rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.  (Luettu 82286 kertaa)

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:06
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #75 : 19.12.2019 kello on 22:48 »
Pisin taxikeikkani vei Mustion parantolaan.

Oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä. Ajattelin, että olipa turha päivä lähteä ajamaan taksia, ei tänään kukaan liiku kuin kävelemällä. Olin Mariankadun tolpalla kolmantena. Näin, että puhelin soi. Ekan kuski meni vastamaan. Vähän aikaa puhuttuaan laittoikin luurin roikkumaan ja käveli "kakkosen" kuskin luo. Jälleen hetken aikaa keskustelua. Siten hän lähtikin minua kohti. Tuli kysymään, puhunko ruåtsia. Sanoinn, että jonkun verran. Siihen hän, että mene puhelimeen. Näin sitten sain kyydin. Tilaaja phuiu ruåtsia, mutta kyyditettävä olikin saksankielinen. Onneksi osasin sitäkin hieman. Pakaaseja hänellä oli jonkin verran, mutta hyvin sopivat kyytiin. Mukavahan se oli lähteä kauniina kesäisenä päivänä ajelemaan maaseudulle. Ja siis määränpää oli Mustio Länsi-Uudellamaalla.

Kyyditettävän jäätyä sinne, palasin tietenkin Stadiin. Eikä sinä päivänä juuri muita kyytejä ollutkaan. Illalla viedessäni autoa talliin, sattui isäntä olemaan paikalla. Sanoin, että päivä olisi ollut melko hiljainen ilman tuota matkaa. Vaan mitäpä isäntä. Oli hyvin vihainen. Ei sellaista olisi saanut ajaa. Kas kun siitä ei saa kuin yhden starttirahan ja tulee kilometrejä. En kylläkään ymmärrä, että olisiko ollut sitten parempi vain istua tolpalla tienaamatta yhtään mitään? Ilmeisesti sillä auto ei olisi kulunut.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 23:25
    • Matkailuvinkkejä
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #76 : 19.12.2019 kello on 23:33 »
Tuosta taksikeikasta tulee mieleeni minun pisin taksimatka.
Minun piti lähteä aamukoneella Mikkeliin (Juvan kentälle) mutta taksi ei tullutkaan, kun Keravalla kopilla ei ollut aamulla ketään.
No, koetin soitella mutta taksia ei löytynyt ja lopulta naapuri heitti minut Seutulaan, mutta en ehtinyt koneeseen.
Menin Hesaan työpaikalle ja aloin soittelemaan uudelleen, miksi kyyti ei tullut.
Taksiyhdistyksen pj kysyi milloin minun piti olla Mikkelissä, sanoin puolilta päivin, hän kysyi josko lähdettäsiin, niin ehdittäisiin siihen mennessä perille.
Niinpä mentiin taksilla Hesasta Mikkeliin taksamittarin raksuttaessa kokoajan.
Mikkelissä mittari näytti muistaakseni jotain 1880mk. Kysyn kuinkas nyt, kuski toivotti hyvää päivän jatkoa ja totesi  yhdistykseltä jäävän yksi saunailta väliin.
Se oli aikaa kun Ylestä erotettiin Digitaa ja käytiin matkasaarnaajina reissussa.
Tosin olin ideaa vastaan, mutta se on toinen juttu. 

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:06
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #77 : 16.01.2020 kello on 22:35 »
Viimeinen muisteloni n. 3 vuotta kestäneeltä taxirenkiuraltani.

Olin Kalastajatorpalla odottamassa kyytiä yöllä n. klo kahden vaiheilla, ehkä. Tulihan sieltä pariskunta aikanaan kyyditettäväksi. Määränpää oli joku pikkutie Vartiokylässä. Siinä ensin pikainen miettiminen, mikä reitti olisi asiakkaalle edullisin. Niinpä lähdin ajalemaan kohti Töölöä ja Nordensköldinkatua. Sieltä hipoen entistä kotiseutuani ja kohti Kulosaarta. Vasta Kulosaaressa alkoi takapenkiltä kuulua hieman epäröivää ääneen ajattelua, että tietääköhän tuo kuski ollenkaan mihin se on menossa? Sitten lähempänä Vartiokylää minun piti kysyä, että voisivatko he neuvoa minua kun en tunne näitä pikkuteitä? Edeltävistä puheista huolimatta herra takapenkiltä neuvoi ihan ystävällisesti. Niinpä pääsimme perille ja tuli maksun aika.  Kerroin hinnan ja herra maksoi. Kun annoin kuitin, sain kuulla minua kovasti lohduttavat sanat: "Saat tulla ajamaan meitä toisenkin kerran".

