamista.



*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 13:40
  • Autossa on pyörät
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #10 : 11.06.2021 kello on 22:32 »
Aika pikkusen punaista, tänään tuli Ranskan ja Saksan tarrat

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 07:32
  • Kulkija
Vs: Saman tien Saksaan?
« Vastaus #11 : 29.06.2021 kello on 23:38 »
Tuli viesti tänään.



—————————