rekisteriseloste

Kirjoittaja Aihe: Cabby 532 dlx -87  (Luettu 1904 kertaa)

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:16
Cabby 532 dlx -87
« : 4.04.2024 kello on 13:31 »
Tuli ostettua tuollainen otsikon mukainen vaunu kun pakussa nukkuminen alkoi tympimään. Myyjän mukaan ei tuntunut kosteutta, eikä niitä juuri näkynytkään ennenkuin aloin tonkimaan turha syvältä ja takaa löytyikin yllätys. Olen kuvien jälkeen purkanut lisääkin. Vuotoon syyllinen mahdollisesti johdon läpivienti ja lukuisat niitit ja ruuvit mitä oli. Ja takaikkuna ainakin parista kohdasta vuotanut. Puut on pysyneet puuna ja kovan tuntuisiakin vaikkakin märkiä. Ajattelin, että menisivät kuivaamalla? Lattia oli pysynyt kovana.
Seuraava askel lienee patterin irroitus, nesteet pihalle jostakin ja klemmarit irti.
Mitenhän tuon johdon läpiviennin laittaisi, sellainen jakorasioista oleva kiristettävä? Tuo massalla rävitty ei ole hyvä kun johto pääsee liikkumaan. Ja nuo ruuvit ja niiti. en ole katsonut mitä niillä on ruuvattu, mutta butyylimassan kanssa nekin kai olisi tiiviit.
Olihan etuikkunassakin pientä sanomista, mutta homma kerrallaan ettei päädy projektiksi muiden joukossa   ::) muuten tuntuu asialliselta vehkeeltä, kaikki varusteet toimii, eikä mikään repsota tai ole hajonnut. Tai, alden 230v kv-pumppu ei toimi ja käsihanat on kokeilematta kun tuo talvi on täällä vielä.










*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:38
  • Oululainen terwaporwari
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #1 : 4.04.2024 kello on 19:10 »
Kyllä sinä tuosta vielä hyvän pelin tekemällä saat Thumb.Paljon pahempiakin on elvytetty ;D

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 19:12
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #2 : 4.04.2024 kello on 20:12 »
Katsoin kanssa että ikäisekseen yllättävänkin hyvässä kunnossa, korjaaminen ei sinällään ole noissa kallista jos itse osaa mutta aikaavievää kyllä  :)

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:16
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #3 : 6.04.2024 kello on 20:03 »
Kunhan kesäksi ajoon, että pääsee maistelemaan karavaanarin menoa, korjataan sitten toisesta päästä jos vielä maistuu Thumb
20 pakkaset ei ole innostaneet hirveästi mitään touhuamaan, enkä muutenkaan ole hoppuillut tämän kanssa.



Tuossa vähän purettuna enemmän. Ikkunan alla oli tervettäkin tuossa missä tapetti vielä kiinni. Tässä on ikkuna suoraan eristeessä kiinni. Parksiden multitool kaavintaterällä on kätevä.


Tuo läpivienti oli kyllä surullinen näky.





Joku yrittänyt tiivistää ikkunoita, vanhojen moskien kaapiminen pois ja uudet massat päälle niin hyvä? Täällä monesti vilahdellut bostikin 1509. Ei nuo kai vuotaneet ole, mutta ei kai se haittaa vaikka yrittää ennaltaehkäisyäkin.





Ihanan väriset, semmoset barbitalon sohvat Vasemalla säkissä varmaankin etuteltta ja jokin muu kangas. Kaasupullokotelossa diesel-lämmitin mikä tohisee tuolta keskipenkin alta. Sillekin voisi viritellä lämmönjakoputkea paremmin. Roikkuvat johdot on led-spotteja mitä kokeilin, mutta muuttuikin mieli ja tulee led-nauha kiertämään tuohon kaapin alareunaan, saa piiloon hyvin. Monta vaihettta menossa  ::). Ja toisekseen nuo spotit olikin 24v jännitteellä. Aliexpress myy langattomia kytkimiä 12v jännitteelle. Sellaisia pistin tulemaan, ehkä saapuvat ennen kesää. https://www.aliexpress.com/item/1005005046111609.html


« Viimeksi muokattu: 6.04.2024 kello on 20:20 »

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:16
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #4 : 6.04.2024 kello on 20:16 »
Mikähän tuo 12v tuon sulakkeen vieressä on. Alde 2921 siis kyseessä. Yritin ohjekirjaa tavata, mutta ei se selventänyt itselleni mitään. strömintag ruotsiksi, virranotto?

Jostain syystä kääntyy aina sivuttain nämä kuvat

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 20:29
  • Autossa on pyörät
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #5 : 6.04.2024 kello on 21:33 »
https://karavaanari.org/index.php?topic=16254.0
Tuolla ohjeita ja höpötystä sun Aldeen. Ps se on virranottopidtoke

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:16
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #6 : 8.04.2024 kello on 18:58 »
Tuota tullutkin lueskeltua, no en varmaan virtaa siitä ole ottamassa. Kunhan toimii.
Tuli purettua vähän tänään, että pääsee kuivumaan.







