Tekniikkakeskustelut > Valaistus
Vanhoilla vehkeillä valoa illanistujaisiin
kookaburra:
Joo, mallia 201 ei valmisteta enää. Kyseinen malli hankki patentteja jo vuonna 1926.
Toki uusia Feuerhandeja valmistetaan ja myydään mutta mallissa ei ole irrotettavaa lasin suojaa.
vesako:
^^^ Ihan näyttää siltä kun ois säiliötä
laajennettu alaspäin? Siis jälkikäteen.
kookaburra:
Lauantain morot!
Ei ole Feuerhandia jälkikäteen jatkettu. On ihan tehdasmalli joka on tehtaalla tekstitetty: Bygnadskontoret.
Iso tilaaja, räätälöity tuote.
Kuningas talvi näyttää voimansa. Viherpiipertäjien villamyssyt pääsevät arvoonsa.
Fillarointi niillä sentään jäänyt vähemmälle. Voihan siellä joku oman tiensä polkija sotkea kaapelitehtaan kulmilla.
Eläkeläiset ovat nyt arvokkaita. Siis arvokkaita äänestäjiä.
Yli 65 vuotiaita on peräti 1.2 miljoonaa. Siinä siis sellainen äänivoima, että saisivat omat tahtonsa läpi kunhan vain osaisivat keskittää.
Puolueiden politrukit lupailevat eläkeläisille kaikkea maallista hyvää. Se jos mikä on populismia.
Entinen missi on pyrkimässä hoitamaan kansalaisten yhteisiä asioita. Onkohan hyvin pätevöitynyt haluamaansa hommaan?
Todennäköisesti kullankaivajien lemmikki Petronella olisi tiennyt arki aherruksesta yhtä paljon kuin joku pakkelipärstä.
Ameriikan torvi on joutunut hieman myötäilemään. Alkaako kylmä rinki ahdistaa tollon persauksia?
Kanaria saarilla hiukka järistellyt. Olisiko vanha Teide rouva heräilemässä sadan vuoden unestaan...
Kaikella sitä pääsee, tai joutuu uutisiin. Australiassa joku oli istunut vessan pöntölle ja pöntössä lymyillyt python käärme oli purrut persauksia.
Onkohan täällä meidän kahviloissa sama vaara kärmeistä?
Monesti näyttää siltä, että pönttöä on suorastaan varottu.
Kaunis on talvinen lumimaisema. Mutta niin kylmä, että tassut siellä alkaa palelemaan.
Parempi on vaan sisällä vetää tirsoja ryhdikkäästi.
Takajalat tanassa nukkuminen on tyylitietoiselle tiikerille tunnusomaista...
kookaburra:
Sunnuntain morot!
Vanhan ajan talven tuntua nyt. Kuin silloin ennen. Yleislakon aikaan vuonna 1956 paukkui pakkanen yli kolmenkymmenen miinusasteen.
Nyt media on tehnyt tavallista talvisista säistä jotakin erikoista. Tuleeko se siitä, että toisaalta julistetaan ilmaston lämpenemisestä?
Taas on tullut pakkasennätyksiä. Säätieteilijän lause:
" Meidän kylmyys johtuu siitä, että meillä on koko Euroopan kylmintä ilmamassaa maamme päällä".
Mitäpä muualla? Venezuelassa tilanne kiristyy. Naapurin Putleri on varoittanut puuttumisesta Venezuelan sisäisiin asioihin. Taitaa pätkää vaivata dementia. Unohtaa omat puuttumisensa Ukrainan ja Syyrian asioihin...
Meillä kansakunnan kaapin päällä on liukasta.
Antti joutunut pakolliselle rokulille. Timo ei paljasta tulevaisuuden suunnitelmiaan. Missä joukossa ministeri-Jussi puolustaa kevään jälkeen maatamme?
Mistä sotesutenööri löytää tuottavan hillotolpan? Lentääkö
ulkomaille vatuloimaan?
Nytkähteleekö nyt-liike enää kevään jälkeen? Löytyykö linssiluteille enää tv-hömppä juttuja.
Painiiko Pave mediapelimiesten kanssa kevään jälkeen?
Meneekö Sote äänet fifty-sixty vai painetaanko koko homma jäihin tai uusien kansakunnan päättäjien päihin...?
Kuningas talvi näyttää voimansa. Linnutkin tuppaavat sisätiloihin. Ei se mitään kunhan eivät noki tai pasko vieraisiin pöytiin...
Peroolilämmitin toimii. Ilman sähköä.
kookaburra:
Maanantain morot!
Varokaa vaaraa! Nyt on annettu useita eri varoituksia. Pakkasesta, lumesta ja niin edelleen...
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä lunta voi tulla kymmeniä SENTTEJÄ.
"Talvi jyrää meitin" , sanoi ystäväni puosu ja nauroi raakaa merimiesnaurua. Lisäksi täällä pohjolassa ulko-ovet aukeavat ulospäin. Ihan toisin kuin sillä rikkaalla ameriikan serkulla, jolla oli talon vintti ihan täynnä rahaa. Ei kuitenkaan koskaan pystynyt käyttämään niitä setelinippuja.
Ai miksikö? No kun se vintin ovi aukesi sisäänpäin.
Venezuelan Mustilta, siltä Maduron akan pojalta, alkaa pätäkkä olla vähissä. Yritti nostaa pankista miljardin edestä kultaa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Musti-Maduro saa lähteä. Häntä ei enää auta Hugo-sedän haamukaan...
Karvanaamareiden kalustokauppiaat pitävät tähän aikaan myyntinäyttelyitään . Pihat täynnään jähmeisiä asuntokulkuneuvoja. Jokunen kuitenkin sisällä hallissa kera sen tavanomaisen kahvi- ja makkaratarjoilun.
Tähän aikaan vuodesta kulkijan mielessä on kaipuu lämpimille rannoille ja upeille vuoristomaisemille. Raha ei tietenkään ole mikään este kaluston uusimiselle.
Sitähän tarjotaan niin monelta taholta. Korkokin on vain viitteellinen ja valtiovaltakin kannustaa kuluttamaan...
Taas kerran tuli hundeerattua, että onko ledivalaistu viinakaappi ehdottoman tärkeä karavaanarien matkojen onnistumisien edellytys? Voi se joillekin olla. Olisiko ikä-ja- tai kokemuskysymys?
Edelleenkin markkinoilla on vajausta pienistä kahden hengen kulkimista. "Sellaisista pohjoisen oloihin sopivista" , täsmensi eräs kokenut karvanaamari.
Talvisen matkailun eräs perusasia on lämpimyys. Kyllähän nykyiset lämppärit pitävät kulkimen lämpimänä, jos toimivat muuallakin kuin sähkötolpan ääressä.
Kaikenvara lämmön lähteenä petroolilämmitin menee mukavasti mukana. Esimerkiksi sellainen osiin purettava kuten POD 7, joka mahtuu osina vaikka istuimen alle.
Eilisessä jutussa on kuva ruotsalaisesta POD- lämppäristä joka menee kolmeen osaan ilman työkaluja.
Kaikesta huolimatta lumi ja kylmyys lisää matkailijan turvallisuutta. Oheisessa kuvassa ranskalaisen pariskunnan Skoda, jonka renkaan espanjalaiset roistot olivat rikkoneet kun pariskunta oli kahvitauolla edellisellä pysähdyspaikalla. Tapaus sattui lähellä Burgosia pohjoisessa Espanjassa. Ryöstöyritys päättyi nopeasti kun suomalaiset peet ja ärrät raikuivat ilmassa...
Pidetään perävalot päällä ja edellä menijästä riittävän etäällä.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta