rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.  (Luettu 82358 kertaa)

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #105 : 29.03.2020 kello on 20:24 »
Ja sitten lisää matkailulaitteita.

Kovin kauaa ei Adria ollut, kun se havaittiin pieneksi. Ja kyllästyttihän jokailtainen sängyn teko pöytäryhmästä. HYvää siinä oli pystyalde, vaikka ei se ihan ongelmaton ollut. En muista kauinka kauan sitä kuitenkin kestettiin, ennen kuin se vaihtui Matkaaja460:neen. Vaihdon tein Matkaajan omassa myymälässä Järvenpäässä. Matkaajasta on jäänyt mieleen, että sen kaasupullokotelossa oli iso possun  kuva. Matkaajahan järjesti aikanaan possujuhlia, joissa oli muistaakseni satoja yksiköitä juhlimassa ja syömässä possua. Valitettavasti me emme olleet sopivaan aikaan lähettyvillä, että olisimme voineet osallistua. Onko kukaan palstalainen osallistunut niihin??

Tällä Matkaajalla teimme ensimmäisen Euroopan matkamme vuonna -86. Kuukauden matka Italiaan. Olimme matkalla kesäkuussa ja koko kuukausi taisi olla kuuma. Paluumatkalla katkesi Renaultista pakoputki mikä vielä lisäsi lämpöä ajaessa. Muutama päivä meni ennenkuin kohdalle osui  paja, joka hitsasi putken umpeen. Ruåtsissakin oli vielä niin kuumaa, että kun näin ensimmäisen järven rannan, niin sinne piti päästä uimaan. En tiedä vaikuttiko minun esimerkkini, mutta perässä tuli paljon porukkaa jäähdyttelemään. Siitä tuli mieleen, että jälkeen päin olen ajatellut, että matka tuli tehtyä väärin päin. Menomatka tehtiin Finnjetillä ja paluu Ruåtsin kautta. Olisi pitänyt tehdä toisin päin.

Yksi joulumatka tehtiin sillä Pyhätunturille. Se joulu oli melkoisen kylmä. Matkalla jonkun kaupan valomainoksessa näkyi lukema -36o.  Kotoa lähtiessä jätin vielä vaunun kylmäksi. Jossakin ehkä 2-250km ennen tunturia kävin laittamassa lämmittimen päälle. Eihän se tietenkään käynnistynyt kun kaasu ei höyrystynyt. Silloin tuli mieleen, että joutuukohan kysymään hotellista majoitusta. Ja vielä tunturin vieressä piti ihmetellä yhdistelmän nousua mäkeen. Vaan eipä Saabilla ollut mitään ongelmaa päästä ylös. Ja ylös päästyämme kun menin vaunuun, niin iloinen yllätys henkäisi ovesta. Lämmitys oli jäänyt syttymisasentoon ja kun ennen tunturia oli maasto alkanut nousta, niin kaasu oli alkanut höyrystyä ja lämmitys toimia, niin vaunu olikin lämmin.

Tässä vielä kuvat Italiasta camping Fusinasta ostettu college, joka on vielä käytössä






*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 13:18
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #106 : 29.03.2020 kello on 22:55 »
.. Matkaajasta on jäänyt mieleen, että sen kaasupullokotelossa oli iso possun  kuva. Matkaajahan järjesti aikanaan possujuhlia, joissa oli muistaakseni satoja yksiköitä juhlimassa ja syömässä possua. Valitettavasti me emme olleet sopivaan aikaan lähettyvillä, että olisimme voineet osallistua. Onko kukaan palstalainen osallistunut niihin??
..
Paikkakuntalaisena -80 luvun alussa tuli käytyä vuosittain. Meillä oli venepaikka Vanhankylänniemessä (kulku l-alueen läpi), jolloin tuli ilmaiskäyntejä..
Yhtenä kertana vein systärille ja sen kaverille vaunun lainaan kun halusivat osallistua. Olisko ollut -84, -85.. Muistaakseni tapahtuman nimi oli "Porsastelut", meno sen mukaistakin..  :laugh:

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:24
  • Lempäälä
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #107 : 5.04.2020 kello on 21:15 »
   Noin moraalisesti ajateltuna, ei mulla ikinä omaa autoa ole ollut, perheenihän yhteisiä ne, juriidisesti kylläkin pitkään.
   Ensimmäinen jonka hämärästi muistan oli meillä Nash kantti kertaa kantti kertaa lippa.
   Toinen Dodge, jota isän sylistä ensin ohjailin, myöhemmin polkimillekin ulotuin.
   Vähän aikaa oli myös Tsekkiläinen, volkkarin tapaan ilmajäähdytteinen takatuuppari Tatraplan.
   Kiilanokka Mosse olikin pidempään, se oli vielä lattiavaihteella, melkolailla Opelin mallin mukaan, ja linjalla tehty. Muistaakseni se rekisteröitiin minun nimiini, koska sain n. 12 v. helpolla raittiustodistuksen, joka alensi vakuutusmaksua, siihen aikaan. Isä varmaan olisi joutunut pullon kanssa menemään naapuriin, jotta nimi raittiustodistuksee n olisi tullut? Minun tietääkseni isä ei koskaan vakuutusta tarvinnut.
   Sitten  Mosse 402 ja kaksi 407, joista ensimmäisellä liityin kattokerhoon.
   Isä, puoli vuotta ennen kuolemaansa osti uuden Fiat 600, jonka myöhemmin perikunnalta lunastin.
   Sen kuitenkin vaihdoin Saab 96, hiukan väliä tehden. Sillä ajoin Nokia rallinkin (talvi), silloin ei ryhmä yhdessä tarvittu turvakaaria,  Myös renkaat oli ne mitkä sattui alla olemaan, ensiapupakkaus oli valmiina, sammuttimen antoi työnantajani, (on edelleenkin molemmat), kypärät oli lainassa. Näillä varusteilla ja taidoilla ei tarvinnut sitten mennä pokkaamaan.
   Kun lunastin tämän talon perikunnalta Saabbi meni myyntiin, silloin toistaiseksi  viimeisen kerran  tein kaupat autokaupassa, sen jälkeen olen ollut hintaluokassa, joita ei liikkeissä yleensä ole.
  Ostin PV 544 Volvon, siinä pientä laittoa korissa ja koneessa. Siinä oli B 16 moottori sekä 6 V. sähköt, jotka pääosin vaidoin 12 V..
  Seuraavaksi hankin B 18 koneella hiukan uudemman PV 544 Volvon, siinäkin laittoa. Edellisen myin vaimon lähdön vuoksi talous vaikeuksiin joutuneelle kaverille, muistaakseni 1300 mk:lla Vuoden takuulla, vain öljynpainekellon vaihdoin takuuseen.
  Kahdeksankymmen luvulla perheeni saavutti  suurimman kokonsa, ostin Volvo Duetin, reilun tavaratilan vuoksi. Meillä kun periteisesti on mukana muutakin kun luottokortti ja hammasharjat.
  Siinäkin oli ”pientä” laittoa.
 


  Penssiini on aina ollut persaukiselle kallista. Tällä vuosituhannella päätin ostaa pienempi ruokaiseen Opel Kadettin, laittoahan siinäkin vain vähäsen edellisiin verrattuna.
   Vaimo oli pitkään puhunut, kun muari kualee, hän ostaa matkailuvaunun. Hän on ollut aina huono telttailemaan, päinvastoin kun minä. Aikanaan hän sitten perintörahat sijoittikin tuohon Spriteen. Viime vuonnakin parisen viikkoa teltassa olin, hän ei käynytkään.
  Olikohan 2-3 v. Kun Kadetilla vaunua vedin, iski ahneus hevosvoimiin. Siksi hain tuon Astran Savitaipaleelta, junaa sekä linjuria käyttäen. Sitä ennen kuitenkin kävin oikein Helsingissä Kadetilla sunnuntai-iltana katsomassa yhtä Astraa autoliikkeen pihassa. Menin maanantaina junalla ja metrolla hieromaan kauppaa.Kun en ollut reiluun pariinkymmeneen vuoteen autoliikkeessä käynyt, en sitten osannut käyttäytyä oikein kunnolla. Oman turvallisuuteni kannalta katsoin viisaammaksi poistua paikalta,  sekä tulla metrolla ja junalla kotiin. Enpä senkoommin oo autoliikkeen lattiaa kulutanut.
Ajattelin että tuossa Astrassa ainakin helmat vaihdan, mutta edelleen ovat alkuperäiset. Olisi vaan pitänyt heti vaihtaa, jotta voisi helmasta sivun nostaa kerralla, nuo tehdastekoiset kun sellaiseen ei oo suunniteltu. Muutenkin tuossa hinta/laatusuhde on paras tähän astisista kulkupeleistä.
  Poistoon on mennyt se mosse jonka kaadoin, muut ovat menneet halavalla käyttöön, paitsi kuussatanen viatti vaihtoon, tutun automyyjän liikkeeseen.




