Tekniikkakeskustelut > Kori ja alusta
Maisemien ihailua kattoluukuista.
Turhan Höpöttäjä:
Miksi nyky kulkimissa ikkunat on siirtyneet katolle. Lämpö nousee katon rajaan, joten ikkunoiden laittaminen kattoon ei äkkiseltään tunnu järkevältä. Autot taitaa olla niin sanottuja pariskunnan autoja, no etupenkiltähän vielä näkee. Mutta kun vaunutkin. ;)
winemaker:
;D
Näinkö?
kimi:
Meillä on autossa 4kpl 40 x 40cm luukkua katossa joista olen 2 vaihtanut kirkkaisiin, toinen keittiön ja toinen pöydän yläpuolella. Mukavasti antavat valoa ja ymmärrän hyvin miksi kattoikkunoitten koko on kasvamaan päin. Toki energiatehokkuus kärsii, mutta vaikka meillä on kohtalaisen paljon ikkunoitakin, niin kyllä nuo valoa antaa paljon.
Vessassa oleva luukku saa jäädä himmeäksi, mutta parivuoteen yläpuolella olevaan kirkas lasi on hankintalistalla.
ihaa:
Älä nyt Höpöttäjä taas mollaa uudempia autoja. ;D
On toki totta että talvikäytössä noita kattoikkunoita ei tarvitsisi olla, mutta kesällä ne tuo valoa ja viileyttä aivan eri tavalla kuin pelkkien ikkunoiden kautta.
Adriasta jättäisin makuuosaston ikkunat pois kuten myös vessastakin joutaisi ikkuna pois, siellä kun on kattoikkunakin.
Ikkunoiden ja kattoikkunoiden poisjättäminen tai edes vähentäminen olisi edullisempaa tehtaalle mutta ilmeisesti asiakkaat niitä haluaa, Adriastakin niitä löytyy kaksi isoa (olikohan 50x80cm) ja kaksi pienempää jossa toisessa on nyt Dometic.
Kesäkäytössä on mukana herätä kattoikkunasta paistavaan aurinkoon. 8)
edit: oli muuten yllätys Jyväs-Caravanin näyttelyssä muutama viikko sitten kun kävin kalliissa Concordissa, siinä oli kattoluukkuja jotka piti avata nostamalla kahvasta kun Adrian molemmat isot kattoluukut aukeavat veivillä, ja vessassakin oleva pieni aukeaa rengasta pyörittämällä, mielestäni tyylirikko Concordessa. ::)
Turhan Höpöttäjä:
Jos asiakkaat haluaa kattoikkunoita kulkimeen, niin miksi he ei halua myös niitä mökkeihinsä ja asuntoihinsa. No valokatteita terassille kyllä. Kotona ja mökillä ikkunat on suuria, että saa ihailla tuttua maisemaa. Ymmärtäisin että kun kuljetaan uusissa maisemissa, yöpyen erilaisiin paikkoihin, että kaikki kulkimessa olijat näkisi ulos, niin kuin kiinteissä asunnoissakin. No vaunua vetävät näkee veturista ajaessa. Varmaankin asiakkaista ikkuna homma on lähtöisin, kun katsoo leirintäalueelle tulijaa, hän kiertää aluetta pölyttäen, löytääkseen "parhaan" paikan. Leiriydyttyään tukkii viimmeisetkin ikkunat (ohjaamo) ja ihailee maisemia ulkona pöydän ääressä huopa ympärillään ja kylmä olut tölkki kourassaan. ::)
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta