Lisäpuuhaa aihetti integroidun keulan purkaminen.
Tuosta esitän vielä kerran myyjäliikkeelle vaatimuksen osallistua puoleen korjauskuluista. Jos eivät edelleenkään suostu, asia lähtee eteenpäin heti kun olen Suomessa.
|
Lisäpuuhaa aihetti integroidun keulan purkaminen. Tuosta esitän vielä kerran myyjäliikkeelle vaatimuksen osallistua puoleen korjauskuluista. Jos eivät edelleenkään suostu, asia lähtee eteenpäin heti kun olen Suomessa. Ilmastoinnin vianetsintä ja korjaus tuli maksamaan 1160,-Pidä puoles Saa nähdä mitä vastaavat. ![]() ![]() ![]() Vaikuttas kuvasta päätellen selvältä kolhulta (lohmo näkyy ylimmäisessä suurennetussa kuvassa) joka ajan kanssa saanut jotenkin sitten vuodon aikaan. Eikös tuo ole enempi kuluma, kun putki on hangannut johonkin? Korjaamo oli sitä mieltä että on kulumaa. Minun kannaltani se ei ole oleellista. Oleellista lähinnä se ettei tuo ole tapahtunut äkillisesti vaan voidaan perustellusti olettaa että tämä on ollut jo myytäessä. Onhan se oleellista, että on kuluma. Putki on pitkään heilunut jotain vasten ja poks. Weban letkusta kerran unohdin yhden nippusiteen. Meni siinä muutama vuosi.... Eikä se meillä toiminut kun o ostettiin auto eikä mulla mokoman vian takia tullut edes mieleenkään hakea kaupan purkua tai jotain hyvitystä. Jos käytetyn ostaa ei uutta saa. Sent from my iPad using Tapatalk Ainakin meillä tuossa afdrian pas##ssa on ilmastointi asennettu maahantuojan toimesta jossain pajassa. Nyt ilmeisesti tarkoitetaan kattoilmastointia, eikö siinä toimi lämmityskään tai edes pelkkä ilman kierto ? ja ei saa ola Adria. Tätä kyselin jo eilen mutta ilmeisesti jäi näkemättä joten kerrataan vielä, mistä moinen jyrkkä ei ? Ps. tietty olisi hyväksi jos "uutta" autoa ostettaessa mukana olisi sellainen henkilö kellä ko. auto ei niin kuumottaisi. Se saattaisi auttaa noiden kalliiden yksityiskohtien tarkasteluissa ja jopa ylös kirjauksissa mitä myyjä lupaa tai ei lupaa. |