Tekniikkakeskustelut > Retkeilyautot

VW T5 pohjaisen retkeilyauton speksailu ja pohdinta

(1/26) > >>

Casual:
Morjesta Karavaani kaverit,

olen tässä päättänyt, että nykyinen pienehkö henkilöauto menee kohta myyntiin ja tilalle tulee T5 pohjainen volkkari, jonka muunnan ns. "verolliseksi retkeilyautoksi". Auto tulee siis ainoaksi autoksi ja sillä tullaan tekemään viikonloppureissuja mm. kansallispuistoihin ja laskettelukeskuksii n (talvisin laskettelu ja kesäisin alamäkiajo pyörällä). Lisäksi tällä tultaisiin tekemään kesäisin pidempiä reissuja Eurooppaan, Lappiin yms. Meille kertyy nykyisellä autolla arkiajo vain n. kahden viikon välein, joten retkeilyauto palvelisi meitä ulkoilu-/eräilyharrastus käyttössä paljon paremmin. Katselin tuossa jo valmiita retkeily-/matkailuautojakin, mutta niissä hinnat lähtevät reilusti yli 20k€stä, jonka lisäksi ne ovat monesti todella isoja ja aivan liian monimutkaisia/hienoja.

Tarkoituksena on siis tehdä custom-ratkaisuihin perustuva melko minimalistinen, mutta silti mahdollisimman toimiva ja monipuolinen retkeilyauto. Tarkoituksena on toki täyttää Trafin vaatimukset, mutta näiden lisäksi on tarkoitus panostaa retkeily- ja mukavuusvarustuksee n ainakin alla olevan mukaisesti. Olen tottaunut reissulla nukkumaan ja kokkailemaan vain hieman makuupussia isommassa teltassa, joten tuollainen pakettiauton kokoinen ratkaisu toisi tilaa huomattavasti lisää  ;D

Alustavat speksit/pohdinnat ovat seuraavat:
Pohjaksi VW:n T5 auto matalana ja pitkänä "LWB-versiona". Matala malli on varmasti riittävä ja kätevä, koska sillä pääsee edelleen ajamaan autokatoksiin-/talleihin, lisäksi se on hieman edullisempi lautoilla ja laivoilla. Autossa ei ole tarkoitus viettää aikaa kovin pitkälti, mutta syöminen ja nukkuminen tulisi kuitenkin hoitua mukavasti. Matala auto on toki myös hieman sirompi ja myös parempi polttoaine taloudeltaan, mikä on minulle tärkeä pointti.

Auto saisi olla henkilöautoksi rekisteröitiy, jotta siitä saisi tehdä matalan retkeiluauton ilman veroseuraamuksia (vrt. pakettiauto). Käytännössä tämä tulisi siis olemaan Caravelle/Multivan tai esim. Portterin Kombi-versio.

Lähtökohtaisesi pitäisi olla riittävä varustetaso: ilmastointi, webasto, lohkolämmitin, manuaalivaihteet sekä riittävä 130hv(+) moottori. Boonuksena sitten peruutustutkat yms. hienoudet.

Retkeilyvarustus:

Taakse täyskokoinen (160x200cm) sänky kahdelle, ainakin multivanissa tämä olisi hyvin helppo toteuttaa. Toisaalta custom sänky olisi parempi, koska sen alle saisi tehtyä takaa ulos vedettävän laatikon (120cm*180cm*50cm), jonka sisään mahtuisi kaksi harrastefillaria eturenkaat irroittamalla. Isolaatikko olisi muutenkin kätevä isompien harrastevälineiden kuskaamiseen.

Etuistuimet 1+1 tai 1+2. Taakse olisi tämän lisäksi kiva saada 2-3 matkustamiseen soveltuvaa paikkaa, jotka voisi tarvittaessa poistaa, jos harrastevälineitä pitää saada enemmän kyytiin tai jos reissuun lähtijöitä on vain kaksi. Mistäs muuten laki sanoo tästä? Saako matkustajapaikkoja poistaa väliaikaisesti/reissunajaksi, jos matkaan tarvitsee saada esim. yksi ylimääräinen fillari tai vaikka ahkio? Trafin ohjeidenhan mukaan matkustamosta tulee löytyä vähintään kaksi istuinta sekä pöytä, mutta tämähän täyttyy helposti, kun sängystä muuntuu kuitenkin aina kaksi penkkiä, jonka lisäski ainakin repsikan penkki kääntyy ympäri.

12V sähköt: Aurinkopaneli (~150W), vapaa-ajanakku (~100mAh), latausrele sekä päältä avattava kompressorijääkaapp i (~30L). Lisäksi varaus ilmanvaihdolle, jos yksinkertaisempi painovoimainen ratkaisu ei ole riittävä. Valaistukseen riittänee muutama ledi-nauha ja/tai spotti.

Yksinkertainen kaasukeitin-/lavuaariyhdistelmä (esim. Smev MO8821), juomavesisäiliö saisi olla isohko eli n 30-40L, harmaalle vedelle riittänee n. 20L

Vessaksi yksinkertainen PORTA POTTI QUBE ja suihkuksi esim. Coleman Solar Shower tai joku muu yksinkertainen ulkosuihku.

Lämmitysjärjestelmä pitää sitten vielä miettiä erikseen, mutta aluksi voisi selviytyä ihan perus vesi-webastolla, mutta jossain vaiheessa tulee varmasti ajankohtaiseksi lisätä mukaan suoraan ilmaa lämmittävä ratkaisu.

Budjetti itse auton hankintaan on noin 15k€, jonka lisäksi laskeskelin että isompiin varusteluhankintoih in menee n. 1,5k-2k€, tämän lisäksi mahdolliseen panelointiin, verhoiluun, eristeisiin yms. saattaa mennä vielä hieman lisää.

Layout tulisi noudattelemaan karkeasti seuraavan kaltaista, mutta sisusta tulisi olemaan huomattavasti hillitympi/karumpi, koska en todellakaan kaipaa mitään turhan "kiiltävää/näyttävää" sisustaa.
http://www.newwavecustomconversions.co.uk/gallery/vw-t5-interior-conversions/luxury-beach-conversions/

Herättääkö nämä ajatkseni mitään mielipiteitä/kommentteja? Saksassa ja UK:ssa näitä customeita näyttää olevan aivan älyttömästi, mutta Suomessa en ole näihin juuri törmännyt.

Joko:
Sanoisin että ei kannata noin pieneen koriin tehdä. O mukavaa että autossa on seisomakorkeus. Olisko keskipitkä crafter poissuljettu?  Ja jos ei pakko ole volsu olla niin mites ducato jumper tai boxer? Tuo budjetti kuulostaa kovin alimitoitetulta. Itse jos nyt karkeasti ajattelisin niin auto pitäis eristää jollakin.  Eristämisen lisäksi tuo jääkaappi vie pudjetista jo kolmanneksen. Kaasuliesi ja allas ja pumput muutaman satkun. Portapotta satkun. Nopeasti sitä hintaa tulee. Samoilla kilsoilla olevan retkiauton hankintahinta tulee yllättävän nopeasti vastaan. Niissä bonuksena tulisi seisomakorkeus, kunnollinen wc tila kasetilla,  suihku ja kunnollinen lämmitys järjestelmä. Lisäksi jälleenmyyntiarvo. Noissa omatekeleissä on vähän niin ja näin että mahtaako niille olla ottajaa jos sellainen tilanne tulee. Tehdasvalmisteisell e retkiautolle on

Casual:
Kyllä isommat autot ovat poissuljettua, koska en halua sellaista. Pienessä autossa viehättää sen näppäryys, edullisuus sekä pienempi kulutus. Tuohon lwb transuun mahtuu kuitenkin aivan mainiosti sänky sekä pieni oleskelu-/keittiötila. Näistä on netissä lukuisia hienoa esimerkkejä, joihin käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. Mulla on myös muutama tuttu asustellut ihan pakussa ja varsin positiiviset kokemukset heilläkin on aktiivireissuiltaan .

Noiden sopivasti ajettujen T5 Volsujen hinnat lähtee tuosta 15k€ hujakoilla, joten niitä olen tässä nyt seuraillut.

Autossa on tosiaan tarkoitus nukkua, keitellä aamukahvin ja puurot. Lisäksi joinakin päivinä autossa tulle varmasti tehtyä myös yksinkertainen lounas. Pääosin autolla kuitenkin ajetaan  paikasta a paikkaan b, jossa sitten tehdään hienoja juttuja ulkona.

En itse näe tarvetta varsinaiselle suihkulle tai erilliselle WC:lle. Olen myös aina pärjäillyt reissatessa/telttailessa ilman seisomakorkeutta.

Jääkaappi nielaisee tosiaan budjetista melko ison osan tuosta arvioidusta varustelubudjetista . Olen miettinyt, että ilman sitäkin pärjäisi hyvin, koska emme juuri syö lihaa tai maitotuotteita. Oikeastaan ainoat kriittinen kylmänä pidettävä on olut ja toisinaan juustot, toisinaan myös punaviiniä pitää temperoida.

Jääkaapiksi olen kaavaillut seuraava. https://www.marinea.fi/dometic-mobicool-fr34

Aurinkopaneelin, latausohjaimen, releen ja akun tulen luultavasti hankkimaan Motonet-/hongkong-akselilta, joten niihin palaa siis n. 400€. Valtaosa asennustarvilleista ja kaapeleista multa löytyy jo ennastaan.

Olen myös pohtinut sitä, että yksinkertaisempi hanakannuihin perustuva vesijärjestelmä voisi olla parempi, koska mm. talvisin auto tulee seisomaan yksin kylmillään hiitovaelluksien aikana, jolloin mm. pumput jäätyvät herkästi. Jos päädyn tähän, niin vetolaatikosta ulos vedettävä yksinkertainen kaasuliesi voisi olla kätevämpi, esimerkiksi seuraava.

http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Retkeily/Kaasukeitin/Kaasukeitin-22-kW-2000039807/

Tuo eristys on kyllä hyvä huomio, sitä mun pitää miettiä vielä tarkemmin. Tämän tarpeellisuus, kuten myös erillisen "ilmalämmittimen" tarpeellisuus selviää tosin sitten käytössä varmaan paremmin. Jokatapauksessani tämän toteutus tulisi olemaan varmasti sitä 2-vaiheen hommaa.

Mautoilija:
Kaasupullolle ainakin varaisin tilan. Jossain vaiheessa peltipurkkien vaihto kyllästyttää. Ja lämmitys hoidettanee tulevaisuudessa kaasulla.
Sängyn nostaisin ainakin sisätilakorkeuden puoleenväliin. Kun vaaka-asennossa nukutaan, ei paljoa tilaa tarvitse. Sängyn alle saa tavaroille tilaa.

volvo:
laita vaikka nettiautosta esimerkki mitä autoa olet ajatellut. jos meinaat suomi pakettiautoa verottaa henkilöautoksi, verotus arvoa ei voi laskea tuonti autojen päätöksistä. suomi pakettiautoista kun on maksettu jo alennettu autovero.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View