     
   
 


*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #108 : 7.04.2020 kello on 22:26 »
Jossakin vaiheessa alkoi Matkaajakin kyllästyttää. Tosin, en muista, minkä takia. Tilalle löytyi jostakin pääkaupunkiseudeun kaupasta Kafi, numeroltaan kait 480. Siitä ei oikein ole jäänyt mieleen kuin kun otin Matkaajan irti ja laitoin Kafin kiinni. Heti kun olin tarttunut Kafin nuppiin kiinni, tajusin, että nyt on aivan eri painoluokan vehkeestä kysymys. Silloin en ollut vielä valistunut painoasioista, eikä niistä puhuttu muutenkaan. Niin paljon paino kuitenkin kiinnosti, että näin erään silloisen kuopiolaisen tehtaan pihalla vaa´an. Kävin kysymässä saisinko punnita vaununi. Lupa tuli ja vaunu vaa´alle. Jos muistan oikein, niin paperilla Kafin kokonaismassa oli 1000kg. Tämän tyhjäpaino oli jo tuo 1000kg ja karvan päälle. Matkaaja oli muistaakseni kok.painoltaan 900kg. Ja uskon, että sen paino sopi annettuihin raameihin. Oli niiden painoissa niin selkeä ero kun kävin vaihtamassa vaunuja.

Eipä minulla ole jäänyt hampaankoloon mitään kummastakaan kotimaisesta vaunusta.  Kumpikin täytti meidän tarpeet matkailussa.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #109 : 10.04.2020 kello on 23:07 »
Vuonna -90 tapahtui melko radikaali muutos matkailulaitteissam me, kun siirryimme vaunuista autokantaan. Ensimmäinen auto oli merkiltään, muistaakseni, alkovimallinen Pilote Mazdan alustalla. Tästä sitten alkoi vuosittain tapahtuva matkailu Eurooppaan.

Mutta ensin Pilotesta. Oli ajanut sen työpaikalleni, jossa vaunun omistava kaverini halusi tutustua autoon. Minä en joutanut olemaan mukana, mutta annoin hänelle luvan käydä autossa. Kun vapauduin, niin hänpä pyysi minut mukaansa katsomaan autoa. Hän näytti alkovin ikkunan alapuolta ja paineli seinää kädellään. Sieltähän triiskui vettä  ja seinä oli kovin pehmeä. Minä soittamaan myyjälle, että oli kai hänellä tarkoitus myydä kuiva auto. Näin hän myönsi. Kerroin, mitä olimme löytäneet ja mitä tehdään. En muistakäytinkö autoa näytillä vai en, mutta ohje oli selkeä. Ajelet ensin kesän ja syksyllä kun liikkeen kiireet vähenevät, niin sitten se korjataan.

