rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa  (Luettu 53880 kertaa)

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:57
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #195 : 23.01.2021 kello on 17:33 »
Odottelinkin, että Masi vastaa tuohon aivan älyttömään viestiin.

On jäänyt volvolta uutiset lukematta varmaan. Kuten sekin, että Yhdysvalloissa koronaan on kuollut enemmän ihmisiä kuin toisessa maailmansodassa.

Minua ärsyttää valtiovallan munattomuus, kun juuri mitään ei saada määrättyä. Suositellaan vaan kaikenlaista, jolloin välinpitämätön kansanosa tekee mitä huvittaa. Tabu tässä asiassa muuten on se, minkälaisissa ihmisryhmissä korona leviää. Itse kukin  voi pohtia, ketkä tykkäävät parveilla ryhmissä ja vähät välittävät suosituksista. Jyväskylän keskustassa liikkuvat tietävät jo yhden: narkkarit. Niitä kahta muuta ei saa sanoa ääneen.
no. suomessa kuolee keskimäärin 150 ihmistä viikossa ja koronaan kuollut 650 ihmistä ajassa X.  sitten voidaan vielä laskea ihmiset jotka kuolee koronan takia kun ei pääse hoitoon tai hoito on keskeytetty, näistä kuolleista ei kukaan halua puhua on vain korona. en vähättäle koronaa mutta jos yksi pelastetaan näillä toimilla koronalta samalla kuolee kaksi kun keskitytään vain koronaan.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 12:17
  • viva la France
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #196 : 23.01.2021 kello on 18:22 »
no. suomessa kuolee keskimäärin 150 ihmistä viikossa ja koronaan kuollut 650 ihmistä ajassa X.  sitten voidaan vielä laskea ihmiset jotka kuolee koronan takia kun ei pääse hoitoon tai hoito on keskeytetty, näistä kuolleista ei kukaan halua puhua on vain korona. en vähättäle koronaa mutta jos yksi pelastetaan näillä toimilla koronalta samalla kuolee kaksi kun keskitytään vain koronaan.

Täällä on sama ongelma eli suo siellä ja vetälä täällä on tähän hyvä sanonta.
Syöpähoitoja lykätään, pumppuleikkauksia lykätäänja niin edelleen.

Tosin suomessa naukuvat hoitohenkilöt aivan turhaa, eivät ole vielä olleet oikeasti tiukassa paikassajapainamaan hommia tosissaan.

*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 12:18
  • Autossa on pyörät
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #197 : 24.02.2021 kello on 18:39 »
Trawen satamassa koronatestipaikka.
https://www.corona-schnelltest-luv.de/
Maksaa 29€ ja vartissa tulokset
« Viimeksi muokattu: 24.02.2021 kello on 18:53 »

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:04
  • Kotkan poikii ilman siipii
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #198 : 24.02.2021 kello on 18:51 »
Saas nähdä miten ulkomaan reissun käy, sanoivat radiossa että meidän sotealueella on rokotukset annettu syyskuun loppuun mennessä kaikille.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:21
    • circleset
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #199 : 24.02.2021 kello on 19:53 »
Saas nähdä miten ulkomaan reissun käy, sanoivat radiossa että meidän sotealueella on rokotukset annettu syyskuun loppuun mennessä kaikille.
Kyllä on häviävän pienet mahdollisuudet, että olisi rokotukset saanut ennen kesälomaa. Elleivät tee järkipäätöksiä ja siirry riskiryhmien jälkeen alueelliseen rokottamiseen. 

Ei muuta kuin Sputnik kaupoille Putinin tykö  :laugh:

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:40
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #200 : 24.02.2021 kello on 20:01 »
Kyllä on häviävän pienet mahdollisuudet, että olisi rokotukset saanut ennen kesälomaa. Elleivät tee järkipäätöksiä ja siirry riskiryhmien jälkeen alueelliseen rokottamiseen. 

Miten se kokonaistilannetta parantaisi?

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:21
    • circleset
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #201 : 24.02.2021 kello on 20:19 »
Miten se kokonaistilannetta parantaisi?
Mielestäni ihan heinäntekojärjelläk in selvä juttu. Riskiryhmien rokottamisen jälkeen.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007816288.html

TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek kannattaa ajatusta, että koronarokotteiden antamisjärjestystä pohditaan uudelleen tartuntatilanteen alueellisen kehityksen perusteella.

”Uutta rokotusjärjestystä voidaan pohtia, mutta sen toteuttaminen voisi tulla kyseeseen vasta sen jälkeen, kun lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat ja yli 70-vuotiaat ovat saaneet rokotesuojan”, sanoo Nohynek HS:lle puhelimessa.


https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007815201.html

”Perusoikeuksien näkökulmasta olisi perusteltua käydä läpi, miten työikäisten massarokotukset suunnataan. Pitäisikö rokotusjärjestykses sä näkyä tautitilanteen epidemiologiset perusteet niin, että rokotuksia keskitettäisiin enemmän alueille, joissa asutaan tiiviisti ja missä ihmiset kulkevat rajojen yli?” Rinne kysyy.

RINTEEN mielestä rokotestrategian muuttamisella saatettaisiin välttää perusoikeuksien kannalta vaikeita rajoitustoimia kuten vaikkapa liikkumisrajoituksi a.

Mutta tuskin tarvitsee pelätä, että noin tulisi tapahtumaan. Korona on ohitse ennen kuin toi hallitus pystyy tekemään asiasta päätöstä. Ja taitaisi olla kepulaisille poliittinen itsemurha.

Rajoitukset kannattaa tietenkin kohdistaa tänne pääkaupunkiseudulle, rokotuksia ei?

*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 12:18
  • Autossa on pyörät
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #202 : 24.02.2021 kello on 20:37 »
Ketjussa keskitytään edelleen otsikon aiheeseen. Poistin juuri yhden mielipiteen ulkomaanmatkailusta .
Seuraavat lähtee myös bittiavaruuteen mikäli ilmenee taas.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:21
    • circleset
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #203 : 24.02.2021 kello on 20:49 »
Ketjussa keskitytään edelleen otsikon aiheeseen. Poistin juuri yhden mielipiteen ulkomaanmatkailusta .
Seuraavat lähtee myös bittiavaruuteen mikäli ilmenee taas.
Hyvä pointti KEV:ltä.

Mutta kysymys aiheeseen liittyen kun tässä useampi pohtii tulevan kesän reissun, häviävän pientä mahdollisuutta. Mitkä asiat tulee täyttyä, että ulkomaanreissu on mielestäsi mahdollinen? Rokotukset pitää olla saatu? Suomen viranomaisten mukaan matkailu on mahdollista / ei suositeltavaa? Kohdemaan tilanteen tulee olla minkälainen? Mitä maita pidät enemmän tai vähemmän mahdollisena?

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla: 5.01.2022 kello on 12:17
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #204 : 24.02.2021 kello on 21:48 »
Kevillä taas se aika vuodesta ::) Täälläkin suunnitteillä Viro/Saaremaa mutta siellä korona jyllää kovin paljon, joten jos Norja/Ruotsi jos rajat auki.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:04
  • Kotkan poikii ilman siipii
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #205 : 24.02.2021 kello on 21:49 »
Heinäkuussa oli tarkoitus olla Viro, Latvia akselilla olla pari viikkoa mutta eipä sinne ole vielä tuolloin mitään asiaa mennä . Syys lokakuussa oli jälleen toiveissa päästä lentämään Turkkiin mutta sekin on siinä ja siinä että voisi onnistua. Mutta jos ollaan rokotteet saatu niin varmasti mennään

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 07:53
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #206 : 25.02.2021 kello on 09:27 »
saas nähdä kuinka kauan matkailu vaatiin rokotetodistukset mennen tullen...a 300eur.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:04
  • Kotkan poikii ilman siipii
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #207 : 25.02.2021 kello on 09:41 »
saas nähdä kuinka kauan matkailu vaatiin rokotetodistukset mennen tullen...a 300eur.

Ja jos tuo sähköinen rokotetodistus ehtii kesäksi valmistua niin senhän saa sitten näillänäkymillä omakannasta .

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:40
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #208 : 25.02.2021 kello on 10:10 »
Ja jos tuo sähköinen rokotetodistus ehtii kesäksi valmistua niin senhän saa sitten näillänäkymillä omakannasta .

Sehän ei välttämättä riitä kaikille.

*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 12:18
  • Autossa on pyörät
Vs: Koronavaara, karanteenit jne ulkomaanmatkailussa
« Vastaus #209 : 25.02.2021 kello on 10:40 »
saas nähdä kuinka kauan matkailu vaatii rokotetodistukset mennen tullen...a 300eur.
Sinullahan on kalliita. Tullessa ainakin sen pääsee ottamaan muualta kuin meidän omista kultakaivoksista.