Matkailukeskustelut > Matkailu ulkomailla

Kesä 2018 - Saksa, Tanska, Ruotsi - Legolandia ja muuta lapsellista

(1/7) > >>

Yojimbo:
Avaanpa oman ketjun meidän kesäreissua varten. Suunnitelmat ovat aika avoimet vielä toistaiseksi ja vinkkejä otetaan vastaan. Dokumentoidaan suunnittelua samalla tänne muiden hyödyksi.

Toistaiseksi tiedossa on että:
- Kesäkuun lopussa karavaani matkaa Finnlinesilla Travemündeen. Matkaan lähtee kaksi aikuista ja kaksi alakouluikäistä lasta, sekä pikkuinen koira. Auton perässä seuraa vaunu.
- Matkassa ollaan noin kolme (3) viikkoa.
- Tanskan Legolandissa käydään paluumatkalla.
- Paluu Ruotsin läpi ja Suomeen Kapelskärin kautta.

Alunperin oli ajatus käydä Saksan Legolandissa ja ajella Alpeille asti, mutta koska Saksan Legolandiin tai edes sen leirintäalueelle ei koiria saa viedä, niin tämä suunnitelma romutettiin. Avoinna on siis mihin Travesta suunnataan - länteen, itään, etelään - ennen kuin nokka kääntyy kohti Tanskaa.

Ensimmäinen asia, johon vinkkejä kaipaisi, on heti satamaan tulon jälkeinen yöpyminen. Lähellä on leirintäalue(ita?), mutta jos ovat kiinni niin onko vaunukieltoja portin edessä yöpymiselle, vai minne kannattaisi mennä? Lasten kanssa emme halua ajaa kovinkaan pitkälle kun laiva illalla Saksaan saapuu.

K.E.V:
Tuonne pitäisi päästä myöhäänkin > https://fi.eurocampings.net/saksa/schleswig-holstein/lyypekki/cp-platz-lubeck-schonbocken-110606/
Laivalta lyhyt matka

Ja tuohon http://www.camping-travemuende.de/


--- Lainaus --- Campingplatz Ivendorf on hyvä ja rauhallinen alue. Voin suositella 4½v alueella vakituisen asumisen perusteella. Portti on ehkä jo kiinni laivan saavuttua satamaan. Puomi nousee kun syöttää kolikon kolikkoautomaattiin . Alueen isäntä (Rolf) on aamulla respan tiskin takana muistaakseni klo 08.00- puolenpäivän tienoolle asti. Kun poistuu alueelta ja kääntyy heti vasemmalle, saapuu Travemündeen siellä voi sitten Aldi-marketissa täyttää jääkaapin. Suomesta kannattaa tulla tyhjällä jääkaapilla.
--- Lainaus päättyy ---

pamaus:
Tässä meidän viime kesän reissu.

Finnliness Saksaan-Tanska-Ruotsi.

Ja Legoland

Siinä on 30 min ajon päässä  hyvä leirintäalue. Kannattaa varata etukäteen paikka.

Siitä oli hyvä pyöräillä lasten kanssa Lubeckkiin.

https://fi.camping.info/saksa/schleswig-hostein/camp-lübeck-schönböcken-18153

Tässä meidän reissu hintoineen ja kertomuksen kera.

http://pamaus-karavaanari.blogspot.fi/p/legoland.html?m=1

MRi:

--- Lainaus käyttäjältä: K.E.V - 26.04.2018     kello on 15:55 ---Ja tuohon http://www.camping-travemuende.de/

--- Lainaus päättyy ---

Oltiin tuolla viime kesänä satamaan tulon jälkeen.

On tosiaan lähellä satamaa ja sisään pääsi kun soitti kelloa. Maksu aamulla lähtiessä. Toimii ja on muutenkin ihan jees alue.

Yojimbo:
Kiitos kokemuksista, valitaan näistä parista ehdotuksesta toinen.
https://fi.camping.info/saksa/schleswig-hostein/camp-lübeck-schönböcken-18153
https://fi.camping.info/saksa/schleswig-hostein/camping-ivendorf-18155

Oliko tuon Lübeck-Schönböckenin kanssa mitään erikoisempia kommervenkkejä illalla saavuttaessa?

Lienenkö muuten vain yksinkertainen, vai miksen löydä mistää "Muokkaa" nappulaa tuohon ensimmäiseen viestiini? Helpointa olisi siihen päivittää joitain faktoja.
(moukkaus: nyt tähän viimeisimpään viestiin se ilmestyi. Joku aikaraja?)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View