Reissuraportti jälkikäteen;
Toukokuun loppu, loma lähestyy, auto kesken ja katsastamatta. Autolla ajettu 8 vuoden seisomisen jälkeen vajaa 100 kilometriä siirtokilvillä. Koeajo suoritetaan ympäri eurooppaa
.
Kesäkuun alku. Loma alkoi, autoa kiirellä kasaan. Katsastuksesta ensimmäisellä kerralla hylky, seuraavana aamuna laivalippujen osto iltapäiväksi, ja kohti katsastusta. Läpi meni, vain parilla huomautuksella. Matka jonnekin voi alkaa.
MANnilla pikainen pyörähdys sukulaisten luona, vararenkaan haku, ja eikun satamaan odottelemaan.
Pääsi pikkuinen rahtarijonoon.
Laivalla iltapalaa syvän hiljaisuuden vallitessa. Aamulla katsastamattomalla autolla konttorille ajellessa tuntui retki vielä niin kaukaiselta, eikä sitä vieläkään ollut ymmärtänyt että tien päällä ollaan. Suunnitelmaa ei ollut, auton toimivuudesta ei ollut takeita, eikä kopissakaan oltu vielä koenukuttu. Laivan takakannelta katsellessa tulvi mieleen taakse jäävä koti, ja edessä oleva tuntematon.
Saavuimme Tallinnaan myöhään illalla, ja tarkoituksena oli ajaa samantien ulos kaupungista. Karttaa ei ollut, ja navigaattoria emme suostuneet käyttämään. Laivasta meidän edellä lähteneessä rekassa oli Puolan kilvet, ja lähdimmekin seuraamaan sitä kohti yösijaa kaupungin ulkopuolella. Ajoimme pari tuntia kunnes väsy alkoi iskemään, ja sopiva yöpaikka löytyikin tien vierestä muutaman rekan välistä.
Aamu valkeni harmaan jossain Viron maaseudulla.
Ensimmäinen yö kopissa meni helposti. Kaikki tuntui luontevalta, ja uni maistui pitkän päivän jälkeen. Aamulla rekat olivat jo häipyneet, ja mekin jatkoimme matkaa pienen koiran ulkoilutuslenkin jälkeen. Suunnitelmaa ei ollut vieläkään, muuta kuin että jatketaan etelään. Ja niin teimme. Takaraivossa kummitteli lupaukseni vaimolle uinnista Mustassa meressä... Jaa-a päästänköhän sinne asti, ja pääsemmekö vielä pois...
Lounasta jossain virolatvialiettuass
a.
Pikkuhiljaa ajo alkoi maistumaan, ja auto käymään tutuksi. Maisemat Via balticalla ovat kovin tylsät, ja matkaa jatkettiinkin välttäen turhia pysähdyksiä. Viro-Latvia-Liettua.. ainoa huomattava muutos oli kasvamaan päin olevat Puolalaisrekat ja niiden välinpitämätön ajotapa. Saavuimme Riikaan. Riikan lahden hienot rannat houkuttelivat uimaan, ja tekemään suunnitelmia tulevasta. Kyllä se oli nyt päätetty että Mustalle merelle ajetaan, ja sitten mietitään lisää.
Riikan lahdella
Puola, en vieläkään pidä siitä. Enkä pitänyt sen läpi ajettaessa. Kapeat tiet, välinpitämättömät kanssa autoilijat. Raivostuttava tullivirkailija joka ei antanut meidän jatkaa matkaa rajalla "kadonneen" ajokortin, ja väärien autonpaperien takia. Erittäin kiireellisestä lähdöstä johtuen unohdimme triple-chekkauksen kotona, ja tietenkin ajokortti jäi sinne. Lisäksi auton papereista mukaan tarttui ne väärät, edellisen omistajan nimellä olevat
Rajaylitys Puolasta Ukrainaan kesti kaikkineen 5-6 tuntia. Lopulta vältimme sakot, ja saimme virkailijan niin hämmilleen, että se unohti automme olevan paperiton. Loppuratkaisuna oli, että koska minä en saanut ajaa, eikä vaimolla ole C-korttia, niin pysäytimme Ukrainalaisen auton, josta tuli kuljettaja MANnille.
Päästyämme Ukrainaan, tuli autonpapereista, tai siis niiden puuttumisesta taas ongelma. Neuvostoliittomaise
sta byrokratiasta johtuen juoksentelimme ympäri harmaita betonirakennuksia. Loppujen lopuksi sähköpostien, Trafin-nettisivujen, USB-muistitikkujen ja mustavalkotulosteid
en jälkeen nuori Upseeri maksoi omasta pussista meille uudet paperit, ja toivotti hyvää matkaa. Tämä loi uskoa Ukrainalaisia kohtaan, ja odotimmekin tästä maasta tulevan ikimuistoinen meille....