Ilmeisesti he olivat ehkä useinkin aiemmin kulkeneet saman välin. Ja reitti oli silloin kulkenut kehäykkösen kautta. Niin minäkin olisin ajanut päiväaikaan. Mutta kun yöllä ei ole liikennettä juurikaan, niin käyttämäni reitti oli nopein ja lyhyin. Myöhemmin vielä tuli mieleeni, että mitä he seuraavan kerran kulkiessaan ko. reittiä, sanovat kuskille, joka lähtee kohti kehäykköstä.

Tässä vielä  muisto siltä ajalta.



*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:17
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #78 : 17.01.2020 kello on 07:36 »

 Myöhemmin vielä tuli mieleeni, että mitä he seuraavan kerran kulkiessaan ko. reittiä, sanovat kuskille, joka lähtee kohti kehäykköstä.


Nykyinen kuski kysyy ensin - "Voitko kirjoittaa osoite tähä navi" ;D

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:06
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #79 : 25.01.2020 kello on 22:03 »
Nyt on taxiura pääosin käsitelty. Koitan muistella, mitä automerkkejä minulla on ollut.

Ensimmäisen autoni olen jo maininnut.

Sehän oli isältäni ostama Mosse.

Seuraava oli pakettiautosta tehty henkilöauto Ford Anglia.

Angliaa seurasi Vauxhall Victor.

Olen vähän epävarma oliko seuraavana Fiat 600? Taisihan se olla.

Sitten pitkään hieroin kauppaa uudesta Datsun 100A:sta. En saanut uutta "sata amppeerista", väli jäi kolmesta sadasta kiinni kun kumpikaan ei antanut periksi.

Silloin sitten tuli oranssi VW1200, joka oli ollut Me naiset lehden tilaaja-arpajaisissa pääpalkintona.

VW vaihtui toiseen V:llä alkavaan autoon, Vauxhall Viva.

Lada Nivakin vieraili talossa jonkun aikaa.

Vuoroon tuli ensimmäinen dieselini, Renault 18.

Ja sitten toinen diesel, VW 1600 ns. bussi/paketti.

Aikoja en muista, milloin kakkosautona oli isällä ollut Ford Cortina sekä Polski Fiat.

Vw vaihtui kuitenkin aikanaan Peugeot Partneriin bensiinillä, kun vaunu oli vaihtunut m-autoksi.

Sitten seurasikin nykyinen Citroen Xsara eli tuttavallisemmin Saara.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla: 5.01.2022 kello on 12:17
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #80 : 26.01.2020 kello on 07:23 »
On ollut ilo lukea sinun autoilu hommia Thumb

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:02
  • Lempäälä
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #81 : 26.01.2020 kello on 11:41 »
Ajattelin tällaisen otsikon alle kirjoitella otsikon mukaisia sattumia ja tapahtumia. Ja toki  tähän saa  muutkin laittaa vastaavia. Suorastaan  toivon sitä.
 
On ollut ilo lukea sinun autoilu hommia Thumb
   Aika vähän on paroonilla ja muillakin tapahtumia ollut ratin takana.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla: 6.01.2024 kello on 00:50
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #82 : 26.01.2020 kello on 11:47 »
     Aika vähän on paroonilla ja muillakin tapahtumia ollut ratin takana.
Sehän on hyvä asia. Kun liikenne menee tasaisen rauhallisella tahdilla josta ei ole mitään kerrottavaa, kaikki on hyvin.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:01
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #83 : 26.01.2020 kello on 14:20 »
Joitakin vuosia sitten ajoin 2-tietä kohti Poria.
Kattoluukku oli jäänyt selälleen, joten ajattelin pysähtyä erään ravitsemusliikkeen pihalle laittamaan sen pienemmälle.
Paikka oli kuitenkin sulettu ja liittymän yli oli köysi, siihen spoi kuitenkin pysähtymään.
Takimmaisessa liittymässä oli auto ja kärry, kuski seisoi vieressä puhumassa puhelimeen ja huitoi hirveästi!
Kun lähdimme likkeelle, hän luikahti viime hetkellä eteemme ja huitominen jatkui, ilmeisesti niin, että perässä vaan.
Muutaman km päästä vilkku päälle ja yhdistelmä hävisi oikealle, emme seuranneet....
Jatko mahtoi olla hilpeä, varsinkin jos puhelu oli sille, jota oli vastassa.    :laugh:

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla: 5.01.2022 kello on 12:17
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #84 : 26.01.2020 kello on 14:44 »
     Aika vähän on paroonilla ja muillakin tapahtumia ollut ratin takana.
Ois paljon kerrottava, kuolon kolarista lähtien Venäjällä.Mutta en jaksa kirjoittaa.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 07:51
    • circleset
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #85 : 26.01.2020 kello on 15:28 »
Hauskoja tarinoita  Thumb

Ja taksia ajaneilla / ajavilla varmasti riittäisi kerrottavaa  ;D

2000-luvun alussa tuli itsekin ajettua Helsingissä taksia (noin 20 vuoroa) kun silloinen työnantaja meni konkurssiin ja plan B:nä oli tullut hommattua nopealla aikataululla ammattiajolupa. Töitä sai ainakin tuolloin helposti. Lupapapereita hakiessa vanhempi, muistini mukaan Taksi Helsingin kirjastoa hoitanut vanhempi isäntä, tarjosi töitä mikä tuli myös otettua vastaan. Mainosti työvälinettä mikä oli Volvo V70 D5 farkku automaatilla.

Automaatti olikin tuossa hommassa enemmän kuin jees koska siihen aikaan osoitteita selattiin hiirenkorvilla olleesta puhelinluettelon kartasta. Naveja kuin ei ollut ja auton sijaintia hakattiin ruutuun missä oltiin. Tuosta Volvosta ei jäänyt erityisen luotettava kuva: kerran käytin kesken päivän Biliassa kun takaluukku ei suostunut lukittautumaan, virtalukko oli jossain vaiheessa hajalla ja tolpalla sai jännittää starttaako auto ja automaatti oli mennyt vaihtoon vaikka autolla oli mittarissa vasta 180 tkm.

Useampi muisto on jäänyt noista omistakin vähäisistä vuoroista mieleen. Päivä- ja yövuorolla oli eroa kuin päivällä ja yöllä. Vika ajamani vuoro oli vappuaaton iltavuoro. Melko surrealistinen näky katsoa menoa selvinpäin ratin takaa. Mieleen jäi naamatatuoitu aineiden käyttäjä jolta ei yllättäen löytynytkään rahaa. Yksi karkurikin onnistui osumaan kohdalle. Yhtä sokeaa asiakasta tuli talutettua kaupassa missä hän tiesi metrin tarkkuudella kertoa mitä pitää hyllystä ottaa ostoskoriin. Vaikka lyhyt oli tuo taksisuharin ura niin se on jäänyt ihan positiivisella tavalla mieleen. Tympeintä oli se tolpalla norkoilu. Vaikka öissä oli omat negatiivisetkin puolensa, niin yleensä ajoa oli kiitettävästi.

Eka oma auto oli Opel Ascona -71 1.9l koneella. Auto tuli ostettua jo ennen kuin olin saanut kortin. Olisi tullut varmaan halvemmaksi ajaa tuon auton kanssa ajetut kilometrit taksilla. Mutta tuli opittua tekniikasta ja korjaamisesta melko paljon... (hitsausta, jarruremontti, kone- ja kytkinremontti, kerran tuli vaihdettua peräkin kuin ei kestänyt burnutteja).

Inssissä tuli käytyä kolme kertaa, kaikki ekalla kerralla läpi. Ensin opetusluvilla AB-kortti (A tuli tuolloin vielä kaupantekijäisinä). Samalla kuin ajoin pikku-e:n niin tuli käytyä sen verran autokoulussa kuorma-autotunteja että sain ajettua samoilla kirjallisilla myös C-kortin.

