rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä  (Luettu 8146 kertaa)

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:12.09.2022 kello on 11:11
Oli nätti ilta heinäkuussa 2018, istuttiin toisen pariskunan kanssa Löylyn terassilla ja juotiin olutta ja kuka nyt mitäkin. Tuli siinä sitten mieleen, että Neste Ralliin pitäisi taas kerran löytää matkailuauto vuokralle. No niitähän ei ihan helpolla tuohon aikaan torstaista lauantaihin vuokrailla ja vuokraaja kyllä osaa yleensä autonvuokrauksen hinnoittelun perusteet.

Otettiin sitten toiset, kateltiin lokkeja ja johan alkoi aivosolut raksuttamaan.  Joku fiksu (minä) siinä sai kunaingasajatuksen - "tehdään huutokaupat.comiin profiili, laitetaan muutama tonni pottiin ja katotaan miten käy".

Kävi niin, että seuraavalla viikolla hyppäsin yksi aamu Kouvolasta junaan ja sillä Seinäjoelle. Tunnin venailun jälkeen bussissa oli tunnelmaa kun paineltiin peltojen läpi Alajärvelle. Siellä se sitten pihalla odotti, huutokaupasta meille jäänyt Fiat LMC lord Liberty 566,  vuoden 1989 kaunotar. Avaimia myyjä kantoi kaksi nipullusta ja löytyi sieltä virta-avaimiakin peräti kaksi kappaletta. Koeajoa ei tarvinnut huutokaupasta ostetulla suorittaa, joten katsastuskonttorin kautta,  navigaattoriin Kouvolan koordinaatit, turbo viheltämään ja uutta kotia kohti.

Mieli oli korkealla kun päästelin Fiatilla kohti kouvolaa. Auto tuntui yllättävän hyvältä ajella ja kavereitakin tuli nelostiellä vastaan paljon, olihan loma-aika. Vaajaskosken Absilla juoksukahvi ja sämpylä mukaan. Samalla tauolla huomasin että kaasupullokotelon luukku oli tippunut kyydistä, toivottavasti ei kenenkään tuulilasiin.

Annoin tälle  pedolle Iron Sky:ta mukaillen nimen Götterdämmerung. Työkaverit siunasivat ajatuksen ja vaativat että nimi täytyy kirjoittaa kissankokoisin kirjaimin auton peräseinään. Vaimoväen mielestä nimi oli mauton, joten vaihdoimme lapsen kutsumanimeksi erästä Italialaista urheiluautomerkkiä mukaillen Ferrariksi. Suorituskykyä lähtökohtana pitäen, jälkimmäinen lieneen kuitenkin parempi ja vaimoväen kanssa kannattaa olla periksi antava.




Kaunotar on saapunut uuteen kotiin heinäkuussa 2018

Alusta asti oli selvää että Ferrari tullaan kauden 2018 "entisöimään"........Jatkuu...

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 12:39
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #1 : 26.02.2019 kello on 09:57 »
 ThumbThumb Thumb

Eiks ferrari oo vähän tylsä....jotain persoonallista sais olla.

Mun "kauppakassia" harrastetoverit ovat kutsuneet kotoisasti "kiimaliiteriksi".
Johtuukohan siitä kun kyljessä lukoo aika himmeellä kylläkin Wild Riders  ::)

Työkaverit taasen "pakastimeksi".... no onhan se etäisesti arkkupakastimen värinen ja mallinen...


Mutta miten olisi tuohon fibattiin Liberty wagen ja siihen rauhanmerkki perään.

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:12.09.2022 kello on 11:11
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #2 : 26.02.2019 kello on 10:12 »
On se Ferrari munkin mielestä tylsä ja kiimaliiteriksi tätä ralliremmi haukkui, joten tälläkin lapsella on monta nimeä ja se Götterdämmerung saattaa vielä ilmestyä perälautaan...

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:12.09.2022 kello on 11:11
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #3 : 26.02.2019 kello on 11:00 »
Sitten kun Helmi saatiin kotiin, oli aika tutustua mitä kaikkea nuo neljä pyörää ovat meidän tontille mukanaan tuoneet. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että auton toinen omistaja Rami on pintakäsittelyn ammattilainen ja opettaa kyseistä tekniikkaa, joten ne hommat jäi pitkälti Ramin vastuulle ja itse läksin yleismittarin kanssa konehuoneen puolelle ihmettelemään liaaniasennuksia ja Apikojen määrää. Autosta löytyi Alde, painevesijärjestelm ä, kaasujääkaappi, -hella, hupiakku oikosulussa, Porta Potti jne. Kaasujääkaappi ja -liesi, niistä allekerjoittaneella on kokemusta mutta muuten matkailuauton tekniikka ei ollut tuttua. Onneksi Google ja karavaanarit.org on keksitty, joten sieltä etsimään ongelmiin ratkaisua.

Alde toimi, painevesijärjestelm ään oli kytketty uppopumppujärjestel män hana, hella ok, jääkaappi lähti pienen herättelyn jälkeen tulille, Porta Potasta oli huuhtelupumpun kaapelista toinen johdin poikki, hupiakku oikosessa, moottorin lämpötilan mittauksen piuha poikki, starttiakun ja hupiakun välisen releen maadoitus irti, repsikan puolen ajovalon maadoitus irti yms.

Asennettiin autoon palovaroitin. Hyvä, sillä liikennevaloissa seisoessa se alkoi vinkua ja syyksi selvisi muutaman sentin rako lattian ja  ulkoseinän välissä isomman pöydän kohdalla, joten pakokaasuthan sieltä pääsi kabiiniin.

Kuten alla olevista kuvista näkee, auto oli suhteellisen siistin näköinen sisältä.






Autoa oli jonkun edellisen omistajan toimesta maalailtu miten sattuu ja tehty sitä sun tätä viritystä sähköihin. Lattian ja seinän väli oli auki useammastakin kohti. Autolla käytiin kesällä  Muumimaassa ja Oulussa, sekä rallissa tietysti, sitähän varten peto oli hankittu.

Lokakuun lopussa päätettiin Ramin kanssa että auto maalataan sisältä ja ulkoa, uusitaan tai maalataan kalusteet, hankitaan ohjaustehostin ja aurinkopaneeli.




Puuosien uusintaa.




Sisustus purettu.



Ovien kunnostusta.

Hirviöstä on nyt puretti sisustus niin, että saadaan matto vaihdettua lattiaan mahdollisimman kokonaisena. Katto ja seinät maalataan. Kalusteet maalataan / pinnoitetaan. Valaistus uudistetaan led-valaistukseksi. Mitään pahoja kosteusvaurioita ei mittauksessa paljastunut, eikä sisällä juurikaan näy vesivuotojen jälkiä.

Autoon asennettiin ohjaustehostin ja tehtiin kytkinremontti. Hommattiin myös 3.5 m kotelomarkiisi.

Auto maalataan myös ulkoa. Sivumuovit poistetaan ja tilalle tulee joku muu listaratkaisu. Katolle asennetaan 2* 130 W paneelia ja sisälle 2* 100 Ah akut hupiakuiksi.




« Viimeksi muokattu: 26.02.2019 kello on 12:52 »

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:21.03.2024 kello on 18:14
  • asuntoautopaivakirjat.blogspot.com TJEU
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #4 : 27.02.2019 kello on 13:27 »
Oikein pätevä syy ostokselle. Ei tule tänäkään kesänä sitten ongelmaa, mihin rallireissulla majottuu. Tai no tietenkin tulee että mihin sen auton parkkeeraa, mutta helpompi homma kuin säätää hotelleja tai yrittää vuokrata kalustoa.  Ja eiköhän muutakin käyttöä löydy ja selkeästi jo parannustoimet käynnissä.

Ihan hieno sisältäkin. Itsellä on se, että en ole vielä uskaltanut kajota verhoiluihin ja/tai pintoihin, vaikka välillä tekee mieli. Alkuperäiset kun vielä on niin jotenkin en ole raaskinut ja kun samaa verhoilua on myös patjoissa istuinten lisäksi, niin pitäisi laittaa yhteneväisyyden vuoksi kaikki. Voipi hyvinkin olla, että tuo operaatio siirtyy sitten seuraavalle omistajalle, jos/kun auto joskus siirtyy eteenpäin.

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:12.09.2022 kello on 11:11
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #5 : 27.02.2019 kello on 13:58 »
Ollaan rallireissuilla käytetty peltoparkkeja. Oikein käteviä, kun majoittuu aina EK:ta edeltävänä iltana EK:n varteen peltoparkkiin ja vielä niin, että pääsee seuraavan päivän sulkuajan puitteissa "takakautta" lähtemään seuraavaan parkkiin.

Peltoparkeissa on pajamaja ja aika monesta löytyy mahdollisuus saunomiseen. Yksityisten pelloille ei saa parkkeerata, vaan nämä on järjestettyjä peltoparkkeja.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:24.12.2023 kello on 15:35
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #6 : 27.02.2019 kello on 21:35 »
Hieno homma. Minkälainen operaatio oli ohjaustehostimen laittaminen. Pähkäillyt joskus samaa asiaa, mutta toistaiseksi jäänyt haaveeksi.

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:12.09.2022 kello on 11:11
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #7 : 28.02.2019 kello on 07:23 »
Ohjaustehostimen asennuksesta löytyy täältä ketju >>https://karavaanari.org/index.php?topic=12271.0

Tulee  siis uusi hammastanko, tehostimen pumppu, letkut ja tehostimen nesteelle säiliö, sekä ohjausakselin alin nivel. Myös auton sisälle tuleva ohjausakselin kuminen suoja on vaihdettava, koska se on tehostetussa mallissa pidempi.

Tehostimen pumppu sijaitsee moottorin edessä oikealla alhaalla, kun moottoria katsoo repsikan puolen eturenkaan suunnasta. Pumpun paikalla on tehostamattomassa autossa metallilaippa. Moottoria joutuu tiputtamaan alas, että pumpun saa asennettua. Omaan autooni tehtiin kytkinremppa, joten ohjaustehostimen kilkkeet asennettiin samalla kertaa.

Raidetanko menee tehostetussa autossa pyöränkotelon reiästä sisään, mutta tehostamattomassa sen joutuu pujottelemaan alakautta, koska pyöräkotelon reikä on pienempi kuin tehostetussa.






*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:24.12.2023 kello on 15:35
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #8 : 28.02.2019 kello on 07:59 »
Askarestahan tuossa näyttää olevan. Toki muun rempan yhteydessä vähän työt tasaantuu. Vielä kiinnostais tietää oliko hyviä käytettyjä tehostimen vermeitä saannilla. Varmaan sulla ihan käytännön tieotoa.

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:12.09.2022 kello on 11:11
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #9 : 28.02.2019 kello on 08:26 »
Käytettyjä tehostimia saattaa olla lähinnä purkuautoista saatavilla. Mulla sattui olemaan tuuria kun kaverilla oli tehostin hyllyssä joutilaana. Maksoin käytetystä pari sataa muistaakseni

Ei noi osat kyllä maksa uutenakaan paljoa. Katsoin että pumpun saa 86€:lla https://www.autonvaraosat24.fi/fiat/ducato-lava-alusta-290/7795/13258/ohjaustehostimen-pumppu

Hammastanko https://www.topautoosat.fi/auto-merkki/varaosat-fiat/ducato-lava-alusta-290/7795/10299/ohjausvaihde-pumppu.html

+ letkut teettää jossakin alan liikkeessä ja nesteelle hommaa säilön niin siinäpä se.

En ole vielä päässyt kokeilemaan tehostetun ohjauksen tuntumaan, mutta tehostamaton on niin synkkä käännellä parkkipaikoilla, että tuskimpa se huonommaksi menee.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 13:17
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #10 : 28.02.2019 kello on 09:03 »
En ole vielä päässyt kokeilemaan tehostetun ohjauksen tuntumaan, mutta tehostamaton on niin synkkä käännellä parkkipaikoilla, että tuskimpa se huonommaksi menee.

Nykynuoret on tottuneet siihen, että pyöriä voi käännellä paikallaan eestaas...   8)

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 13:25
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #11 : 28.02.2019 kello on 09:14 »
Tuohon tehostimen asennukseen vielä sellainen huomio, jos autossa on paikallaan se vanha iso Marellin startti niin tehostimen pumppu ei mahdu paikalleen vaan startin joutuu vaihtamaan pienempään alennusvaihteellise en starttiin

*****
  • Karavaanari
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:12.09.2022 kello on 11:11
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #12 : 28.02.2019 kello on 09:39 »
Juu Marellin startti unohtui mainita  Thumb

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:24.12.2023 kello on 15:35
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #13 : 28.02.2019 kello on 10:27 »
Onkin mielenkiintoinen tuo tehostetun ohjauksen tuntuma, varsinkin ajon aikainen. Tehostamaton ohjaustuntuma on matkavauhdissa todella hyvä. Paikallaan kääntely tietenkin vaatii vähintään rahti nupin ja ruista ranteessa. Rengasvalinnoilla toki vähän voi asiaan vaikuttaa.
 Mutta itse asiaan mennessä. Jos ostat uudet osat ja asennetutat alan miehellä, tai korjaamolla, niin alkaa tehostimen euromääräinen osuus olla suhteettoman paljon vanhan auton kokonaishinnasta.
Mutta mielenkiinnolla seuraan lopputulostasi. Siis ajotuntumaa.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:41
  • Escucha el Oi!
Vs: Aivopierulle, Fiat LMC lord Liberty 566, uusi elämä
« Vastaus #14 : 28.02.2019 kello on 19:03 »
Tehostamaton ohjaustuntuma on matkavauhdissa todella hyvä. Paikallaan kääntely tietenkin vaatii vähintään rahti nupin ja ruista ranteessa.

tähän väitteeseen aina välillä törmää. mistä tuo ajatus on peräisin?
urakkanuppihan on sitä varten, jos on rajusti tehostettu ohjaus ja/tai todella paljon kierroksia ohjauksen äärilaidasta laitaan, jolloin sitä on kevyt pyöritellä nupista.

Jos on raskas ohjaus, se vaatii rattiin kaksi kättä riuskalla otteella.

Voin vaikka ruuvata mun ZiL 157:aan urakkanupin ja jokainen halukas saa tulla pyörittelemään nupista rattia. lupaan tarjota kahvin/oluen jokaiselle joka siinä onnistuu  Thumb