Aihe: Autoilu-urani historiaa, sattumia ja tapahtumia.

Olin skootterimiehiä ja ensimmäisen auton hankin vasta nuorena aikuisena. Tällä Hilman Impillä ajelin kovaa lumista tietä Kuopiosta maalle likkakaveria noutamaan. Impi karkasi metsään.

Keväällä vaihdoin TippaRenun ja likkakaverin. Hänestä tuli vaimoni.

Impi karkasi metsään.
Keväällä vaihdoin  likkakaverin.

Eikös pitäisi sanoa, että hankin uuden...?   

Nyt olen päässyt vuoteen, jona täytin 18. Syntymäpäivä on keväällä ja silloinhan tietenkin nuorella miehellä kääntyy ajatukset ajokorttiin. Vanhemmillani  oli hiukan tiukkaa taloudellisesti. Mutta leipää saatiin ja leivän päällekin saatiin jo silloin "Oivariinia".  Jälkeen päin äiti kertoi, että sekoitti voita ja margariinia eivätkä pojat huomanneet mitään. Eikä kysmykseenkään tullut, että isä olisi opettanut, jos se silloin olisi ollut mahdollistakaan. Sitä en tiedä.

Siis autokoulu tuli ajankohtaiseksi vasta saatuani kesätöistä palkkaa. Niinpä heinäkuussa sitten menin sinne. Liikennemerkkien opettelussa minulla tuli erimielisyyttä opettajan kanssa. Ja väitän vieläkin, että olin oikeassa. Opettaja kertoi, että yksisuuntaisen kadun merkki sijaitsee kadun loppupäässä ja minä väitin sen olevan alkupäässä. Eipä tuon sijaintia kai missään tentissä kysytäkään, niin eipä sen väliä sikäli. Eikä sitä koskaan selvitetty lopullisesti.

Jonkun aikaa istuttuani tunneilla ja ajettuani autolla, tämä sama opettaja kertoi, että  erään hieman iäkkäämmän naisen piti mennä kokeeseen. Niitä kun piti varata etukäteen ja toivoa, että silloin olisi sopiva oppilas sinne. Opettaja sanoi, että mieluummin hän lähettäisi minut sinne mutta kun minun ei tunnit riitä. Niiinhän siinä kävi, että tämä nainen ei selvittänyt tenttiä. Taisi vielä jäädä opettelemaan kun minulla oli jo ajokortti taskussa.

Aikanaan sitten minäkin kävin kirjallisessa ja ajokokeessa. Kirjallinen ei mennyt ihan virheittä, mutta läpi kuitenkin. En tiedä kuinka pitkiä ajokokeet yleensä silloin olivat, mutta luulisin, että ei helpompaa voinut olla kuin minulla oli. Olin silloin kesätöissä VR:n Ovelta ovelle auton apumiehenä. Olin kuskin kanssa sopinut, että voin kesken päivän käydä kokeessa. Näin tapahtui ja kuski ajoi perässä noutaakseen minut kokeen jälkeen.  Jossakin vaiheessa inssi ihmetteli, mikä tuo meitä seuraava auto on? Kerroin sen. Ehkä minun ajosuoritukseni ei ihan täyttänyt kaikkia vaatimuksia? Minulla kun oli aina tyhjä kaista mihin mennä, kunhan vaan laitoin vilkun päälle. VR-kuski meni aina heti sille kaistalle estämään muita tulemasta. Silloin tämä ajokorttiajojen vastaanottajat olivat Helsingin Kuusi- tai Mäntytiellä. Minun ajoni meni Mäntytie, vasemmalle Tukholmankatu, oikealle Mannerheimintie, vasemmalle Reijolankatu ja oikealle Urheilukatu. Siihen parkkiin, seuraava oppilas rattiin ja minä jatkamaan työpäivää. Hyväksytty suoritus. Kuorma-auto kortti, joka myöhemmin muuttui ABECE-kortiksi, taskuun niin kuin silloin meni pykälät. Auto oli, muistaakseni, nokkamallin Volvo.

  Kun tuo 18 ikä lähestyi, oli luonnonnollista että isä otti opetusluvan, pienessä maalaistalossa kun elettiin paremminkin luontaistaloudessa. Tuolloin oli vaatimuksena, että opettaja ylettyi käsijarruun, joka totenkin piti. Olin moottoripyörä kortin hankkinut opetteluluvalla. Kirjallinen koe oli uutta tuolloin, ajokoe oli näköetäisyydellä konttorista.
   Auto inssiin tarvittiin oikea kouluauto jossa polkimet. Piti tunti tai toinenkin ottaa jotta auto tuli tutuksi. Insiajosta tuli mieleen: Inssi sanoi tarviiko meidän näin hiljaa ajaa, kun ajoin erään perässä. Tarjosin monoa, ei hän maininnut ylinopeudesta, hyväksyntä tuli.
  Isä maalaisena ei osannut ajaa kaupungissa, sillä minäkin selitän, etten tuolla kaupungeissa oikein osaa ajaa.
    Kun ikää karttui olikohan 21??  kuorma-auton ammattikorttia varten piti taas pari tuntia ajaa kuorma-autolla opettajan kanssa. Koe oli normaali lista johon ”veikattiin” rastit ruutuihin. Ajosta jäi mieleen. Mulle osui ”pelätty” Vähämäki, jossain vaiheessa hän nosti polvet ylös, kun ajoin ahtaaseen väliin, ei kuitenkan painanut polkimia. Joten hyväksyntä tuli, vielä kysyi kun painoin mersun sammuksiin. Mitä nyt tapahtui? Sanoin että ruiskutuspumpulta loppui syöttö, tai jotain sinne päin. Joten hyväksyntä tuli.
   Hänellä oli kuulemma niitä kysymyksiä. Kauppiaan pojalta oli kysynyt millä tulit? vastaus: kuorma-autolla toin viljakuorman tullessani. Eräältä oli kysynynyt: vieläkö siellä Narvan myllyllä on imukaasu (puukaasu) moottori. Oikea vastaus, on. Kerrottiin myös että hän oli määrännyt poliisiauton ajokieltoon tien päällä huonon kunnon takia.
 

Mulla oli myös inssiajossa hauska sattuma - vasta vuonna 1984, mutta alkaahan sekin olla jo historiaa.
Kokeet pidettiin siihen aikaan autokoululla, ensin kirjallinen ja sitten ajo.  Sain puhtaan kirjallisen akana valmiiksi ja toinen odotteleva Insinööri lähti sitten heti ajattamaan. Mentiin Scanian hyttiin ja kehotti käynnistelemään. Aloin käskystä työhön ja tämä inssi kauhtui kyselemään "ETKÖ MEINAA HEHKUTTAA OLLENKAAN" - minä siihen heitin suoraan "ei tässä ole hehkutusta, tää on suorasuihkudiesel"  No inssihän ei uskonut vaan tutki hyvän tovin rattilukkoa ja hallintalaitteita. Kehotti sitten laittamaan käyntiin - ja nätistihän se lähti aamun ekalle startille ilman hehkutusta.

Sitten paineita odotellessa kehoitti kertomaan KAIKKI hallintalaitteet - no luettelin kaikki nippelit mitä siinä Skanian hytissä oli ja lähdettiin sitten tienpäälle.  Kun oli ajettu kierros ja palattiin samaan ruutuun parkkiin autokoulun pihaan sain yhden huomautuksen - yhdessä paikassa oli koululaisryhmä pyöräilemässä - osa oli mennyt jo tien yli ja sitten yksi poika katkaisi jonon jo kaukaa ja koko häntä pysähtyi odottamaan - ajoin siis pysähtymättä jonon välistä - olis pitänyt kaikesta huolimatta pysähtyä odottamaan ja viittilöidä jono jatkamaan - no kortti tuli ja tuon säännön muistaa aina sen jälkeen

Dieselin käynnistykset oli tullu tutuksi jo hyvän aikaa kun oli tullut ajeltua Bedfordilla ja Mitsubishillä pitkin maita ja mantuja - piti kuitenkin opettajalta vielä varmistaa asia ja kertoi minun olleen oikeassa - Insinööri sai kyllä epäilemään itseään

Minä ajoin kortin -69/-70 vuoden vaihteessa. Koulun auto oli perusvihreä mersu kuorma-auto, ilman ohjaustehostinta. Se joka oli ajovuorossa ekana sai vääntää pakkas aamuna isosta ratista tosissaan, että sai pyörät kääntymään.
 Sitten, muistaakseni -74 antoivat uuden kortin, johon kirjaimia pitkä rimpsu. 

Kävin myöhemmin ajamassa lisää c kortin ja kun inssiin piti lähteä niin joku oli jättänyt Volvon valot päälle edellispäivänä. Sen verran oli hermo tiukalla että käskytin autokoulunopettajaa aika tiukasti joka tekikin työtä käskettyä ja kytki apukaapeleita vaikka oli sitä mieltä ettei minun 123 diisselimersun 12v akusta voi mitenkään antaa virtaa kun Volvossa oli 24v ensin hetki toiseen akkuun sitten toiseen ja hrum sanoi Volvo. Inssikin meni läpi.

Mites ne keinosiementäjät?
Muistikuvani mukaan ne ajoivat lähes aina kuplavolkkarilla.

Ainakin meilläpäin oli -60 luvulla "kravattisonneilla" kuplat.

Mun eka auto oli -67 Taunus 17M V4 koneella. Siis vuonna -77. Tuota kun muistelee että kyseessä oli 10 vuotta vanha auto niin eipä tänäpäivänä ole -09 malliset vielä noin pahoin ruostevikaisia ja koneremppoja tehtyjä mitä tuo oli. En voi mitenkään hyvällä muistella "vanhoja hyviä aikoja" jolloin autot olivat autoja ja kestivät vaikka kuinka kauan.

Kuorma-autoilija Elijaksella oli Plymouth 70-luvun alussa.  Kerran oltiin hänen kyydissä tulossa Isän työmaalta. Saavutti matkalla polliisiauton. Plymouthissa kesärenkaat alla ja liukas talvikeli. Elijas polkaisi kaasua kommentilla "minähän en paskalakkien perässä ajale" ja luisteli edelle.
Ajotapavalmennusta lapsille 70-luvun alun tyyliin

😄😁👍👍Asenne kohillaan

Ensimmäisen henkilöautolla ajoni jännityksen muistan kuin eilisen päivän. Ei edes inssiajo jännittänyt sen rinnalla.

Minun kaverini olivat pari vuotta nuoremmat kaksospojat. He olivat suunnattoman innostuneita minun kortistani. Niinpä he saivat isänsä lupaamaan, että ajan heidän melko uudella 17 "metrisellä" Taunuksellaan. Niinpä autoon mennessä polvet tutisivat ja sydän läpätti. Pojat istuivat takapenkillä ja isänsä pelkääjän paikalla. Onneksi pojat olivat hiljaa. Taisi ehkä heitäkin hieman jännittää.

No, ajo meni melko hyvin. Kolariakaan en ajanut. Vähän lipsahti ylinopeuden puolelle. Olihan henkilöauto ihan eri peli kuin kuorma-auto. Siinä onneksi sitten karisi jännitykset eikä enää tarvinnut jännitellä kun sain ajaa meidän autoa.

Olin skootterimiehiä ja ensimmäisen auton hankin vasta nuorena aikuisena. Tällä Hilman Impillä ajelin kovaa lumista tietä Kuopiosta maalle likkakaveria noutamaan. Impi karkasi metsään.

Keväällä vaihdoin TippaRenun ja likkakaverin. Hänestä tuli vaimoni.

Serkkumies oli autoharrastaja ja annoin impin hänelle jokamiesluokkaan ajokiksi. Hänellä oli viritysosia, kansi ja kaksoiskaasuttajat. Autoa sitten hitsailtiin ja kevennettiin ja hinattiin toisella aisan perässä paikallisiin jääajoihin. Sliksseillä se oli hauskaa yhden talven, mutta sitten tuli piikkirenkaiden aika ja lopetin homman.

Se oli sitä aikaa. Nyt en pidä ollenkaan äänekkäistä ja saastuttavista autokisoista.

