rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Meän kulkine  (Luettu 14113 kertaa)

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Meän kulkine
« : 16.08.2019 kello on 00:11 »
Terve.
Vuosia lukenu foorumia ja asiaa harrastaneena ajattelin nyt kirjoitella pientä tarinaa kulkineesta. Sen verran lyhyesti historiasta, että aiemmin tullut matkailtua 508 Mersulla ja pari vaunuakin ollut perässä. Enempi ja vähempi tullut tehtyä kosteusvauriokorjau ksia sun muita fiksauksia.
Tällä kertaa homma lähti siitä, kun vaunu tuli myytyä ja mieli alkoi tekemään ”oikeaa” asuntoautoa. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että jos kulkineen pitää olla vajaavetoinen, tulee sen olla sitten takatuuppari , joten mielenkiinto kohdistui lähinnä Mersu ja Foordi alustoihin. Tarkoitus oli hommata vehje, mitä pääsee näpertämään ja budjetti semmoinen ettei tarvi pankkia tahi rahoituslaitoksia sotkea asiaan. No, Mersu tarjonta on sillä budjetilla melkosen heiveröistä, niin päädyin sitten Foordiin. Niitä kun minun kohdalleni näyttää siunaantuneen vakioksi aina vähintään yksi (eli kokemusta on) talliin.

Kun koppaa kattelin niin Matkaaja miellytti silmää eniten kulmikkaan muodon vuoksi ja eipä mennyt kauaa kun kaupat tehtiin. Hyvästä perheestä hain -89 ransitin Matkaajan komerolla.




Sent from my iPhone using Tapatalk

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #1 : 16.08.2019 kello on 00:31 »
Kyseinen peli (vielä nimeämättä) on hyvässä iskussa teknisesti eli huollettu ja korjautettu. Kaikki noin pääsääntöisesti pelaa. Itseä taikka perhettä varten tulee sitten muokattua ja laitettua tätä.
Mieleen näin heti tuntumalta tulee seuraavaa:
-sisä valot vaihtuu ledeihin, näitä löytynee tallista jo valmiiksi
-keulalle lisää valoa kun pimenee!
-ei ole harmaavesisäiliötä tässä joten se pitää tehdä jostain. Sopiva paikka löytyy pohjasta takaa. Ehdotuksia otetaan vastaan mikä olisi hyvä aihio, joku 20-30(?) litraa...
-suurin työ onkin sitten se, että joku edellisistä omistajista on varmaan hyvää hyvyyttään tiivistellyt kaikki paikat, mutta silikoonilla
eli ulkoapäin kaikki, siis KAIKKI auki ja putsaus ja butyylimassaa tilalle.
-tämä on joskus ajettu liian matalaan rakoon ja alkovi vaurioitunut. Hyvin korjattu mutta sen varmistaminen
-tuulilasi vaihtoon
-pinta ruosteet ja koko komeuden maalaus.
-plus vaikka mitä, mitä tulee sitten esiin kun tutustuu.

Ja sitten pari askarruttavaa asiaa, jos joku voisi apuna arpoa.
-tässä ollut ilmeisesti markiisi tai jotain, ulkona on reikiä ja paikattu silikonilla (taas) niin millä nämä reiät olisi hyvä paikata ajatellen tiiviyttä ja myöhempää maalausta?

-ja kuten sanoin niin tekniikka tuntuu pelaavan ja oli mukava ajella (200km) kotia, mutta pari huomiota.
-ensinäkin kaasu poljin melko jäykkä. Pitää tutustua tarviiko joku paikka rasvaa vai mitä.
-toiseksi välillä tuntuu ”huojuvan” varsinkin perä puolelta toiselle. Eikä johtunut tuulesta. Tämäkin heti tutkittaviin asioihin... ideoita?
- ja kolmanneksi vaikka on suht hiljanen ohjaamo niin noin 80-90 vauhdissa kuuluu ujellusta joka sopivasti ottaa vasempaan korvaan. Alle 80 niin ei oikeastaan kuulu ja taas 100 vauhdissakaan ei. Ja lähinnä veto päällä, loppuu kun nostaa jalan kaasulta.
-ja vielä bonuksena, kun nostaa nopeasti jalan kaasulta eli moottorijarruttaa niin töksähtelee vähän. Ihan kuin olisi väljyyttä jossain... kardaaniin liittyvää?

Jatkan huomenna heti kulkineen tutkintaa mutta jos jollain on heittää kyseisiin asioihin syventäviä kommentteja kokemuksella niin, go for it


Sent from my iPhone using Tapatalk

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 09:14
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #2 : 16.08.2019 kello on 07:29 »
Laatikko tai perä ääntää, kohtuu tavallista transussa. X1-R öljyn lisäaine vähensi mukavasti viheltävän 5 vaihteen ääntä.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:30
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #3 : 16.08.2019 kello on 08:32 »
Harmaavesisäiliö esim Uponor 120-150 putkesta vaikka sisään takapäähän poikittain tai vuodevaate laatikkoon sänkynalle , näin monessa vaunuissa .

*****
  • Matkailija
  • Viimeksi paikalla: 6.03.2023 kello on 09:48
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #4 : 16.08.2019 kello on 09:10 »
Ducato-Matkaajassa, jonka kori on lähes samanlainen Transit-Matkaajan kanssa, on 35 litran muovinen harmaavesisäiliö taka-akselin takana runkopalkkien välissä yläpinnastaan kiinni lattiassa. Se on tuettu runkopalkkeihin n. 35 mm lattarautahenkselil lä ja eristetty 10 mm "retkipatjalla", joka taas on päällystetty alumiinipellillä. Letkut  menevät siten, että tiskipöydän tyhjennys kulkee wc:n lavuaarin kautta suihkun lattiakaivoon ja siitä vasemman kyljen kautta runkopalkin alta säiliön päähän. Matkaajassa on lisäksi jätevesisäiliön lämmitys Alden vesikierrosta menevällä putkilenkillä, jonka virtausta voi rajoittaa tai sulkea säätöventtiilillä vaatekomerossa.  Tyhjennys on niinikään eristetyllä giljotiiniventtiili llä, jonka kahva on takapuskurin alla.
Pakkasella on tarkoitus ensin lämmittää nestettä ja sitten höläyttää se äkkiä ulos. Matkaajahan on pakkasauto.
Tällainen suhteellisen pienikin jätevesisäiliö on kyllä paikallaan, ettei joka hampaanpesuun tarvitse ämpäriä tai jätevesipussia ripustaa poistoletkun alle. Joissakin maissa säiliön olemassaolo on levikeyöpymisen ehtonakin.

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #5 : 16.08.2019 kello on 11:14 »
Jes, kiitoksia vastauksista. Tutustuminen kulkineeseen menossa.
Luukku menee uusiksi. Siis tämä missä kaasut.

Rappu pultattu kiinni ja syykin selvisi, ei ole rappua

Takapuskurin luukkukin pultattu kiinni. Pitää avata ja tutkia miksi.


Katto näkymää. Varsin käytännölliset kaiteet on hävinnyt joskus johonkin. Ja löytyi joku reikä mikä tukittu. Pitää tutkia mikä ja miksi ja peittää paremmin.

Sisällä alden torven juuresta joskus vuotanut ja katto vähän pehmeä. Kosteusmittasin koko mökin eikä kosteutta kuitenkaan missään. Eli jotain positiivista
Nämä entiset vauriot menee kuitenkin korjauslistalle.
Tutkinta ja tutustuminen jatkuu...


Sent from my iPhone using Tapatalk

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #6 : 16.08.2019 kello on 11:25 »
Ja pitäs keksiä miten tuohon alden vehkeeseen saa nesteet vaihettua, on semmosta kuraa sisällä että


Sent from my iPhone using Tapatalk

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #7 : 16.08.2019 kello on 11:52 »
Ja vielä tyhmien kysymysten äiti: yks sulake on palanut. Miten se vaihetaan? Kuvan oikian puoleisin


Sent from my iPhone using Tapatalk

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 10:07
    • Matkailuvinkkejä
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #8 : 16.08.2019 kello on 12:52 »
Ja vielä tyhmien kysymysten äiti: yks sulake on palanut. Miten se vaihetaan? Kuvan oikian puoleisin(Kuva piiloitettu, klikkaa tätä niin näet kuvan.)

Nehan ovat automaattisulakkeit a, eli painamalla nappi pohjaan.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:57
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #9 : 16.08.2019 kello on 13:01 »
Kardaanin välykset on helppo kokeilla alta. Nivelessä tuntuu välys kun akselia vääntää käsin. Pieni kolahdus vaihtaessa tai kytikiessä 1 tai pakin päälle on tyypillinen oire

*****
  • Matkailija
  • Viimeksi paikalla: 6.03.2023 kello on 09:48
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #10 : 16.08.2019 kello on 13:13 »
Alkovin katolla on TV-antenniputken reikä tukittu. Alden tyhjennyksen letku lienee rapun pielessä auton alla. Klemmarilla kiinni oleva kumitulppa letkun sisässä. Neste tyhjenee kokonaan ja astioita on syytä varata vajaalle parille kymmenelle litralle.  Täyttö paisuntasäiliön korkista. Alkovissa on automaattinen ilmausventtiili, joka on kyllä avattava. Takavalo on mittava, mutta ei alkuperäinen, joka kiertyisi tuon muovisen takaluukun päähän. Tuohon on tehty lisärakenne pitkää lamppua varten. Jos rappu puuttuu, se on yksinkertainen tehdä. Kääntyvä askelma, jonka runko pultataan kynnyksen läpi.

Jos kaasukotelon luukkua kunnostat enemmälti ja asunto-osan oven saranat ovat kuluneet, voi ne vaihtaa vähemmän kuluneisiin luukun saranoihin. Luukussa menee huonommatkin.
 

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 08:04
  • Autossa on pyörät
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #11 : 16.08.2019 kello on 13:19 »
Minä kyllä täyttäisin pumpulla sieltä pohjan tulpasta

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #12 : 16.08.2019 kello on 14:22 »
Hienoja vastauksia, kiitos
Huomasin itekin tuon takavalo-boksi jutun. Pitää kehitellä siihen salvat niin saa luukun käyttöön.
Sulake jutskakin ratkesi, oli vaan jumissa.
Tänään yritän ehtiä vaihtelemaan nesteet lämmitysjärjestelmä än, huomenna joutunee taas tekemään muuta hommaa palkan vuoksi
Ens viikolla joutaa taas.

Kardaanin kannatinlaakeri näyttää muutes tuoreelta, mutta heiluu ku hullun mu***u. Siinä taitaa olla se mikä tuntuu ajossa... pitänee vissiin vaihtaa.

Kattoluukkukin tuli pestyä, harmaasta tuli valkoinen



Sent from my iPhone using Tapatalk

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #13 : 16.08.2019 kello on 15:00 »

Tuoreen näköstä


Sent from my iPhone using Tapatalk

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:13.10.2019 kello on 12:26
Vs: Meän kulkine
« Vastaus #14 : 16.08.2019 kello on 15:02 »

Alussa mainittin jotain tästä minun mielenvikaisuudesta Foortia kohtaan...


Sent from my iPhone using Tapatalk