Tekniikkakeskustelut > Alde

Alde 3000, Kaasulämmitys lähtee päälle mutta sammuu

(1/4) > >>

rav:
Taustatietona kerrottakoon, että kyseessä on 04-mallin Solifer Artic S6, jatkuvassa käytössä reissutyöasuntona, tällä tietoa tarkoituksena asustaa kopissa tuonne ainakin marraskuulle 2017 asti (haaveissa olisi kirjoitella ajan oloon näköisälle kokemuksia tästäkin ihmiskokeesta, mutta siihen palataan ehkä myöhemmin..). Yhtä kaikki, majoitusalueen jäätävästä sähkönhinnasta johtuen koppia on lämmitetty kaasulla nyt yhtä kyytiä käytännössä 2kk, ja tästä päästään itse ongelmaan.

Marras-joulukuun taitteessa oli heti kärkeen ongelmaa, että toimi kaasulla "puolikkaan pullon", jonka jälkeen lämmittimen käynnistyessä sammui n. 10s päästä. Tuolloin epäilyksiä herätti paineensäätimen toiminta. Paineensäädin vaihdettiin ja pelasikin nyt pari kuukautta ja kymmenkunta kaasupulloa moitteetta. Vaan nyt vika palasi, eikä ehjääntynyt kun eilen kokeilin taas tuoreella paineensäätimellä. Eli lähteepi välillä käyntiin, mutta yleisemmin sammuu heti tuossa n. 10s kohdalla.

Alden huolto-opasta tavatessa löytyi "sopiva" vikatyyppi:

3:3 NESTEKAASULÄMMITIN KÄYNNISTYY
MUTTA SAMMUU N. 10 SEK KULUTTUA
(punainen LED syttyy)
Syy:
- Liekinvalvojan johto vahingoittunut.
- Elektroniikkayksikö ssä on vika.
- Liekinvalvoja vahingoittunut tai väärässä kohdassa.
Toimenpide:
- Tarkasta, että liekinvalvojan johto on ehjä ja että se on
liitetty oikein.
- Elektroniikkayksikk öä ei tässä voida tarkastaa muulla
tavalla kuin vaihtamalla se uuteen ja katsomalla, toimiiko
lämmitin sen jälkeen oikein.
- Irrota poltin ja tarkasta, että liekinvalvoja on ehjä ja kiinnitetty
oikein (ks. kuva 6). Vaihda liekinvalvoja tarvittaessa.

Nyt tietenkin kokeneemmilta käyttäjiltä toivoisin kommentteja, että mistä aloitettaisiin remontti? Oma hajatelma olisi että liekinvalvojaan kannattaisi keskittyä aluksi, mutta mielelläni kuulisin, jos jollain olisi näkemystä aiheeseen. Melkein kaikkea on aikojen saatossa värkätty kuntoon, mutta juuri tuollainen Alden pannu on vielä räjäyttämättä kappaleiksi :)

viitalar:
viitais liekin valvontaan ei tunnista liekkiä , muuten missä päin vaunuilet / reissaat /tukikohta ?Minulla olis eletrnikkayksiköitä kunnostettuna voisi kokeilla olisiko vika siinä

rav:

--- Lainaus käyttäjältä: viitalar - 31.01.2017     kello on 09:07 ---viitais liekin valvontaan ei tunnista liekkiä , muuten missä päin vaunuilet / reissaat /tukikohta ?Minulla olis eletrnikkayksiköitä kunnostettuna voisi kokeilla olisiko vika siinä

--- Lainaus päättyy ---

Jyväskylässä oleilen, eli keskellä (ei mitään) :D Arvelin tuossa, että jäljestäisin tuon sytytyskärki/liekinvalvonta -setin ensimmäiseksi, kun se nyt ei olisi hinnaltaan aivan ylitsepääsemätön (vajaa 60 eur). Sittenhän jos/kun se ei kuitenkaan auta, niin olisi kyllä äkkiä kaipuu elektroniikkayksikö lle...

Rölli:

--- Lainaus käyttäjältä: rav - 31.01.2017     kello on 09:39 ---Jyväskylässä oleilen, eli keskellä (ei mitään) :D Arvelin tuossa, että jäljestäisin tuon sytytyskärki/liekinvalvonta -setin ensimmäiseksi, kun se nyt ei olisi hinnaltaan aivan ylitsepääsemätön (vajaa 60 eur). Sittenhän jos/kun se ei kuitenkaan auta, niin olisi kyllä äkkiä kaipuu elektroniikkayksikö lle...

--- Lainaus päättyy ---
ennenkuin ostat mitään tarkista liekkivahdin piuha ja liitokset. liekin tunnistus perustuu pieneen dc virtaan joka kulkee liekinläpi runkoon muttei ilman liekkiä. joten piuhan liitokset ja itse piuha täytyy olla kunnossa..,

mjo33400:
Tuskin on kärkivika vaan kuten Rauno ( viitalar ) sanoi elektroniikka yksikössä, jonka osaava pystyy korjaamaan. Hiero vaan kauppaa Raunon kanssa, kuten hän ilmaisi kokeillaan ensin, että lähteekö sillä toimimaan. Paineentunnistin vika se ei koskaan ole jos kaasuventtiili vetää ja antaa kipinää ja sen voi mitata paineentunnistimen sinisestä johdosta jonhon tulee noin 11,5 volttia parin sekunnin päästä kun lämmitin on käynnistetty ohjauspaneelista.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View