Muutama kuvatus, lattiavaneri saanut märkää, mutta kovaa vielä. Yhdessä kuvassa näkyy johtokiinnike jonka muovi hajosi ennenkuin naula irtosi. Mitä mieltä, onko runkopuut käyttökelpoisia kuivuttuaan, pysyneet muodossaan. Pitää purkaa toiselta puolelta vielä lisää. Varmaan noita vilkkuja myöten ja tiivistää kaiken varalta. Nuo sivuseinät on jotain pahvin tapaista. MDF:ää ehkä. Työlästä irrottaa, ei meinaa purra tuo kaavinterä ollenkaan, kai se on toisaalta hyvä Thumb.



Alden nesteet ainaki olleet vihreät joskus.
Tässä meni lavuaarin vedet suoraan maahan, normaalia? Löytyi pohjasta poistoputki kun katselin mistä saan alden nesteet pois. Kuvittelin että harmaille vesille olisi säiliö.
« Viimeksi muokattu: 8.04.2024 kello on 19:47 »

*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:16
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #7 : 14.04.2024 kello on 07:50 »
Ei ole oikein edennyt. Ei siksi ettei kiinnosta, mutta nämä kelit ei suosi kun ulkona pitää tehdä. Nyt satoi vettä, niin ikkunan alareunasta suorastaan valui vesi. Voikohan tuo kastella koko perän siitä, kai se voi. Etuikkuna vuoti vähän jostain tiivisteen raosta, mutta sen tiesinkin että jostain tullut kun 1 ruuvi oli ruostunut niitä irti ruuvatessa. Muualta ei tullut vettä tai näkynyt kosteutta kun lampulla kiersin läpi vaunua. Hienosti kuitenkin kuivunut tähän asti nuo paikat ilman mitään puhaltimia.

Tuossa kuvassa vuoto vielä näkyykin.

Pikkunäpertelyä

Kattovalo, halogeeni

Ledit, listan reunassa ilman mitään suojakoteloa.

Ainakin tasaisempaa valoa ledeillä, listat tulossa vielä ledeille niin nyt ne vähän roikkui tuolta. Sähköt otin hienosti pikkumakitan akulta  Thumb




*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 20:48
  • Lempäälä
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #8 : 14.04.2024 kello on 09:54 »
Tässä meni lavuaarin vedet suoraan maahan, normaalia? Löytyi pohjasta poistoputki kun katselin mistä saan alden nesteet pois. Kuvittelin että harmaille vesille olisi säiliö.
  Yleeensä vanhat vaunut, ja uudemmatkin, tarvii astian alleen. Harmaavesisäiliön voi tietenkin ite kyhätä lisävarusteeksi.
 
Nyt satoi vettä, niin ikkunan alareunasta suorastaan valui vesi. Voikohan tuo kastella koko perän siitä, kai se voi. Etuikkuna vuoti vähän jostain tiivisteen raosta, mutta sen tiesinkin että jostain tullut kun 1 ruuvi oli ruostunut niitä irti ruuvatessa.
  Ulkopuolinen tiivistäminen olisi mielestäni ykkösasia, ennen sateeseelle altistumista. Vaikeaa päätellä mitkä vuotaa (päästää vettä sisään), siksi pitäisi kaikki ikkunat listat ja läpiviennit tiivistää.
 Kirjoitit niiteistä ja ruuveista, ne on vaikeita tiivistää. Ruuvit korkkaa helpolla, jos liikaa kiristää. Pop niitit pitää olla paineen kestäviä, ei tavallisia halpakaupoissa myytäviä.
  Muutamat ovat tehneet katoksen remonttia varten.


*****
  • Matkailija
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 17:16
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #9 : 14.04.2024 kello on 11:28 »
Jep, tarkoituksena käydä kaikki saumat läpi, on sitten jokin mielenrauha, että ei ainakaan enempää pitäisi kastua. Työ opettaa, mutta ei kai noissa ole muuta kuin listat pois, puhdistus, butyylimassaa väliin ja takaisin kiinni. Suojahan tälle pitäisi tietenkin saada, mutta olen ajatellut että kuivuu kyllä  kun rakenteet nyt auki. Ruuveilla ja niiteillä on tuo takavalopaneeli kiinni.



 Noita listojen päätyruuveja auoin pari peräpäästä ja ne ainakin pitivät kun ruuvasi kiinni, on siis toivoa saada takaisinkin ilman liimaa  ;D

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 20:48
  • Lempäälä
Vs: Cabby 532 dlx -87
« Vastaus #10 : 14.04.2024 kello on 13:19 »
(Kuva piiloitettu, klikkaa tätä niin näet kuvan.)
 Noita listojen päätyruuveja auoin pari peräpäästä ja ne ainakin pitivät kun ruuvasi kiinni, on siis toivoa saada takaisinkin ilman liimaa  ;D
  Ehkä ne eivät muutamassa päivässä pikku sateessa vuoda. Mutta on eri juttu ajaa kunnon sateessa kaheksaa kymppiä.
 Itse joka ruuviin oon massaa pistänyt, vaikka onkin suttuista hommaa.