uuh kertokaa millä kuritoimenpiteellä ootte saanut ne juomaan piimää, "jos et juo pimää et saa karkkia"
Olin pikkupoikana alle 8 vuotiaana kesäsiirtolassa, jossa pakotettiin juomaan piimää ja syömään jopa talkkunajauhoa. Muut lapset oli varmaan opetettu, koska pääsivät ruokalan pöydästä pois. Minä en pystynyt koskemaankaan noihin ruokiin, joten sain istua piimälasi edessäni varmaan tunnin verran, kun muut pääsivät rientoihin. Lopulta joku iso täti keittiöstä tuli tuimana vaatimaan, että sinähän syöt. Ei siinä auttanut yksin pullikoida. Vanhemmatkin olivat kaukana. Otin sitten lasin pieneen käteeni ja yritin juoda piimäni. Ensimmäisen kulauksen jälkeen tuli oksennus ja talkkunalautanenkin sai uuden kuorrutuksen. Enempää en muista, kuinka siinä kävi, mutta aika sekasortoinen olo oli pienen miehen mielessä.
Sanoisin, että nykymittapuun mukaan olisi ollut lastensuojeluvirano
maisilla töitä.
Myöhemmin jo toisella kymmenellä opettelin kotona syömään jogurttia. Kukaan ei pakottanut. Ensin pääsin riemukseni puoleen purkkiin, eli desin ennätin syödä. Sitten kiiruulla ulos ja oksentamaan. Tästä karaistuneena myöhemmin sain syötyä jo koko purkin, ennen oksennusta. Nyttemmin syön ihan mielelläni kaikenlaista jogurttia ja viiliä. Piimää en kuitenkaan juo tippaakaan ja jos joku sitä ehdottaa ja kehuu, niin tummia pilviä alkaa kerääntyä pääni päälle.