rekisteriseloste

Tiedote rekisteröitymisestä

Jos et ole saanut vahvistusviestiä rekisteröitymisestä si, tarkista roskapostikansiosi. Tämä erityisesti hotmail ja gmail sähköpostin käyttäjille.

Kirjoittaja Aihe: Aamuisia ajatuksia  (Luettu 5047 kertaa)

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla: 2.12.2025 kello on 18:45
  • Eipä hetkauta, kuljen vain.
    • Blogi
Aamuisia ajatuksia
« : 3.06.2015 kello on 17:26 »
Näin ajatusketjun alkajaisiksi aloitukseni jäi iltapäivään.  Se ei heikennä helpotusta eikä sulaa hulluutta ja sen nautinnollisuutta sen enempää eikä vähempää.  Se vain korostaa istujan ajatuksia.

AJATUS

Ajattelin tässä istuksiessani koiria.  Eräs ystäväni laittoi vanhan saksanpaimenkoirans a kuvan faceen.  Kuva oli otettu paria päivää ennen koiransa kuolemaa/lopettamista.  Koira pötkötteli vihreellä nurmella pää torkuksissa, silmät puoli avoinna, ilmeiseti jo odottaen noutajaansa. 

Aika oli täynnä.

Ystäväni koira oli jo lähtenyt kuvan tullessa julkisuuteen.  Jäljellä oli vain isäntänsä suru.  Kuvasta voi aistia ystävän elämän ja isäntänsä kahdenvälisen tunnesiteen.  Ja tuskan toisen joutuessa lähtemään.

Itse olen kokenut saman muutamaan kertaan.

Winemaker

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla: 2.12.2025 kello on 18:45
  • Eipä hetkauta, kuljen vain.
    • Blogi
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #1 : 7.06.2015 kello on 18:49 »
AJATUS

Mietin pienessä päässäni Caravan-lehden suosittujen kolumnistien tilannetta.  Paasio halusi ilmeisesti lopettaa ja Perttulaa kohtasi toisenlainen tilanne.  Molemmat siis poissa pelistä. Jotenkin noita kolumneja on jäänyt kaipaamaan, kevensivät lukijan matkaa lehden sivuilla liikkuessaan ja loivat oman tunnelmansa tarinoillaan.  Niin, tarinankertojia tarvitaan.

Winemaker

 

*****
  • Saittisähläri
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 14:32
  • Epsoo
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #2 : 7.06.2015 kello on 19:13 »
Et itse ole tarjoutunut?

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla: 2.12.2025 kello on 18:45
  • Eipä hetkauta, kuljen vain.
    • Blogi
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #3 : 7.06.2015 kello on 21:00 »
Jaa´a, en ole. Mutta tuo Kunkku-Ukko tuolla Kunkku-Uutisissa olis hyvä vaihtoehto.

http://files.kotisivukone.com/sfcsatakunta.kotisivukone.com/kunkku_uutiset_1_2015_vedos3.pdf

 :D

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:17
  • Autossa on pyörät
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #4 : 7.06.2015 kello on 21:10 »
Ettei vaan näkyis sama naama peilistä :D

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla: 2.12.2025 kello on 18:45
  • Eipä hetkauta, kuljen vain.
    • Blogi
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #5 : 7.06.2015 kello on 23:31 »
Tiijä tuosta naamasta KEV.

AJATUS

Käyskentelin juuri kotipihallani, alkavan kesäyön tuoksut leijuivat aisteihini.  Katselin ympärilleni ja ajattelin olevani varsin onnellinen mies.  Pieni on kaunista, sanoi joku.  Kaunis taas ei ole pientä, se on suurta ja nautittavaa, kerrassaan ylivertaista ja katseltavaa.  Sanoisin pienen pihakävelyn väärti.  Juuri lakanneen sateen tuoksu yhdistettynä tänään leikatun nurmikon vastaavaan, vaahteran lehtien ja koivun uusien lehtien huumaava yhdistelmä sekoittaa kenen tahansa herkän pään, ottamaan vastaan Luojan meille tarjoileman hetken.  Huomasin olevani rikas.

On se vaan hienoa elää.

Winemaker

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:29
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #6 : 7.06.2015 kello on 23:52 »
Juuri lakanneen sateen tuoksu yhdistettynä tänään leikatun nurmikon vastaavaan, vaahteran lehtien ja koivun uusien lehtien huumaava yhdistelmä sekoittaa kenen tahansa herkän pään, ottamaan vastaan Luojan meille tarjoileman hetken

Se on kuule tuo luonto, maa meidän jalkojemme alla, joka sen hetken tarjoaa...