   
  Enoni oli autokoulua pitänyt jo sotia ennen, hän myös opetti isäni ajamaan. Isä oli nelikymppinen, eli hiukan vanha etulinjaan, hän oli sota-aikana autokuskina Nuutajärven kartanossa. Eno oli myös aktiivisesti mukana autokoululiitossa, hänen hautajaisissaankin oli liiton edustajat tuomassa seppeleen.
   Eno aina puhui että nuoria miehiä vaivaa penikkatauti! Minuakin se varmaan vaivasi pitkään, nyt on vaihtunut vanhuuden höperyyteen. Tulee mieleen, jos mulla olis nuorena ollut 200 kulkeva vehje, olisinko hengissäkään? Tähän asti on päästy yhdellä laastarilla, siitä myöhemmin.
   Helpottamaan se alkoi kun liityin autourheilijoihin reiluna parikymppisenä. Ajoin melkein kaksi ralliakin. En kuitenkaan kymmentäkään vuotta ollut mukana, ei ollut minun lompakolle sopiva harrastus, mutta penikkatauti pikkasen helpotti.
   Olin kait sinä keväänä -67 päässyt armeijasta, tämä tapahtui myöhemmin sinä kesänä:
   Tulin aamuyöstä kotiinpäin tuttua mutkaista kylätietä, mosse 407:kalla. Sain kiinni kuplan, yritin pienillä suorilla ohi, kupla kuitenkin kiihdytti, eikä mossekaan mikään raketti ole, joten en päässyt ohi. Mutkiin hän kuitenkin jarrutti kovin, kuski ei ilmeisesti tuntenut tietä, niinkuin minä.
     Siihen aikaan siellä aamuisin ei yleensä kulkenut kun maitoauto myöhemmin, joten vastaantulijoita tuskin on. Tuli pidempi suora, lähdin taas ohitukseen, sama toistui. Mossessa oli sen verran vikaa, että kävi 3:mella vähän aikaa jos oli hiljaa ajettu. Niin nytkin, vasta kun pääsin kuplan rinnalle, lähti 4:jällä käyntiin. Sen verran pitkäksi ohitus venyi, että en ehtinyt palata oikealle ajoissa. Siinä oli eka töyssy oikealle siirtyessä, siirtyminen tapahtuikin ilmojen halki.Seuraava heitti lisää oikealle. Kolmas ja viimeinen töyssy heitti ojaan , jota kynnin muutaman kymmenen metriä. Isoon kiveen osuessa vauhti oli tippunut aika pieneen, ei seurannut muuta kun kevyesti katolleen meno. Toisen jalkani yhden laastarin verran teloin.
   Kun kömmin pihalle höyryävästä mossesta, ajattelin sanoa kuplan kuskille jotain ohituksen estämisestä. Hän kuitenkin oli  armeija-aikainen herra kersanttini, myös siviliin päässyt, jäi sitten sanomatta. Hänellä oli mies ja kaksi naista kyydissä, nostimmen mossen pyörilleen, tai oikeastaan takapyörilleen, edessä oli kummit/vanteet/pyöränripustukset ihan paskana.
   Rouvat (ainakin myöhemmin) sanoivat olleen kauheeta katsoa, kun olin ollut aika korkealla viimeisessä hypyssä.
   Alkuperäiset kuluneet iskarit ei oo ehkä niitä parhaita hyppyihin, varsinkaan kokemattomalle?

3 kertaa auto jättänyt tielle. Aina alla matkailuauto, Ducato. Kouvola, Mäntsälä ja Varsova. Vuokra-auton aina joutunut ottamaan alle. Huumori meinannut tilanteessa loppua.

Sain sitten "varallisuuttakin" sen verran kokoon, että pystyin hankkimaan ensimmäisen autoni. No sehän oli jo aiemmin mainittu Mosse. Ostin sen isältäni, muistaakseni 200mk:lla. Tuontisäännöstely oli loppunut ja isä pystyi hankkimaan uuden Ford Cortinan.

Iso tapahtuma oli kun Mossella kävin silloisen työkaverini kanssa Ruåtsissa ajamassa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Kävimme aina Malmössä asti. Tämä matka johtui osittain siitä syystä, että suomalaisia "opetettiin" silloin laivamatkailuun. Olihan noina aikoina tullut uudet autolautat Naantalin ja Kapellskärin väliseen liikenteeseen. Apu-lehti jakoi varmaan tuhansia vapaalippuja laivoille, muistaakseni tehtäväpalkintoina. Minäkin voitin pari ja olihan ne käytettävä. Siksi Ruåtsiin.  3.9. -67 sitten piti  yö seurata telkkarista kun Ruåtsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.

Ai niin, meinasin unohtaa maininnan Mossesta.Se ei enää tuolla matkalla ollut parhaassa tikissä. Tuli ajeltua "alinopeutta". Eiku, eihän silloin voinut ajaa alinopeutta kun ei maanteillä ollut nopeusrajoituksia. No niin hiljaa kuitenkin, että samalla laivalla olleet linja-autot ohittivat meidät. Lahnajärvellä oli kahvitauko ja siellähän ne linja-autotkin olivat. Meidän kahvitauko oli lyhyempi kuin linja-autoväellä. Kun lähdimme kohti Mossea, kuulin linja-autokuskien jotain mainitsevan, että taas se on edessä. Niinpä ne sitten ohittivat taas jossakin kohtaa melko pian.

Siksi Ruåtsiin.  3.9. -67 sitten piti  yö seurata telkkarista kun Ruåtsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.

Ei sillä siirrytty järjestyksessä että ensin isommat : ekax junat, ratikat,rekat, bussit, ja sit henkilöauto viimeks  niin kuulemma tarina kertoo.