boikotti olis paikalla.



Tätä ketjua lukeneena, luin kotiin kannettua best caravan lehteä negatiivisesti varautuneena. Viimeksi tunnelmat oli toiset eli nyt mietin kahdesti tuolta minkään ostamista. Ja kun en varmaan ole ainoa, olisi tj näyttänyt pelisilmää ja laittanut pelin poikki ja kohtuullistanut hintaa. Nyt maksaa firman maineella.
Luin tuon jutun läpi, ja täytyy edelleen sanoa että on sulla pitkä pinna. Olisin itse hakenut vaunun pois jo aikaisemmin jos nuin kauan kestää. Paskaa on ollut palvelu bestiksellä, täysin ala-arvoista. Sinänsä kesällä ei ollut käyttöä, kun olimme ulkomailla. Ja alkusyksyllä oli sen verran kiire töissä ettei vaunulle olisi jaksanut lähteä. Marraskuussa kyselin josko vaunun saisi ennen joulukuuta valmiiksi jotta sen saisi kausipaikalle ennen talvirengaspakkoa (vaunuun ei ole talvirenkaita). Loppujen lopuksi viimeinen paneeli tuli maaliskuun lopussa... Vielä pitäisi korjauttaa tuo vääntynyt takatassu, ja runkopalkki. Jokos tämä on saanut onnellisen lopun? Vai jatkuuko edelleen?
Tosiaan joko on tilanne saanut onnellisen lopun. Löysitkö jo paikan joka tekee hommat loppuun.
Näyttää olevan hankaluuksia Bestiksellä muutenkin:
Maanantaina Kabe-Adria vastasi vähintään yhtä purevasti. "Yhteistyö maahantuojan ja jälleenmyyjän välillä ei ole viime vuosina täyttänyt läheskään Kabe-Adrian yhteistyölle asettamia tavoitteita ja vaatimuksia, koskien asiakaspalvelua, yleistä yhteistoimintaa sekä markkinointi-, myynti-, jälkimarkkinointi- ja huoltotoimintoja." http://www.talouselama.fi/uutiset/nama+karavaanarit+morjenstavat+keskisormella/a2305628 Rehellisyyden nimissä olisi hyvä referoida hieman kattavammin lähdettä. Tuosta jäi aika yksipuolinen mielikuva asiasta.
En ole bestiksen asiakas, liekkö ikinä sieltä mitään edes ostanut, mutta mustamaalaamisessak in pitäisi säilyttää joku taso ja tasapuolisuus. Onko mustamaalaamista, mikäli joku kertoo seikkaperäisesti ja kiihkottomasti poikkeuksellisen huonosta palvelukokonaisuude sta tai linkittää uutisen asiaan liittyen? Ei minusta ainakaan.
Kommenttini koski vain ja ainoastaan tuota uutisen linkitystä. Tuossa olisi minun mielestäni voinut olla tasapuolinen jos kerta haluaa poimia uutisesta jonkin yksityiskohdan erilleen muusta uutisesta. Joko pelkkä linkitys tai sitten tasapuolisemmin poimittuna tuosta uutisesta.
Tuostahan sai selvän mielikuvat että Bestiksellä olisi hankaluuksia. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole ainakaan myyntilukemien valossa. Enneminkin maahantuoja on kokenut olonsa hankalaksi suorassa kilpailussa... Mutta linkin kautta asia selviää kaikille! Ei kai linkittäjän oma analyysi tilanteesta parantaisi ymmärrettävyyttä asianosaisten lausumista asioista?
Ilman linkkiä asia olisi toisin. Ensin on toiminut KABE Adria 6.5.15
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/stt-info/tiedote.jsp?selected=kaikki&oid=20150501/14313404373530 Ja tuolla on selkeästi sen jälkeiset keskinäiset piikittelyt... http://www.caravan-lehti.fi/?x38898=723773 Ensin ja ensin ?
Lainaus Maahantuoja tuote on nähtävästi kilpailukyvytön. Ja jälleenmyyjä epäonnistui kutakuinkin kaikilla toiminnan osa-alueilla. Myyntikin putosi. Tämän mukaan joka on alkuperäisessä linkissä Sorvari BestCaravanista on ensin tiedotteen julkaissut jonka hän tässä (vahvennettuna) tunnustaa. Taas alleviivattu on bullshittiä osittain. www.helsinkicaravan .fi myy KABE:n tuotteita. Ja sijaitsee pks |