Niinpä ajelimme sen kesän ja saimme tuntumaa, miten auto sopii meidän käyttöömme. Pilote oli siis alkoviauto, jossa perässä oli sohva-pöytä-ryhmä. Mutta kun meillä oli silloin kolme melko kookasta koiraa, salukeja, niin sohvaryhmän pöytä oli alaslaskettuna koirien makuu- ja oleskelupaikkana. Me yritimme syödä missä vähääkään pystyimme keikahtamatta syömään eikä koirat pääse nappaamaan lautaselta mitään sillä salukit ovat tunnetusti kovia "varkaita". Näin meni kesä. Syksyllä teimme vielä tällä autolla matkan via Baltikan kautta Eurooppaan, mutta siitä seuraavassa.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #110 : 18.04.2020 kello on 22:29 »
Hieman lisää tuosta ensimmäisestä ulkomaan matkasta. Ensinnäkin se on tarkentunut vuodelle -85. Lähdimme matkaan kutakuinkin heti kun poikien koulu oli loppunut. Menomatka tapahtui Finnjetillä Travemündeen. Finnjetissä oli hyttinä neljän hengen hytti alimmalla tasolla, olihan se halvin. Siinä oli kaksi kerrospunkkaa ja jalat olivat "ristikkäin", tosin eri tasoilla. Sieltä Saksan ja Sveitsin kautta Italiaan, jossa ensimmäinen leirintä oli Gardajärvellä Camping Italia(?) muistaakseni. Muita kohteita oli Rimini ja Venetsia. Venetsiassa Camping Fusino, josta jo olikin matkamuistokuva collegesta. Paluumatka tapahtui Ruåtsin kautta. Jälkeenpäin olen ajatellut, että toisinpäin olisi ollut mukavampi. Mutta olisikohan Finnjet ollut kesä-heinäkuun vaihteessa huomattavasti kallliimpi kuin kesäkuun alussa. Ja sen takia valinta näin päin. (Tulikin vähän toistoa, vaan haitanneeko se mitään?)

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 16:11
  • viva la France
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #111 : 18.04.2020 kello on 22:36 »
 Thumb

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #112 : 28.04.2020 kello on 22:18 »
Seuraavan Euroopan reissun on pitänyt tapahtua seuraavana vuonna, -86, koska sekin tehtiin Matkaajalla. Jostain syystä siitä ei ole hirveästi muistoja, vain joitakin muistikuvia.

Matka tehtiin Pomeranialla Puolan Gdanskiin. Olisikohan Gdyniassa  ollut koiranäyttely? Olemme olleet siellä kerran näyttelyssä. Sieltä jatkoimme matkaa Itämeren rantaa  Saksoihin. Nyt tuli mieleen, että olisimme ajaneet DDR:än halki ja vasta jostain etelästä siirtyneet läntiseen. Missä muualla kävimme, en muista.

Paluumatka tapahtui myös Puolan kautta samaa reittiä. Siitä muistan yhden alkumatkan yöpymisen. Ilta pakkasi päälle ja alkoi väsyttää. Johonkin piti päästä nukkumaan. Sopivaa leirintäaluetta ei näkynyt. Mutta tien vieren levike kylläkin. Väsymys oli jo niin paha, että siihen oli jäätävä. Kovasti pelotti, mitä mahtaisi tapahtua yöllä? Väsymys oli niin kova, että se voitti pelon tunteen ja nukutti ihan hyvin. Eikä aamulla todettu mitään tapahtuneenkaan. Niinpä matka jatkui kohti Gdanskia ja Pomeraniaa.

Minä olen nuorempana ollut hyvin herkästi matkapahoinvointine n. Mutta vaikka Itämeri suorastaan kiehui myrskyn voimasta, niin minulla ei ollut muuta ongelmaa, kuin kuunnellessani myrskyä ja autokannen kolinoita, ihmettelin, että kalusto oli perillä vielä ehjänä. Vaimo ja koirat olivat koko matkan ajan pedin pohjalla. Minä kävin välillä kävelemässä käytävillä, en ulkona. Kaupassakin kävin, jossa ei ollut muita kuin minä ja jokunen henkilökuntaan kuuluva. Onneksi Pomeranian sisätilat olivat niin matalat, että pystyin toisella kädellä pitämään kiinni katosta pysyäkseni pystyssä. Toisella kädellä otin tuotteita hyllystä katsoakseni niitä ja laittaakseni koriin.

Perille Suomeen saavuimme parisen tuntia aikataulusta myöhässä, joko vastatuulen takia tai vaan sen takia, ettemme olisi kohdanneet Estonian kohtaloa. Tai sitten molemmat syyt yhdessä.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #113 : 11.05.2020 kello on 21:34 »
Olen alkanut epäillä, että minulla heittää hieman vuodet ja reissut. Mutta nämä kuvat ovat faktaa passista poimittuna.

Puolan viisumi ja Gdanskin rajan leimat vuodelta -90



Vielä saatiin DDR:n leima menomatkalla. Paluumatkalla sitä ei enää ollutkaan. -90





Viron viisumi, joka riitti kaikkiin Baltian maihin vuosi -96



Sitten Viro vapautti viisumikäytännön, niin piti hakea Latvian viisumi. Se taas entisen käytännön mukaan riitti Liettuaankin vuonna -97








« Viimeksi muokattu: 11.05.2020 kello on 21:52 »

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 13:17
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #114 : 11.05.2020 kello on 21:51 »
Pari kuvaa jäi sensuuriin...   ;D
Vann kyllä oli entinen passi tylsä.
Uudessa on maisemakuvia joka sivulla.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #115 : 15.05.2020 kello on 23:16 »
Kun laitoin nuo kuvat passin sivuista, olen miettinyt reissujen tapahtumisaikoja.  Olen päätynyt siihen, että minun pitää korjata muutamia vuosia. Onneksi ne eivät ole listassa kaukana.

Mainitsemani toinen Euroopan reissu tapahtuikin vasta vuonna -90. Oikein siinä meni, että sen teimme Matkaajalla Gdanskin kautta. Tuo « : 28.04.2020 kello on 22:18 »

Toinen virheeni  tapahtui sitten vaunusta autoon siirtymisessä. Se on tapahtunut -96. Siitä « : 10.04.2020 kello on 23:07 ».

Ensimmäisen m-automatkan Eurooppaan teimme heti ensimmäisenä hankinnan jälkeisenä syksynä. Ruåtsin kautta ei oikein kiinnostanut sinne ajaa. Finnlines on aina osannut hinnoitella koirat ulos laivasta, niin vaihtoehdoksi jäi Via Baltica. Pikkuisen tietenkin jännitti ne "kauhukertomukset", mitä Via Balticasta silloin kerrottiin. Vaan ei siellä ollut mitään niin pahaa kuin väitettiin. Puolan rajastakin puhuttiin, että siellä voi joutua odottamaan jopa 24 tuntia. Totuus oli onneksi toinen.

Tiet tuolla reitillä olivat silloin melko huonot. Vaan kyllä niistäkin selvisi, maltilla. Yksi viisumi piti hakea. Viron viisumi riitti koko matkalle. Joka rajan molemmin puolin  piti tietenkin esittää passit. Liettuaan piti rajalla ostaa autolle liikennevakuutus. Siellä oli, muistaakseni, lippulappuleikki. Heti kun rajaale tuli, annettiin lippunen käteen. Siihen piti saada 3(?) leimaa eri instansseilta. Sitten se annettiin viimeisen puomin vartijalle ja puomi aukesi.

Ja sitten se Puolan raja. Siellä selittyi rajan hitaus. Me jouduimme olemaan jonossa n. 6 tuntia.  Siinä oli kylläkin se hyvä puoli, että minulla oli aikaa tutkia, miksi aina välillä oli autossa käynnistysongelmia. Vika ei ollut suuri. Akkukenkä oli jostain syystä jäänyt löysälle. Ja tässä oli hyvää aikaa löytää se vika ja kiristää mutteri.

Mitäpä muuta tapahtui jonossa? Jostain syystä aina jonon vierellä näkyi menevän auoja rajan suuntaan eivätkä tulleet takaisin. Jouduin minä näkemään läheltä sen tapahtuman. Eli jälleen tuli auto ohitse. Edessä parin kolmen auton päässä eräs jätti kunnon raon edelläolevaan aautoon ja tähän kurvasi tämä takaa tullut auto. Kaveri päästi kaverinsa jonoon ja näin taas hidastui muiden matkanteko. Tämä siis ilmeisesti tapahtui useampaan kertaan.

Mielenkiintoinen oli heti edessämme ollut Lada ja sen kuski. Tämä kuski kävi useita kertoja sen kuuden tunnin aikana kohentelemassa ja taputtelemassa takakontin toppauksia melko hermostuneen näköisesti. Sitten kun hän melkein pääsi ennen rajaa olevalle ensimmäiselle puomille tuli takaata, jälleen, kovaa vauhtia auto. Se pysähtyi tämän Ladan viereen. Sieltä tuli kuski ulos ja kävi sanomassa Ladan kuskille jotakin. Se jälkeen se poistui tekemällä uukkarin. Lada joutui odottamaan hetken, että sen eteen tuli tilaa päästäkseen poistumaan ja palaamaan Liettuaan. Tulkintani oli, että joku kävi kertomassa Ladan kuskille, että rajalla Puolan puolella ei ole sopivia henkilöitä töissä.

Me pääsimme Puolan rajasta melkein vain passia vilauttamalla. Mutta siinä vaiheessa näin edessä italian rekisterissä olevan pakun. Sen kimpussa oli ihan huomattava määrä henkilökuntaa tarkastamassa autoa ja koputtelemassa seiniä, että sattuisiko siellä olemaan tavaraa.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 13:43
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #116 : 16.05.2020 kello on 00:33 »
Tuo Puolan rajan paperijumppa oli ihmeellinen. Ekassa pisteessä annettiin paperilappu johon merkittiin autossa olleiden lukumäärä, sitten muutamalla tarkastuspisteellä siihen sai leiman ja rajalla se otettiin pois. Me ajettiin vaunu perässä yhden kopin ohi ja rajalta käännytettiin takaisin hakemaan puuttuva leima erilaisten uhkauksien saattamina, leima saatiin ja sitten rajamuodollisuudet sujui joutuisasti.
Palatessa Puolan tulli ei päästänyt samaan aikaan rajalla olleen pariskunnan maahan koska toisen passista ei löytynyt tilaa lemalle. Tilaa oli usealla sivulla, mutta nuo halusivat, että aikanaan paluuleima mahtuu tuloleiman viereen.
« Viimeksi muokattu: 16.05.2020 kello on 01:00 »

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:30
    • Matkailuvinkkejä
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #117 : 16.05.2020 kello on 11:25 »
Niitä leimoja piti kerätä viisi, kaverilla ei ollut kuin neljä, niin hänen piti hakea vielä puuttuva.
Hölmöintä hommassa oli ettei kopissa tehty muuta kuin lyötiin leima sellaiseen repäisylehtiöstä otettuun lappuun.
Parissa kopissa jonotti rekkakuskit ja he kysyivä onko sinulla muuta kuin tuo lappu, kun sanoin ettei ole he laskivat suoraan tiskille jossa virkailija löi pienen leiman.

Kerran rajalle tullessa oli VIP kaistalle pitkä jono ja normaalikaistalla ei ollut ketään, niinpä ajoin siihen normaalikaistalle ja kun rajavirkailija tuli kysyvän näköisenä siihen niin avasin ikkunan ja sanoin, etten ole VIP vaan tavallinen duunari.
Virkailija nauroi ja löi leiman passiin. Takana tullut minun kaveri ei ehtinyt sanoa, kuin enhän... kun virkailija hymyillen löi passiin leiman, joten pääsimme rajasta sujuvasti läpi

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:57
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #118 : 16.05.2020 kello on 21:55 »
Tuo Puolan rajan paperijumppa oli ihmeellinen. Ekassa pisteessä annettiin paperilappu johon merkittiin autossa olleiden lukumäärä, sitten muutamalla tarkastuspisteellä siihen sai leiman ja rajalla se otettiin pois. Me ajettiin vaunu perässä yhden kopin ohi ja rajalta käännytettiin takaisin hakemaan puuttuva leima erilaisten uhkauksien saattamina, leima saatiin ja sitten rajamuodollisuudet sujui joutuisasti.

Minun muistini mukaan tämä lappuleikki oli kun Latviasta  tultiin Liettuaan. Toki tietenkin eri vuosina on voinut olla eri käytäntöjä eri paikoissa.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 15:19
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #119 : 16.05.2020 kello on 22:37 »
Samaa se oli rekkaliikenteessäki n...

Saksan tullissa jättivät "vihreiltä" kuskeilta helposti tahallaan yhden tullileiman pois. Piti sitten vaikkapa Hollannin rajalta kääntyä takaisin hakemaan sitä puuttuvaa leimaa.