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla: 1.12.2025 kello on 17:38
  • Kabe, nuperoauto, sillä mennään nyt.
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #7 : 8.06.2015 kello on 08:24 »
Tiijä tuosta naamasta KEV.

AJATUS

Käyskentelin juuri kotipihallani, alkavan kesäyön tuoksut leijuivat aisteihini.  Katselin ympärilleni ja ajattelin olevani varsin onnellinen mies.  Pieni on kaunista, sanoi joku.  Kaunis taas ei ole pientä, se on suurta ja nautittavaa, kerrassaan ylivertaista ja katseltavaa.  Sanoisin pienen pihakävelyn väärti.  Juuri lakanneen sateen tuoksu yhdistettynä tänään leikatun nurmikon vastaavaan, vaahteran lehtien ja koivun uusien lehtien huumaava yhdistelmä sekoittaa kenen tahansa herkän pään, ottamaan vastaan Luojan meille tarjoileman hetken.  Huomasin olevani rikas.

On se vaan hienoa elää.

Winemaker

No helevatta. Sitten minäkin olen rikas. No, olen minä sen jo kauan tiennyt. Nurmikon tuoksua ei ole, mutta suopursun kyllä. Ei kylläkään täällä kaapuntissa, mutta kohta taas mökille.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Viimeksi paikalla:30.11.2025 kello on 21:04
  • seniori
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #8 : 8.06.2015 kello on 09:19 »
Olen ihmetellyt luontoa sen herättyä talvilevolta. On oikein upeaa talven valkoisuuden jälkeen. Voiko tällaista ollakaan. Minun tuntojani kuvaa pakina Niityllä http://karavaanari.org/blog/retkeilija/luontoa-ja-ihmisluontoa/9/



*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:15.05.2024 kello on 17:28
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #9 : 8.06.2015 kello on 17:41 »
Niin se o  takkaan menettäminen
on se sitten kotieläin
tai muu läheinen se koskettaa ja syvältä  :'(

Tuossa just laittoin yhtenä päivänä naamikseen
että mikä sen ihanampaa tuoksua
kuin just leikattu tuoho
ja sateen jälkeinen raikas tuosku
no on tietty kans kuivat raikkaat pyykit
aah noita tuoskuja  :-*
niin ja on myöskin se
kun lauantai ehtoosta istuskelee saunamökin laiturilla 
ja tulee lämmitettävän saunan tuoksu
hiljaa sieraimiin
niin ei sitä juuri muuta kaipaakkaan , kuin istua siinä vertkalleen
ja ootella saunan lämpiämisä  Thumb





*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla: 1.12.2025 kello on 17:38
  • Kabe, nuperoauto, sillä mennään nyt.
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #10 : 8.06.2015 kello on 18:58 »
Tuomen ja saunavastan tuoksu.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla: 2.12.2025 kello on 18:45
  • Eipä hetkauta, kuljen vain.
    • Blogi
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #11 : 11.06.2015 kello on 20:42 »
AJATUS

Mikä ajaa tuollaiseen toimintaan.  Tapaus Esa Laiho.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 20:29
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #12 : 11.06.2015 kello on 21:53 »
AJATUS
Mikä ajaa tuollaiseen toimintaan.  Tapaus Esa Laiho.

Turhaan vaivaat päätäsi.  Miksi yleensä joku tekee jotain, joka ei olekaan ihan direktiivien mukaista?

Ja Laihoa huonompiakin lääkäreitä Suomesta löytyy. Ja ihan laillisia.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla: 2.12.2025 kello on 18:45
  • Eipä hetkauta, kuljen vain.
    • Blogi
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #13 : 11.06.2015 kello on 21:56 »
Direktiivistä viis, ammattitaidosta ja halusta auttaa on kysymys.

*****
  • Kaikkien kaveri Sr.
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla: 2.12.2025 kello on 18:45
  • Eipä hetkauta, kuljen vain.
    • Blogi
Vs: Aamuisia ajatuksia
« Vastaus #14 : 18.06.2015 kello on 07:35 »
AJATUS

Pienessä päässäni vain sitä, että pessimisti ei pety.  Juhannus, suomalaisen vuoden tähtihetkistä eräs tapahtuma, kohta se on täällä ja niin nopeasti taas odotuspuolella.  Syksyn sanovat alkavan juhannuspäivänä klo 12.oo.  Nimittäin pessimistit.

Hyvää juhannusta kaikille!