Oma ajotyyli on ollut joskus vähän turhankin vauhdikas. Ylinopeussakkoja on tullut joku kappale, pääosin kylläkin rikesakkoja. Pari autoa on lähtenyt kolarin jälkeen lunastukseen. Toisessa olin itse syyllinen, toisessa raitiovaunu, mikä on melko harvinaista...
« Viimeksi muokattu: 26.01.2020 kello on 16:50 »

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:02
  • Lempäälä
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #86 : 26.01.2020 kello on 21:40 »
Ois paljon kerrottava, kuolon kolarista lähtien Venäjällä.Mutta en jaksa kirjoittaa.
   Paljonhan sinä kirjoitat. Thumb
   Kirjoita monessa osassa, monena päivänä, niinkuin minäkin, kaikki yli kolme riviä sisältävät jutut. ;D

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:06
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #87 : 26.01.2020 kello on 22:14 »
Miettiessäni seuraavaksi tulevaa aihetta, huomasin, että autoluettelosta puuttuu yksi auto.

Olihan mulla Saab 99:kin.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla: 5.01.2022 kello on 12:17
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #88 : 27.01.2020 kello on 17:35 »
Tässä alottelen kertomusta Yrjön pyynöstä! Elettin -90 lukua, ja eka reissu Moskovaan. Lastattiin Mikkelesissä, lehti kuorma päälle, viisi suomi rekkaa yhteensä.Eli Suomi painos 7lehdästä. Viisi autoa lähti Mikkelistä Nuijamaalle, kaikki ok Thumb Rajalla myös, Sitten Alkoi tapahtua, Pietarista kaikki ok vaikka reilu pari tuntia ohitus, just olivat tekemässä, ns.ohitus kaistaa pietarin ohi.Mutta kun päästiin ohi pietariiin, 53km matkaa tosnoon. Meille tuli äkki lähtö venäjälle,ei ollut edes puhelinta joka toimiiTosno noin 50km, sitten se tapahtu, Lada merkkinen Auto keulaan ja kuski kuoli. Syynä Suomailais Rekan ohitus into sulku viivalla.Siinä oltiin vähän aikaa parkissa, ja kaverit jätti yksin siihen. Sit tuli virolais kuski siihen ja kysy, jotta tarviinko tulkkaus apua ja vastasin jotta joo, kun olin yksin. Siitä sitten terveys keskus, vasta kolmas ok Thumb Ja sen jälkeen kopille ja nippu papeirta alle kirjotus. Josta ei tietoa mihin nimen laitoin. Ajokortti jäi sinne.Ja ajattelin, asian niin jos tästä selviä, niin ei tule Suomessa paikkaa josta en selviä. PS.jotka jätti minut yksin, niin sai selkäänssä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Tosno
Ja lisää Autoilusta karja hommista.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:06
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Vs: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.
« Vastaus #89 : 28.01.2020 kello on 21:43 »
Se seuraava aihe on kaupanteot.

Melkein kaikki kaupat olen tehnyt autokaupoissa ja niistä melkein kaikki olivat vaihtoja. Mutta tuo em. Saab oli ostettu suoraan edelliseltä omistajalta. Kauppa oli siinä mielessä onnistunut, että siinä ei ollut mitään piilovikoja ja auto palveli erittäin hyvin meilläoloaikansa.

En ole ihan varma autojen järjestyksestä, mutta mielikuva on, että Saab seurasi Renault 18:ta. Saabin siis ostin käteisellä suoraan ja Renault jäi muutamaksi vuodeksi seisomaan pihan koristeeksi. Aikansa pihassa seisottuaan eräs naapuri kysyi myisinkö Rellun hänelle. Sanoin, että ihan mielelläni. Se oli sitä aikaa, että Suomesta myytiin uudelleen itsenäistyneeseen Viroon käytettyjä autoja. Sinne tämäkin meni kun naapuri oli hieman entrannut sitä.

Seuraavalla kerralla oma tarinansa kun VW 1600 bussi/paketti vaihtui Peugeottiin.