Tekniikkakeskustelut > Valaistus
Vanhoilla vehkeillä valoa illanistujaisiin
kookaburra:
Torstain morot!
Valkeaa joulua lauletaan radiossa. Totta se onkin, kohta saa tai joutuu aloittamaan lumityöt.
Soittavat radiossa monipuolisesti joululauluja. Niitä vanhoja perinteisiä sekä niitä uusia joista jotkut ovat häiritsevän tekopirteitä tai muuten väkisin väännettyjä.
Ehdittiin jopa mainita, että kas kummaa kun sitä Juicen sika-laulua ei vielä ole soitettu...
No tulihan sekin sieltä. Vielä on kuulematta se renkutus jossa toivotetaan pahaa joulua! Kaipa sekin tulee, jos ei lauluna niin ainakin uutisena maailmalta...
Taas rekka kellahtanut kyljelleen. Olikohan ratissa ollut n.s. itä-eurooppalainen halpakuski?
Virolaiset toppuuttelevat suomalaisen liikemiehen tunnelihankkeista Suomesta Viroon.
Pätäkkää puuttuu ja rautatieyhteys keskiseen Eurooppaan.
Vielä ei kannata matkalippuja reitille ostaa mutta niiden myyminen saattaa olla "hjuva bjisnes" , sillä onhan kuuhunkin myyty pilettejä.
Koskahan niitä "hevi-maijoja" nähdään tiellä? No niitä panssarimersuja. "Hyvä on reinikaisten muristella mersulla kirkonkylän nakkikioskille rauhoittamaan luusereita", sanoi petrokaverini.
Torvi trumpetti äksyilee kun rajamuurin rakentaminen takkuilee. Putlerin puolestaan pelätään kaappaavan naapurinsa Valko-Venäjän valtaansa. Kiristää energian hinnalla ja saa naapurin itsevaltaisen presidentin lähes paniikkiin. Ei varmaan kansansa puolesta vaan oman valtansa menettämisen pelosta.
Tassut saivat ulkona kylmää mutta onneksi on sauna.
Tillikka valaisee ja lämmittää!
kookaburra:
Perjantain morot!
Nyt on Petterin lajitovereiden hyvä reissata kun keli on tosi talvinen.
Sen ei itse juurikaan tarvitse rehkiä. On se sen verran julkkis lauluissa ja kuvissa.
Taas on varusmiehiä ja hoitolaitoksen asukkeja simputettu.
Iso-Syöte hotelli palanut. Sieltä niitä uutisia riittää eri vuosikymmeniltä. Aikoinaan Ufot mellastivat Iso-Syötteen maisemissa ja paikkakunnan taksipösöllä riitti kuljetettavia.
Englannin lentoliikennettä häiritsevät dronet. Satatuhatta matkailijaa kärsii mokomasta touhusta.
Jospa ne dronet eivät olekaan oikeita droneja?
Olisi se hurja juttu, jos paljastuisi, että ne lentävät häiriköt ovatkin lentäviä venäläisiä perceensuristimia!
Ameriikan torvi trumpetin mukaan on nimetty Panamassa löydetty sammakkoeläimiin kuuluva liero. Otus elää pimeydessä ulkona kaikesta.
Tollon lakimiehet ovat nyt pahasti myöhästyneet rahakirjeiden kanssa kun näin on päässyt käymään.
Taas on eronnut ministeri. Tollon seura taitaa olla ahdistavan oloista kun näin tapahtuu jatkuvasti...
Putleri on ollut hivenen vaivautunut tiedotustilaisuudes saan kun häneltä oli kysytty avioliittoaikeista.
Venäläisen valheenpaljastajan mukaan patu oli liponut huuliaan ja käsi oli nykinyt...
Hyi! Mitähän miekkonen oli ajatellut. Oliko mielessä ollut punainen nappi vaiko naispappi?
Petrovalo on lumisessa ympäristössä parhaimmillaan tunnelman tuojana. Kaverini lamppu oli kunnostuksen jälkeisessä muutaman tunnin testissä ja hyvin toimi.
Hasag kiinteän painemittarin kera on oivallinen valonlähde pihapiiriin.
Nykyiset tulitikut ovat aivan talikkotavaraa mutta onneksi
on värkki joka antaa 1300 asteisen liekin. Petromax valmistaa muutakin kuin lamppuja.
kookaburra:
Lauantain morot!
Sen verran on nyt talvea, että suolasohjo teillä on vähissä.
Valot ovat tehokkaasti käytössä ja pissapoika nestettä säästyy. Paitsi silloin kun joku takapuskurin nuuhkija tuppaa vaikuttamaan edellä menevän kaasujalkaan.
