Matkailukeskustelut > Matkailu kotimaassa

Leirintäalueiden jätteiden lajittelu

(1/8) > >>

El Maco:
Pahoitytelen pitkää alustusta.
Innoitus aiheen avaukseen tuli tuosta täydelliseen autoon liittyvästä keskustelusta, liittyen sen roskiksiin. Yhden näkemys oli se, ettei roskiksessa saa olla kantta (samaa mieltä) ja toisen, ettei se saa sijaita vaatekaapissa, ettei kaikki haise kalalle perkuutähteiden maatessa roskiksessa (samaa mieltä tästäkin). Omaan autoon jouduin viime talvena muokkaamaan roskiksen uusiksi ja samalla tein sen vaunutyyppisenä. Eli kanneton roskis tulee vaunussa ulos kalusteesta ja samassa vaunussa on kannellinen biojäteastia. Saa lajiteltua jätökset ja haisevat on tiivissää astiassa. Toinen seikka toteutui, toinen huonommin.

Matkailu-uramme on melko lyhyt ja yövymme päljon puskissa, mutta välillä myös alueilla, jotta saa tyhjennykset ja täytöt tehtyä asianmukaisesti. Onko meillä huonoa tuuria vai mitä, mutta juuri miltään alueelta ei ole löytynyt biojäteastiaa. Tammisaaressa moisen olisi pitänyt olla, mutta ei sitten ollut sielläkään.

Ei tuo nyt suuremmin mieltä paine viskata biojätteitä roskiin, mutta hieman ihmetyttää, miksi näin, kun kotitalouksille vouhtetaan jätteiden lajittelusta joka käänteessä.

Tällä foorumilla on monia alueiden puuhamiehiä, kertoilkaa, miten homma on edustamallanne alueella hoidettu ja jos ei ole, niin voisiko asiaa viedä eteenpäin. En toki tiedä, miten jätteenkäsittely missäkin päin suomea toimii, eli eihän kukaan viitsi lajitella, jos kaikki menee samaan laariin joka tapauksessa.

Haapaniemen Paroni:
Meidän alueella on joka lajille oma roskis. Esm biojäte, metalli jne..

El Maco:

--- Lainaus käyttäjältä: Haapaniemen Paroni -  6.10.2019     kello on 10:18 ---Meidän alueella on joka lajille oma roskis. Esm biojäte, metalli jne..

--- Lainaus päättyy ---

Hyvä homma, teillä olikin jätteile muistaakseni asiallisen näköinen paikka, teidän alueella käydessä vaan ei ollut tarvetta tyhjätä roskiksia, niin jäi lähemmin tutustumatta.. Ja eipä ollut mulla autossakaan siinä vaiheessa biot erillään.

Ossi66:
En oo minkään alueen puuhamies, mutta ekaksi tulee mieleen Kattivankkuri ja Kalajärvi - molemmissa biojätteille omat astiat ja tietysti muut lajikkeet myös.

Meilläpäin sekajäte on kadonnut kokonaan, bio-lasi-metalli-kartonki-paperi lisäksi vain palava jäte.

smy:

--- Lainaus käyttäjältä: Ossi66 -  6.10.2019     kello on 12:56 ---Meilläpäin sekajäte on kadonnut kokonaan, bio-lasi-metalli-kartonki-paperi lisäksi vain palava jäte.

--- Lainaus päättyy ---

Mihinkäs muovit?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View