Epilogia...
Olen palannut ”ajamalla” Saksasta Suomeen kolmesti. 1991 Münchenistä poikain matkailuautoreissul ta, 2002 kun kierrettiin läntinen Eurooppa vuokratulla Hymerillä sekä 2011, kun hain nykyisen autoni. Kaikilta muilta on palattu alkuun Rostockin ja sittemmin Travemünden kautta laivalla.
Finnladyn baarissa (kuivin suin(* ) rötköttäessä pohdin, että jos ensi kerralla toista reittiä. Ainoa vaihtoehto taitaa olla Via Baltica, Ruotsin läpi en taida viitsiä enää palatessa ajaa. Finnlines tuntuu Saksaan mennessä huomattavasti mukavammalta, mutta palatessa se taas olisi järkevä vaihtoehto. Onko sitten tämän hinnan arvoinen mukaanlukien ruuat, on toinen kysymys. Mieluummin ajaisin Via Balticankin mennessä kuin tullessa.
Vaan katotaan nyt, mitä tulee. Kalustoa ja toimintatapaa pitää aina tarkastella kriittisellä silmällä. Muuten ei homma kehity.
Auton siivous, kun kotia pääsee. Eipä tuo kauaa kerkiä pihassa seisoa. Purkaessa pitäisi viitsiä tehdä lista tavaroista, joita ei matkalla tarvittu sekä parannustarpeista. Etupyörän laakeri oireilee, häätyy vaihdattaa. Kauan suunniteltu likapyykkikassi tai kori pitää tehdä. Keittiön hana kiristää.
*) loppu matkabudjetti meni aterioihin.