rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Kohteita Espanjassa  (Luettu 2622 kertaa)

  • Vieras
  • Kohteita Espanjassa
    « : 15.10.2018 kello on 11:43 »
    Laitan nyt tännekin, kun kokosin nämä yhteen kasaan.  ;)

    En ole runoilija enkä kirjailija, mutta olen kuitenkin omalla tavallani laittanut reissujamme kohta viisi vuotta blogiini muistiin. Juttuni eivät myöskään ole matkaopas, jossa suosittelisin jotain erityistä paikkaa, vaan ajattelen kaikkien kohteiden olevan näkemisen ja kokemisen arvoisia. Ajoreittimme on lähes joka juttuun ylös laitettu sekä yöpaikat niin leirintäalueilla, stellplatzilla/matkaparkissa niin kuin puskaparkissa järven- tai merenraanalla tai vain parkkipaikalla ovat myös jutuissa.

    Kolme ensimäistä reissua on enemmän suuntautuneet aurinkorannikolla. Taas kaksi viimeisintä ovat olleet enemmän luontolomia ja suuntautuneet muuhun osaan Espanjassa. Olemme kuitenkin välillä käyneet tutustumassa historiallisiin kaupunkeihin, niin kuin kylpylöihin, kirkkoihin, synagogiin, moskeijoihin, palatseihin,.. Mitä enemmän tutustumme tähän muuhun Espanjaan sitä kiinnostavampi maa on meille. Huikeita hetkiä on ollut monia, mm. katsella satojen hanhikorppikotkien lentoa, nähdä luonnossa livenä espanjanilves,.. viimeisellä kolmen viikon kevätloma reissulla saimme kurkistaa vähän miltä näyttää vehreä pohjois-rannikko ja vuoristo. Oli huikeaa myös bongata erittäin uhanalainen lintulaji, pikkukorppikotka ja vielä kaksin kappalein. No, olihan se kokemus lähteä myrskyä karkuun yöllä ja saada päällensä Saharan hiekat. :)

    Jos vaan haluaa näitä katsella, niin kyllä täältä muutama käyntikohde löytyy. Ja aivan reittivaihtoehtoja reissulle. Me olemme tietysti matkaan lähteneet täältä Etelä-Saksasta.

    21.12.2013-5.1.2014
    - JOULULOMA 21.12.2013-5.1.2014 ESPANJASSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2014/01/joululoma-2112-512014-espanjassa.html

    13.12.2014-6.1.2015
    - AURINKOISET TERVEISET ESPANJASTA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/01/aurinkoiset-terveiset-espanjasta.html

    - KUVATERVEISET LOKKIKUVILLA 3.1.2015
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/01/kuvaterveiset-lokkikuvilla-312015.html

    - KUVATERVEISET 1.1.2015
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/01/kuvaterveiset-112015.html

    - KUVATERVEISET 29.12.2014
    https://soleilblogi.blogspot.com/2014/12/kuvaterveiset-29122014.html

    - JOULUPÄIVÄN KUVATERVEISET
    https://soleilblogi.blogspot.com/2014/12/joulupaivan-kuvaterveiset.html

    - 1.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, CAMBRILS & TARRAGONA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/01/1osa-joululoma-1312-612015-espanjassa.html

    - 2.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, PENISCOLA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/01/2osa-joululoma-1312-612015-espanjassa.html

    - 3.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, ELCHEN PALMUT
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/02/3osa-joululoma-1312-612015-espanjassa.html

    - 4.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, ELCHENYMPÄRISTÖSSÄ KURVAILUA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/02/4osa-joululoma-1312-612015-espanjassa_4.html

    - 5.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, VUODEN KOLME VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ!
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/02/5osa-joululoma-1312-612015-espanjassa.html

    - 6.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, ALBIR &ALTEA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/03/6osa-joululoma-1312-612015-espanjassa.html

    - 7.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, JOULULOMALTA KOTIIN
    https://soleilblogi.blogspot.com/2015/03/7osa-joululoma-1312-612015-espanjassa.html


    12.12.2015-6.1.2016
    - OLEMME OLLEET AURINGOSSA JA LÄMMÖSSÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2016/01/olemme-olleet-auringossa-ja-lammossa.html

    - 12.12.2015-6.1.2016 Joululoma: 1-osa, KINOKSIEN HALKI ANDORRAAN
    https://soleilblogi.blogspot.com/2016/01/12122015-612016-joululoma-1-osa.html

    - 12.12.2015-6.1.2016 Joululoma: 2-osa, VUORIMAISEMISTANAUT TIMISTA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2016/01/12122015-612016-joululoma-2-osa.html

    - 12.12.2015-6.1.2016 Joululoma: 3-osa, MERENRANNALLA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2016/02/12122015-612016-joululoma-3-osa-meren.html

    - 12.12.2015-6.1.2016Joululoma: 4-osa, JOULUN VIETTOA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2016/02/12122015-612016-joululoma-4-osa-joulun.html

    - 12.12.2015-6.1.2016Joululoma: 5-osa, AUTOILUA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2016/07/12122015-612016-joululoma-5-osa-autoilua.html

    - 12.12.2015-6.1.2016Joululoma: 6-osa, PALUUMATKA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2016/09/12122015-612016-joululoma-6-osa.html


    22.12.2016-22.1.2017, ESPANJA/PORTUGALI
    - TERVEISET ESPANJASTA JA PORTUGALISTA!
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/01/terveiset-espanjasta-ja-portugalista.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 1.osa: JOULU DALIN KOTIKYLÄSSÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/01/22122016-2212017-joululoma-1osa-joulu.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 2.osa: KAKSI VIEHÄTTÄVÄÄ KAUPUNKIA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/02/22122016-2212017-joululoma-2osa-kaksi.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 3.osa: SATOJEN HANHIKORPPIKOTKIEN SEURASSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/02/22122016-2212017-joululoma-3osa-satojen.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 4.osa: PORTUGALIN RANNOILLA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/02/22122016-2212017-joululoma-4osa.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 5.osa: JÄLLEEN ESPANJASSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/03/22122016-2212017-joululoma-5osa-jalleen.html

    - 22.12.2016-22.1.2017Joululoma: 6.osa: ROMANTTISESSA RONDASSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/03/22122016-2212017-joululoma-6osa.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 7.osa: KAUNIITA VUORIMAISEMIA ANDALUSIASSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/03/22122016-2212017-joululoma-7osa.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 8.osa: VAARALLISELLA TIELLÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/04/22122016-2212017-joululoma-8osa.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 9.osa: KIVIMERESSÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/04/22122016-2212017-joululoma-9osa.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 10.osa: ALHAMBRASSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/04/22122016-2212017-joululoma-10osa.html

    - 22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 11.osa: PALUUMATKA KOTIIN
    https://soleilblogi.blogspot.com/2017/04/22122016-2212017-joululoma-11osa.html

    16.3-8.4.2018, RANSKA/ESPANJA
    - 10.4.2018: KEVÄTLOMATERVEISET
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/04/1042018-kevatlomaterveiset.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 1.osa, LUONTOLOMAN ALKU
    https://soleilblogi.blogspot.fi/2018/04/163-842018-kevatloma-1osa-luontoloman.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 2.osa, JOULUMAAHAN KEVÄÄLLÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/06/163-842018-kevatloma-2osa-joulumaahan.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 3.osa, SADETTA JA MYRSKYÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/07/163-842018-kevatloma-3osa-sadetta-ja.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 4.osa, VEHREÄSSÄ ESPANJASSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/08/163-842018-kevatloma-4osa-vehreassa.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 5.osa, KAKSI AJOPÄIVÄÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/08/163-842018-kevatloma-5osa-kaksi.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 6.osa, YHTÄ JUHLAA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/08/163-842018-kevatloma-6osa-yhta-juhlaa.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 7.osa, PETOLINTUJEN YMPÄRÖIMÄNÄ
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/09/163-842018-kevatloma-7osa-petolintujen.html

    - 16.3-8.4.2018 KevätLoma: 8.osa, SAHARAN HIEKKASATEESSA
    https://soleilblogi.blogspot.com/2018/09/163-842018-kevatloma-8osa-saharan.html


    Tämän linkin kautta löytyy muut muistiin laitetut reissut, jonne myös tulee linkkejä koko ajan lisää.

    JUTUT MAITTAIN:
    https://soleilblogi.blogspot.com/p/blog-page_5690.html

    Tämän vuoden reissut eivät ole menneet suunnitelmiemme mukaan, mutta monta lomaviikko on vielä tänä loppu vuona edessä ja jospa ne saisimme toteuttaa tien päällä. Somekanavani eivät ole kaupallisia kanavia, vaan tämän kaiken suuren työn teen vaan itselleni muistoksi, mutta ilahdun suuresti, jos jollekin toiselle näistä on jotain hyötyä.

    Blogissa kerron positiivisesti matkailun iloista ja elämyksistä ulkosuomalaisen karavaanarin silmin. Myös siitä kuinka on hieno tunne, kun haave ulkomailla asumisesta on toteutunut ja koti on nyt keski-ikäisenä löytynyt Saksasta lumoavien Alppien läheltä. Vähän muustakin elämästä. Luontokohteet on kiinnostuksen kohteemme numero yksi. Vuoret ovat suuri intohimomme. Teemme vaellus- ja pyöräretkiä, bongailemme lintuja sekä etsimme geokätköjä. Välillä käymme myös tutustumassa kaupunkeihin. Takanamme on matkailua henkilöautolla vuodesta 1987 lähtien ja asuntoautoilua vuodesta 2000. Matkoilla kaulassani roikkuu aina pokkarikamera, rakastan sillä räpsiä paljon kuvia. Tämä blogi koostuu tärkeistä muistoistamme. Tervetuloa mukaan!

    https://soleilblogi.blogspot.com/

    ©Soleil