Karavaanarin keskustelut > Tarinoita Suomesta ja maailmalta

Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.

<< < (37/40) > >>

seppoko:
En muista, olinko kirjannut Ruåtsin matkan paluusta Suomen puolella. Mutta jos olin, niin kertaus on opintojen äiti.

Olimme päässeet Mossellani laivasta ulos ja suuntasimme kohti Helsinkiä. Mosse oli jostain syystä "huonossa hapessa" eikä suostunut kulkemaan kuin 65-75 km/h jos sitäkään. Jossain vaiheessa, aika pian kuitenkin, laivassa olleet turistibussit saavuttivat meidät. Silloisella kapealla ykköstiellä oli tietenkin hankalaa ohitella. Mutta hiljalleen yksi bussi kerrallaan letka pystyi ohittamaan  meidät. Aikanaan sitten pääsimme Lahnajärvelle, jossa kävimme kahvilla. Nämä ohittaneet bussitkin olivat siellä. Mutta kun niissä oli paljon väkeä, niin ehdimme ennen bussien matkustajia nostamaan pyllymme tuoleista ja lähtemään kohti ulko-ovea. Silloin, vai olikohan se ulkona Mossen ovella ollessani, kuulin jonkun bussikuskin mainitsevan ja tarkoittaen meitä, että nyt se taas on kohta tiellä ja ohitettavana. Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta sanoma oli tuon kaltainen ja selkeä. Niinpä jonkun ajan kuluttua alkoi taas se sama ohitusralli. Vaan hengissä siitäkin selvittiin puolin ja toisin.

Sainhan minä Mossen sittemmin kotona korjattua, en vaan muista mikä vika siinä silloin oli. Niin yksinkertainen Mossen tekniikka oli, kuten yleensä muidenkin silloisten autojen, että minä osasin jotain tehdä tekniikan temppuillessa.

seppoko:
Palataanpa taas historian havinaan. Miten alkoi ja millä minun leirintämatkailuni?

60-luvun puolessavälissä menin töihin työnantajalle, jota sitten palvelin lähes 40 vuotta. Työni oli alussa yleensä aina reissutyötä, jota tehtiin kotipaikkakunnalla ja myös ympäri Suomea. En tiedä kuinka yleistä oli, että kun sai matkapäiviltä päivärahaa, niin siitä piti maksaa myös yöpyminen. Mutta tällä  työnantajalla ainakin oli. Niinpä piti aina löytää edullisia yöpaikkoja. Niitähän olivat leirintäalueet lämpimänä aikana. Osittain olimme mökeissä ja  joitakin öitä tuli nukuttua yhtiön auton lattialla. Eräällä reissulla "törmäsimme" teltan valmistaja A.Hupliin. Hän valmisti murtoharjatelttoja. (En laita suoraan kopiota nettikuvasta tekijänoikeuden takia). Tässä blogissa http://timoninreissut.blogspot.com/2013/06/43-kokko-treffen.html kolmannessa kuvassa on sellainen. Useat, kuten minäkin, ostivat näitä silloin. Minä ostin siihen vielä saman kokoisen katetun eteisen. Näissä sitten asuimme leirintäalueilla, jos ei oltu mökeissä, kesä tai kaksi. Työnantajalla muuttui päivärahakäytäntö ja aloimme yöpyä hotelleissa, koska se maksettiin laskua vastaan erikseen.

Näin se alkoi. Ja leirintäalueet ovat edelleen tuttuja yöpaikkoja, ainakin välillä. Kalusto on toki hieman muuttunut.

Yrjö:
  ^Samannäköinen meilläkin oli käytössä, paitsi "harjahirsi"on siinä sisällä, se on edelleen tuolla romuvarastossa.
  Vuonna -69 lainasin sen veljeltäni, pari vuotta myöhemmin ostin sen. "Puskatelttailua" tuon naisen kanssa, joka edelleen asuu meillä,enimmäkseen harrasrettiin. Huonona teltailijana hän sitten myöhemmin sijoittikin perintörahansa vaunuun. Minä telttailen edelleenkin uudemmalla teltalla.

seppoko:
Sitten alkoi tulla perhettä, niin piti suurentaa telttaa. Seuraavaa kutsuttiin silloin "huvilateltaksi". Ei siinä kuitenkaan ollut kuin erillinen n.2x2metriä makuuosasto, karvan verran isompi oleskelutila ja  lähes saman kokoinen etukatos.

Sitä seuraava sitten likin pohjaltaan pienempi mutta huomattavasti mukavampi ja nopeampi pystyttää. El telttaperävaunu Combi Camp 2000. Eikä tarvinnut kovin tarkka olla maastostakaan, kun moemmat osat, makuuosa ja oleskelutila, olivat vanerin päällä irti maasta. Makuuosa pyörin päällä ja oleskelu n. 10 senttisen kehikon päällä. Ja vaunu päällähän olisi voinut ajon aikana kuljettaa tavaraa, vaikka polkupyöriä tai vastaavaa.

Tähän telttaperävaunuun liittyy pieni yksityiskohta liittyen veturiin. Minulla oli silloin kuplavolkkari. Siihen en saanut Kuopiosta koukkua. Jouduin sen hakemaan Joensuusta. Sehän oli verraten iso "laitos", kun se tukeutui taka-akseliin saakka. Pystysuuntaiset tuet tulivat puskurin tukirautoihin. Sitten se vielä piti katsastaa. Kun minulla oli talvikäyttöä varten pohjan suojapelti, niin tulinkatsurilta kysyneeksi, että saako koukun poistaa talvisuojaa varten. Siihen tuli jyrkkä kielto. Kun se on kerran katsastettu, niin sitä ei saa poistaa. Minä kuitenkin poistin, kun pidin lämpöä talvella tärkeänä enkä tarvinnut silloin koukkua. Taitaa rikos olla jo vanhentunut.

Viimeinen pisara telttailua kohtaan koettiin Punkaharjulla. Olimme lähteneet lomareissulle kokemaan ja näkemään kauniita maisemia kauniilla ilmalla. Mutta Punkaharjun leirintäalueella iski kova ukonilma. Vettä tuli sellaisella voimalla, että sitä triiskui telttakankaan läpi. Niinpä levitimme teltan katolle muovin. Ja kun ukonilmaan yleensä kuuluu kova tuuli, niin vaimon kanssa pidimme muovin päistä kiinni, ettei tuuli vie sitä. Samaala katsekin silmäkulmasta niitä muutamia matkailuvaunuja, joissa väki istui sisällä nauttien juomia ja ruokia myräkästä väliitämättä. Silloin jokin naksahti, että tuollainen pitää saada. Niinpä loman jälkeen alkoi tutkinta minkälaisia vaunuja ja missä voisi löytyä. Ja löytyihän sellainen aikanaan. Se historia onkin jo kerrottu aiemmin. Ensimmäinen vaunuhan oli Adria 305.

seppoko:
Onhan mulla ollut pari koneella käyvää kaksipyöräistäkin. Ensimmäinen niistä oli satapiikki Peugeot. Ja toinen PiaggioX9 Amalfi, 180 kuutiota. Kumpikin oli skootterimallia. Pari pientä sattumaa kummankin osalta.

Olin lähdössä kotoa kohti kaupunkia. Tie oli paikallistie, joka on etuajo-oikeutettu. Lähestyessäni erästä risteystä, näin jo etäältä, että kärkikolmion takaa oli tulossa kuorma-auto. Kun tulin lähemmäksi risteystä, niin auto lähti hitaasti liikkeelle. Kuski katsoi minua ja nauroi sekä pysäytti autonsa eteeni. Ei siinä mitään vaaraa ollut, mutta kaikenlaisia k***päitä sitä liikenteesä onkin. Kun olin pysähtynyt, niin sitten hän jatkoi matkaansa naureskellen.

Toinen tapaus tapahtui Piaggiolla. Olin ajamassa moottoritiellä. Vastaan oli tulossa poliisiauto. Huomasin, että se hiljensi jo ennen kuin olimme kohdakkain. Lopulta se pysähtyikin ja kuljettaja astui ulos. Minusta näytti, että hän taisi kiikaroida perääni. Peilistä havaitsin, että auto poistui eteen päin. Oletukseni on, että he, polliisit, luulivat ajavani mopolla moottoritietä. Nimittäin kauempaa katsottuna oletan, että minun koon suhde Piaggion kokoon on suunnilleen sama kuin jonkun 15-vuotiaan kollin koon  suhde moposkootterin kokoon. Todennäköisesti toteamallani kiikarikatselulla hän näki rekisterikilvestä, että moottiritiellä olikin "oikea moottoripyörä", vaikkakin skootterimallinen, eikä aiheuta toimenpiteitä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu