Siinähän lukee keskellä, 'Keimola'.

  Joo sen kyllä näin, ja radankin. Hataran muistini mukaan, "seikkailin" jossain niillä main kun tohon karttaan on merkitty suota??

  Joo sen kyllä näin, ja radankin. Hataran muistini mukaan, "seikkailin" jossain niillä main kun tohon karttaan on merkitty suota??

Juu, Isosuo ja sen itäpuolella kulkee Laavatie - suurinpiirtein vanhan kartan mukaisesti. Ainakaan pari vuotta sitten ei ollut autolla ajokunnossa, mutta maastofillarilla menin läpi etelään. Siinä on muistaakseni yksi isompi mäki.. Moni noista Keimolan radan teistä on ollut vuosikymmenet kaivettuna poikki. Fillaria joutui kantamaan yli "ojien". Toissa talvena taisin ajaa Varikkotien/-kaarteen ympäri 20cm hangessa voortilla - ei vaan päässyt läpi Laavatielle, ympyrätie. Nyt saattaa olla jo muuttumassa ja läpikulku tulevaisuudessa kun sinne tehdään rinnakkaistie 130:lle (Keimolanmäki)

Ensimmäinen autoni oli siis Mosse 407, niin kuin olen jo maininnut. Seuraava oli Vauxhall Victor. Sillä opetin vaimon ajamaan. En muistanutkaan, ennen kuin Yrjö mainitsi, erästä seikkaa. Eli käsijarrun sijainti. Niin kuin Yrjö sanoi, että sen piti olla opettajan ulottuvilla. Vauxhallissa se oli ohjauspylväässä. Onneksi sentään sen oikealla puolella. Oli hieman nippanappa, että katsastaja hyväksyi sen. Onneksi kuitenkin hyväksyi.

Ja vaimostahan tuli ihan hyvä kuski.


Jaaha. Muisti palaa pätkittäin niin kuin Uuno Turhapurollakin. Eipä Vauxhall ollutkaan toinen vaan vasta kolmas autoni. Välissä oli Ford Anglia pakusta tehty henkilöauto.

    Joo oli mossessakin 402-407 käsijarru siinä ohjausakselin oikealla puolella.
    Myös rattivaihde oli pop silloin. Meidän kiilanokka mossessa oli lattiavaihde, niissäkin uudemmissa oli rattivaihde. Amerikkalaisissa kun oli 3 hengen etupenkkejä, lienee tuonut sen muotiin? Ainakin Volvo ei muistaakseni sortunut tuohon muoti-ilmiöön. Vaan oli suoraan laatikkoon menevä keppi, joka sittemmin tutun rouvan kyljen murjoikin kolarissa pahaksi. Eiköhän 200 sarjassa ollut tämä ominaisuus poistettu.
   
   Taisi olla vuosi -80, silloisella työpaikallani oli muistaakseni kasivitonen kaksiakselinen Volvo kuorma-auto. Se oli senverran vanha, että oli tasavirtalaturi jonka perässä alipainepumppu nestejarruille. Käsijarrukin oli kardaaniin, eipä paljoa pitänyt koskaan. Yleensä olen aina ollut huono tyhjäkäyttelemään, sitä oli pakko, kun montaa starttausta ei samana päivänä kärsinyt, vaikka yön olikin verkkolatauksessa.
   Syksyisenä iltana olin kaksi vuotiaan poikani kanssa hakemassa rankoja metsästä. Harvinaista täällä Lempäälässä että metsässä voi ajaa autolla, yleensä täällä sellaista louhikkoa, ettei maataloustraktorill akaan ole asiaa.
   Volvo tietenkin hyrskytti valot päällä. Minä heittelin rankoja lavalle. Sen ikäiset pojat tietenkin menee rattiin ”ajamaan”, ihan käskemättäkin. Välillä tietenkin mun tartti nousta lavalle rankoja oikomaan. Kerran lavalla ollessani Volvo lähti liikkeele, hiljaa tietenkin. Mulle tuli kiire kuitenkin, sillä olihan puita likellä. Hyvin ehdin hätiin, ei vahinkoa. Oli perä pienemmällä, poika saanut ykkösen päälle helpolla. Se oli ronkeli vaihdettava vauhdissa, painoi kytkintä tai ei, varattua tuuttasi mielellään, ellei kierrokset osuneet kohilleen. Tietääkseni poika ei senkoommin ole yli 3.5 tonnisten rattiin koskenut.
   Jälkeen päin oon naureskellut. Jos olisin kompuroinut itseni pyörän alle- lööpeissä olisi lukenut kaksivuotias poika ajoi isänsä yli kuorma-autolla.

Meillä oli kotona piikkinokka Skoda. Isä kun ajoi tankille, meitä penskoja hävetti, kun konepelti piti avata tankkausta varten. Tankki oli nimittäin kojelaudan edessä moottoritilassa.

Ensimmäinen autoni oli Fiat 128,ihan moitteeton peli.
Karmeimmat kokemukset ajettavuudesta Datsun 120 Y-mallista, se lähti äkkiä vaihtoon.

Minulla myös eka oli Fiat 1100  https://www.nettiauto.com/fiat/1100/10825084
Maksoi 750mk. 

Vielä yksi muisto koskien Mosseani. Silloin sai pysäköidä asumani talon edessä ihan vapaasti molemmin puolin katua. Toisella puolella katua oli tyhjä tontti, jokalienee osottanut rahoitusta, että siihen rakennettaisiin. Tämä aiheutti sen, että meidän puoli katua oli yleensä aina täyteen pysäköity autoja. Minä en viitsinyt tumkea jätettyihin väleihin, kun kadun toinen puoli oli aina lähes tyhjä. Jaksoin kävellä kadun yli tullessa ja lähtiessä.

Eräänä lumisena talvena keksi sen toisen puolen auraaja hauskan kepposen. Aamulla kun minun piti lähteä, niin sekä edessä että takana oli n. puolen metrin kasa lunta. Onneksi se ei ollut ehtinyt jäätyä. Veihän se tovin aikaa, että lapioin edestä lumikasan riittävän matalaksi päästäkseni lähtemään. Välttääkseni vast´edes tämän vaivan, etsin sen jälkeen sopivan paikan Mosselle, missä ei luotu lumia eteen eikä taakse.

Karmeimmat kokemukset ajettavuudesta Datsun 120 Y-mallista, se lähti äkkiä vaihtoon.

   Sua ei sitten vaivannut enoni mainitsema "penikkatauti".
   Tuo Datsunihan kun kulki mielellään kahva edellä.

Minulla myös eka oli Fiat 1100  https://www.nettiauto.com/fiat/1100/10825084
Maksoi 750mk. 

Onpa ollut kaunis auto😊 ihan mahottoman söpö👍👍

   Sua ei sitten vaivannut enoni mainitsema "penikkatauti".
   Tuo Datsunihan kun kulki mielellään kahva edellä.

No ei vaivannut . Kerran se sai nelostiellä semmosen orkun, että näytti ojaan reissu päättyvän. Oli ilmeisesti lukemattomissa nivelissä välystä, ja rupesi resonoimaan

   
    Talvella-81, ajoin ajoin työpaikkani kuorma-autolla, 50-luvun Tampere-Hämeenlinna ”valtatietä” Tarttila-Kuurila välillä. Firman pääosakkaan poika (n.24v.) oli kyydissä. Tuuli lumen kanssa oli kiillottanut eräällä aukeella tien jään sileäksi, yhdessä mutkassa ei etupyörissä ollut mitään tuntoa, käänsin vain vähäsen, odotin että reunassa olisi karheampaa, niin olikin ja Volvo alkoi kääntyä hiljaa, tiellä säilyttiin nippa nappa. Jarruun koskeminen tai ratin liikaa kääntäminen olisi ehkä vienyt ”laitumen” puolelle? Joskus tuosta hämäläisestä hitaudesta hyötyäkin?
   Kysäisin vieressä istujalta, huomasitko mitään erikoista, ei ollut huomannut.Sanoin että äsken ei tiellä ollut minkäänlaista pitoa hetkeen, onneksi reunassa oli, ilman sitä oltaisiin ”peltohommissa”.
  Kun on painoa, se pitää jonkin verran, sikäli kun on kitkaa, jos on ihan peili jää, ei painokaan auta, ilman piikkejä.

Sitten tuli vaihe, jolloin ei päivätyöstä saamani palkka oikein tahtonut riittää asunnon maksamiseen ja elämiseen. Eikä siihen auttanut kerran viikossa suorittamani mainosten jakokaan. Työni oli epäsäännöllistä, joten jäi ylimääräistä aikaa. Näinpä ajattelin, että taksista voisi saada vähän enemmän tuloa. Lisäksi olin seurannut erästä muualta muuttanutta työkaveria, että hänkin oli pystynyt läpäisemään taksikuulustelun. Miksi en minäkin?

Niinpä hankin palomiehen käsikirjan ja pänttäsin siitä lisää kaupunkituntemusta. Kuulustelu oli kaksi vaiheinen. Siinä oli ensin kirjallinen osa. Sen läpäistyäni seurasi katukuulustelu ja se on jäänyt hyvin mieleeni. Siinä kuulustelija sanoi kadun nimen ja sitten kuulusteltavien luettelosta nimiä siihen saakka kun joku tiesi sen. Sitten uusi katu, nimet jne. Tämä oli minulle helppoa kun tunsin kaupungin ja tiesin kadut. Enimmäkseen minulla oli hyvää aikaa miettiä, missä se katu sijaitsi kun edellä oli monta, jotka eivät tienneet. Aina välillä kuulustelija kuitenkin antoi minullekin uuden kadun jotta ei jäisi pitkää miettimisaikaa. Hieman sääliksi kävi listassa minun jälkeeni olevaa, kun sai usein uuden kadunnimen mietittäväksi. Minä pääsin pois sieltä ensimmäisenä. Lähtiessäni kuulin kun kuulustelija sanoi jääville "Näin pitäisi kadut osata".

Siltä ajalta minulla on vielä koppalakki muistona autotallissa. Olin sitten kolmisen vuotta renkinä useammalle isännälle.

Ajoin syksyllä -87 hirvikolarin G-Mersulla.

Jos alla olisi ollut oma Fiat 124 en kirjoittelisi tässä, vaan olisin todennäköisesti jäykän ohjausakselin seivästämä tai linttautuneen katon murskaama.

Elämä on. Tien päällä siitä voi päästä eroon hetkessä.

Elämä on. Tien päällä siitä voi päästä eroon hetkessä.

Näin on.
Ajelin vuonna kivi ja keppi Sätkällä kohti Isoa Slummia.
Hirvi tuli oikealta.
Onneksi oli syvä oja ja kaide, eikä askel sopinut, partakarvoista (hirven) jäi vaan jäljet tuulilasiin!
Hetken siinä kuljimme rinnakkain ja hirvi hävisi takaisin etuoikealle...