Oikein vahva ja pahanhajuinen tuulilasinpesuneste toimii hajuraon tuottajana mainiosti.
Tohmajärvellä toopeiltu. Juippi pätkinyt nyrkeillä naistaan ja uhkaillut käynnissä olevalla moottorisahalla.
Poliisi ampui kyseistä mielikuvametsuria ja toimitti juipin hoitoon.
Tosi rumaa käytöstä tuollainen. Tonttu Torvinen merkkaa tuollaisen rötösrekisteriin.
Ruotsin oikeuslaitos vapautti 8 vuotta syyttömänä vankilassa istuneen suomalaismiehen. Murhasta oli miekkonen tuomittu.
Kas kun eivät pistäneet myös Palmen murhaa miehen piikkiin?
Mitäs Ameriikan torvi tänään? Vänkää ja vänkää muuria Meksikon rajalle. On se vaan kumma, että tärähtänyttä tuubaa ei saada pois näytelmän pääosasta.
Niilo Itäpuukin olisi parempi tai se Stallonen akan isokokoinen poika johtamaan lännen vankkureita.
Kaikki loppuu aikanaan. Helikopteri häiriköt on saatu kiinni ja lentoliikenne jatkuu Englannissa.
Koskahan poliisi saa omia "tuhooja koptereita" eliminoimaan
häiritsijä kopterit...
Tulentekovärkkejä tarvitaan joulun aikaan muuallakin kuin Syötteellä.
Tunnettu vanha kunnianarvoisa Primus on valmistanut pienen ja tehokkaan liekinheittäjän. Terävä ja kuuma sininen liekki toimii!
Sillä voi sytytellä vaikka petrolämppärin.
tsahkali:
[quote author=kookaburra link=topic=21368.msg440593#msg440593 date=1545458434
Tunnettu vanha kunnianarvoisa Primus on valmistanut pienen ja tehokkaan liekinheittäjän. Terävä ja kuuma sininen liekki toimii!
Sillä voi sytytellä vaikka petrolämppärin.
[/quote]
Primuksen 'sytkäri' on todella hyvä!
Toimii ja toimii... (päinvastoin kun halpikset)
Sen ainoa vika on, että missäköhän repussa se on tänään! ;D
kookaburra:
Se on sitten Uuden vuoden morot!
Se vanha olikin jo ihan raihnainen. Vuosi kuin seula se vuosi.
Piti muuten Sale asiallisen puheen. Siinä oli vähän jokaiselle jotakin. Nahkatukat ja ählämitkin saivat osansa. Asiallisesti.
Mitäpä kansalaiset olisivat sanoneet, olisivatko hivenen tyrmistyneet jos Sale olisi lyönyt nyrkkiä pöytään ja kironnut:
"Jos ette lopeta sitä apinamaista touhua niin viedään teidät saunan taakse. Niin ja lopettakaa se luuserimainen ruohon poltto ja velttoilu. Katsokaakin niiden kersojenne perään ja opettakaa niille kunnioitusta.
Sen vielä sanon, että haluan sen ameriikan torven ja kasakka matsoilijan tänne meille saman pöydän ääreen.
Syötän niille vaikka mämmiä, kirnupiimää ja tuoretta ruisleipää, että kokevat arkielämää.
Niin ja se kinuski saa lopettaa pienempiensä kiusaamisen tai muuten lätkästään niiden rompekamalle sellaiset publikaani maksut, että joutuvat pyytämään apua formosalta.
Myös Ylelle sanon, että lopettakaa se sikamainen rosvojen paapominen siellä töllössä. Aarniot ja valjakkalat täytyy pistää kaivamaan niitä maakaapeli ojia.
Sitten vielä vähän naisista. Tämä ei koske jennyä.
Niitä helvetin tatskoja ei tarvi laittaa niin penteleesti. Paitsi ehkä sääriin. On sitten siistimpää hoivakodin zumpatansseissa kun suonikohjut peittyy tatskoilla....
Sitten vielä niistä tv naamoista. Vappu pian vuorotteluvapaalle vappuun asti ainakin ja sipoon pallis-jallis saisi mennä munkiksi näkkälän taakse pöyrisjärvelle.
Tässähän tätä epistolaa tulikin. Menkäähän kolaamaan ja siivotkaa ne karjala takaisin heti jytky jätökset!
Sama ruotsiksi".
Siitä tulikin ajatus käyttää noita vanhoja laadukkaita lamppuja "made in Sweden" .
Primus ja Radius toimivat hienosti.
Primus vuodelta 1936 ja se on luovutus kunnossa...
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta